Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Toisen saappaan hän oli saanut jalkaansa, mutta toinen jäi kokonaan vetämättä, niin tarkkaan hän kuunteli. Vasta sitten kuin ensimmäinen kappale oli loppunut, vetää sujautti hän toisenkin saappaan ja virkkoi: "No nyt mennään." "Malta, malta," sanoi nyt Roikka-Taavetti vuoroansa. "Annas kun katson mitä tässä on muuta hyvää". "Minä käyn kynttilän" sanoi Antin emäntä, ja hänen äänensä vapisi.
Pojat koettivat kukin vuoroansa, ja putoilivat, kuin tallukat aina lattiaan, toisille isoksi iloksi. Mutta kun Olli nousi korennolle, niin teki hän temppunsa hyvin; ja se harmttti toisia. "Osaatkos 'kiiskiä onkia?" kysyivät useat heistä. "Kumpahan koitetaan", vastasi Olli. Ja niin ruvettiin siihen leikkiin. Olli ei ollut sitä ennen nähnyt, ja sen tähden täytyi toisten tehdä se ensin.
Saavuttuansa portaille kävi asia yhä pahemmaksi; ensimäisillä astimilla seisoi neljä muskettisoturia, jotka huvittivat itseään seuraavalla tavalla, samalla kuin kymmenen tai kaksitoista odotteli vuoroansa päästä leikkiin osalliseksi. Yksi heistä seisoi ylimäisellä astimella paljas miekka kädessä, estellen tai ainakin koetellen estää kolmea muuta pääsemästä ylös.
Vanhempiensa elinaikana oli emäntä käynyt useinkin syntymäpaikallaan, mutta niiden kuoltua harvenivat käynnit, kun ei veli moneen vuoteen vastannut vuoroansa. Syyksi teki sen, että kun hän asuu toisessa pitäjässä ja on matkaakin. Nyt oli hänen tyttärelleen Hiljalle tullut halu nähdä serkkujaan, ja tytär sai siten isänsäkin taipumaan.
He olivat paahtavassa kuumuudessa poimineet pumpulia pensaista ja nyt piti vielä, jos halusi syödä, valmistaa maissileipää ja sitten vasta pääsi lepäämään. Myllyjä oli vähä, jauhajia paljo, ja siksi syntyi hirmuinen ottelu ja kiista niiden ympärillä. Heikommat neekerit ja naiset työnnettiin pois ja saivat odottaa vuoroansa puoliyöhön.
Valkea, leimahtaen väliin, heitti ulommas tätä piiriä nopean väläyksen: kerran vaan nuolaisi hieno valon kieli pensaan paljaita oksia ja katosi samassa; pitkiä, teräviä varjoja syöksähti tuokioksi vuoroansa hamaan valkeaan asti: pimeys taisteli valon kanssa.
Milloin tuntuu hänestä niin kuin olisi hän jo maisterivihkijäisissä: hän seisoo promoveerattavien rivissä vuoroansa odotellen; hänen vuoronsa on jo tullut, hän on juuri astumaisillaan esiin laakeriseppeleellä kruunattavaksi, mutta samassa saa hän päähänsä, että eihän hän vielä ollut alottanutkaan tenttaamejaan, ja katkeralla harmilla peräytyy hän toisten taakse, huomaten olevansakin likasten toriämmien parissa.
Toisistansa mitään tietämättä jo kymmeneen vuoteen, olivat he kumpikin rouvansa kanssa tulleet Helsinkiin. Muutamia päiviä Helsinkiin tulonsa jälkeen istui herra Nikkinen kylpylän salissa, odotellen vuoroansa ja sillä välin lukien sanomalehteä. Kotvasen kuluttua tuli sinne herra Rikkinenkin.
Kun hän näki itsensä polvistuneiden puolikehässä, tuli yhtäkkiä hänen mieleensä sellainen hullunkurinen kuva, että he kaikki, jotka siinä olivat alttarin ympärillä, olivat muka lampaita. Ja häntä rupesi naurattamaan olla yksi niistä. Nauratti ja vähän hävetti olla yksi niistä, jotka täydessä uskossa odottivat vuoroansa ihan kuin kiltit lapset, joita syötetään lusikalla.
Sallikaa esitteleidäni: nimeni on Anni, Koskelan herran tytär." "Kosk... Kosk...?" "Koskelan." "Herran tähden!" äänsi äkkiä maisteri ja samassa johtui hänelle taas mieleen kyytipojan laulu. "Kuinka te sanoitte?" kysäsi toinen kummastellen. "Minä sanoin: 'Herran tähden!" "Miksikä niin?" "Näettekö, neitiseni, nimeni on Lauri Leinola..." "Lein...?" "Leinola." "Herran tähden!" äänsi vuoroansa Anni.
Päivän Sana
Muut Etsivät