Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Hän vartoi: tyttö läheni, kuin kutsun kuullut ois, niin suoraan, varmaan, ääneti, kuin henki häntä tois. Jo saapui valaistessa kuun jo sattui katse kaivattuun. Hän näki, nimen äänsi, suu ei vastausta suo; sylihin vieno viskautuu, ei sulje syli tuo; läväisty rinta elvy ei, vait kaikk' on, kaiken kalma vei.
»Voi sinua, voi sinua», äänsi nimismies ja lähti kävelemään poispäin. Ihmiset olivat jo hajonneet. Mikko sieltä kaikkein viimeisenä poistui katkerat ajatukset mielessä. Tällaiset pienet vastoinkäymiset ja toisten halveksimiset häntä eivät masentaneet, ne kiukuttivat. Hän tunsi nyt ihmisiä vihaavansa oikein todenteolla.
Grönberg lähti otsanahkaansa rypistellen kävelemään lattialla. Esan kalvakoille poskille nousi punaa. Levottomista ruumiinliikkeistä päättäen oli hänelle olo täällä hyvin tuskallista. »Minun taitaa pitää mennä», äänsi hän ja kääntyi lähteäkseen. »
Vanhus nää kun neidon sanat kuuli, turvattoman näki vieressänsä, taasen äänell' äänsi sortuneella: "Voi nyt, voi nyt sua, tytär parka; Auvon auvo, turvattoman turva, huolten hoiva, isä, veikko, sulho, kaikki tuossa kadonnut on sulta, mennyt kaikk', ei mitään sulle jäänyt."
Seimke tunsi taas oitis miehensä, hän laskihe kohta miestänsä polvista halailemaan. "Lamik!" äänsi hän, "tule takaisin kotihis!" Lappalainen potkasi pois vaimonsa hurmatussa hehkussansa. "Kristus sanoo: 'Eriä minusta saatana!" tiuskas hän. "Ja Hänen sanansa voimalla olen minä oikeutettu nimittämään sinua saatanaksi." Thorsen otti Seimkeä kätehen ja työnnälsi häntä syrjähän.
Lääkäri palattuansa rovastin luo, jonne myös nimismies oli saapunut kuulemaan tulosta lääkärintutkinnosta, kiljasi, olevanansa vihastuneena: "Te olette vanginneet syyttömän, menkää heti päästämään maisteri, ja saattakaa hänet tänne". "Mutta", äänsi nimismies. "Ei mitään mutta, tehkää niinkuin sanoin, eli..."
Jos me veltostumme, annamme heidän ruveta jälleen vapaasti ja häiritsemättä harjoittamaan saastaista ja synnillistä elämäänsä, niin me olemme niin kuin huolimattomat isät, jotka vitsaansa säästävät ja vihaavat lastansa.» »Oikein!» äänsi Hautalan Janne ja hänen järeätekoisesta naamastansa hohti rautainen varmuus.
"Mistäs ne otti?" kuuluivat talonpojat vastaavan. "Ja vaikk'ois tikapuutkin", virkkoi verkalleen joku joukosta, "niin ketäpä tuonne haluttaisi kiivetä! Hupsu se olisi, joka sinne menisi! Hän näetsä kun ottaa, niin niskat nurin siinä samassa." "Tappaa ihan puhtaasti!" äänsi nuori vaaleatukkainen, omituisen näköinen mies. "Se on vissi, se", liittivät muut.
Sallikaa esitteleidäni: nimeni on Anni, Koskelan herran tytär." "Kosk... Kosk...?" "Koskelan." "Herran tähden!" äänsi äkkiä maisteri ja samassa johtui hänelle taas mieleen kyytipojan laulu. "Kuinka te sanoitte?" kysäsi toinen kummastellen. "Minä sanoin: 'Herran tähden!" "Miksikä niin?" "Näettekö, neitiseni, nimeni on Lauri Leinola..." "Lein...?" "Leinola." "Herran tähden!" äänsi vuoroansa Anni.
Yksin tyttärineen majur arvosa jäi. Juro tuimuus poiss' oli, seesnäpä hän, kuni muinoin keinuen istui; piippua poltteli tyynenä vain, savupilviä kattoon tupruttain sekä ees-taas souteli lepposin ilmein. Hiipi jo vait isävaarin luo kuustoistias impi, säänteli varpaillaan vain keinun kulkua hetken, kunnes huolia täynnä jo hän sanan äänsi ja lausui: »Riemussamme me näin, isä, itsekkäitä nyt oomme.
Päivän Sana
Muut Etsivät