United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näinkö kauas? sanoi ukko ja katsoi minuun teräwästi. 'Näin kauas', tiuskasin hänelle, ja wanuin kunnianarwoisen wanhuksen rinnuksiin kiinni! Ukko oli aikoinaan tunnettu mainion wahwaksi mieheksi ja hän oli ihan yksin kaatanut monta kontiota lyhyt= ja paksuwartisella keihäällään.
Kukat riippuivat siinä surkastuneina ja janosina. Ilse ei lausunut sanaakaan, osoitti vaan sormellansa tekoani. Silloin sai vastustushaluni minussa vallan. "Mitä tuo pöytä minuun kuuluu?" tiuskasin minä kiukkuisesti. "Minä en ymmärrä, mitä varten minun pitää nähdä vaivaa niiden hoidosta. Enhän minä ole niitä pyytänyt herra Claudiukselta? mitä varten hän siis tuo ne minun huoneeseni.
Kun me käännyimme kalkki-uunin nurkan ohitse, tapasimme John Jagon, joka oli matkalla Narrabeehen. Minä olin liiaksi vihoissani voidakseni antaa hänen kulkea rauhassa ohitse, se minun on myöntäminen. Minä tiuskasin hänelle. Hänen verensä oli kaiketi myös liikkeessä ja hänkin puolestaan puhui yhtä äkäisesti.
»David», sanoi hän viimein, »minä olen sen menettänyt, siinä peittelemätön totuus.» »Minunko rahani myöskin?» tiuskasin. »Niin, sinunkin rahasi», vastasi Alan katkerasti. »Sinun ei olisi pitänyt antaa niitä minulle. Korttipöydän ääressä minä olen mieletön.» »Joutavia, joutavia!» sekaantui Cluny puheeseemme. »Sehän oli vain leikkiä.
Tunnottomuus, millä nuori herra arvosteli minua ihan silmieni edessä, ja hänen sanomaton kummastuksensa, kun näki minut puutarhassansa, masensi minun viimeisen rohkeuteni; mutta "helmenmyyjä" sana saattoi myöskin vereni kuohumaan. "Se ei ole totta!" tiuskasin minä. "Minä en ole myynyt teille helmiäni te tiedätte aivan hyvin, että heitin taalerinne hiekkaan!"
Yksi ainoa ajattelematon sana teidän suustanne on herättävä vihollisemme epäluuloa ja tekevä ijäksi päiväksi kaikki käräjöimisyrityksemme tyhjiksi." "Mutta sitä sanaa minä en lausu", tiuskasin minä vihaisesti. "Saadaanpa nähdä, kuka meistä paremmin taitaa olla puhumatta." Niin sanoen juoksin rappuja ylös ja pakenin kirjastoon.
Armollinen rouva lähetti usein hänelle ruokaa ja piti hänestä huolta, niin että minäkin usein hänen näin! No, entäs nyt? Nyt tapasin minä hänen juuri ennenkuin minä tulin tänne, ja, eihän nyt kummempaa, hän ei hävennyt ruveta vanhaan leperrykseensä, ja kun minä tiuskasin hänelle sanoi hän: no, no, armas ystävä-kulta, älähän niin arvoiseksi itseäsi tee, hienommillekin impyeille minä kelpaan.
»No mitä nyt?» tiuskasin. »Niin, mitäs nyt?» vastasi Alan. »He eivät olekaan niin tuhmia kuin luulin. Forth on meillä vielä ylikuljettavana, David. Kirotut olkoot sateet, jotka sen synnyttivät ja vuorenrinteet, jotka sen juoksun juuri tähän ohjasivat.» »Mutta miksi kuljemme itäänpäin?»
Kaikki joudumme aina kiusaukseen; mutta ottaa toinen kylmäverisesti hengiltä, Alan!» Enempää en hetken aikaan saanut sanotuksi. »Tiedätkö kuka sen teki?» lisäsin sitten. »Tunnetko tuon mustatakkisen miehen?» »En ole aivan varma siitä minkälainen hänen takkinsa oli», vastasi Alan vältellen, »mutta olen muistavinani, että se oli sininen.» »Sininen tai musta; mutta tunsitko hänet?» tiuskasin.