United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja se tuntui Kinturista niin onnelliselta, hänen sydämmensä sykähti siitä ajatuksesta niin riemastuen, että hän todella nousi vuoteeltaan ja hoiperteli pari askelta ovelle päin. Mutta tuhannet äänet rupesivat hänelle huutamaan: »Mitä sinä ajattelet, Kinturi! Etkö ole kiven kovaan päättänyt pysyä poissa tuvasta?» Kinturi vastasi: »Ja enkö minä saa surujani hänelle itkeä?
Mutta he säästyivät ja suuressa surussani oli minulla onnellisiakin hetkiä, jolloin sain nojata päätäni uskollisen puolisoni rintaa vastaan ja siinä surra surujani ja itkeä kiitollisuuttani. Miten hellästi ja lempeästi hän minua puhuttelikaan ja miten nämät sanat lämmittivät ja keventivät sydäntäni.
Katsos muita miekkosia, Ja onnen osallisia, Sukittavat suotujansa, Luotujansa paiottavat; En minä sinä ikänä, En poloinen polvenani, Sukittele suotuani, Luotuani paiottele Surujani mie sukitan, Paiotan pahoa mieltä, Mielen kaiken kääntehiä, Liikkehiä liian mielen.
Minä en tiedä, mitä nuottia ne olivat jos nuotintapaista oli ensinkään hänen esityksessään, jota epäilen mutta soiton vaikutus minuun oli ensiksi se, että rupesin ajattelemaan kaikkia surujani, siksi kuin tuskin jaksoin pidättää kyyneliäni; sitten se vei ruokalystini, ja viimein se raukaisi minua niin, etten voinut pitää silmiäni auki.
Hän näytti aina olevan niin lapsellinen ja niin tuolla puolen minun pikku surujani käytännöllisissä asioissa minä varmaan ymmärsin paljoa enemmän; vaan kuitenkin milloin hyvänsä minä keskustelin hänen kanssaan jostakin, se näytti aina jollakin lailla poistavan taakkani muuttavan huoleni velvollisuudeksi ja ihmeellisesti selvittävän ajatuksiani juuri sen kautta, että sydämeni huojentui.
Mitä kuulun minä teihin. En tunne teidän tunteitanne, en ajattele teidän ajatuksianne, en usko enkä toivo, mitä te uskotte ja toivotte. Teidän ilonne eivät ole minun ilojani, teidän surunne ei minun surujani. Vieraat olemme toisillemme, eri maailmaan me kuulumme jättäkää minut rauhaan. Yhä nuo uteliaat silmät minua kumminkin vaivasivat. Oloni kävi kiusalliseksi.
Kun ajattelin, että minua taas ympäröitsisi nuot rehelliset kasvot, hohtaen tervetuloa minulle; että saisin uudestaan tuntea suloisen sunnuntai-aamun levollisuutta, kun kellot soivat, kivet putosivat veteen ja varjontapaiset laivat siinsivät sumun lävitse; että joutuisin kävelemään edestakaisin pikku Em'lyn kanssa, kertomaan hänelle surujani ja rannan näkinkengistä ja piikivistä saamaan lohdukkeita niitä vastaan, tuli rauha sydämeeni.
ANNA LIISA. Et olisi kumminkaan lähtenyt pois ja heittänyt minua yksin. Ehk'ei olisi käynyt, niinkuin kävi, jos olisi ollut jokukaan, jolle olisin voinut surujani valittaa. Mutta kun minulla ei ollut ketään ei ketään koko maan päällä. MIKKO. Saatoinko aavistaa, että sinä tulisit semmoista tekemään. Arvelin tulla takaisin sitten, kun kaikki oli ohitse, ja pyytää sinua isältäsi.
Nostin, käänsin keikahutin, Että tallukset livahti, Maahan paiskasin parahti. Liekö jäänyt heikko henki. Täss' on Jouko siellä Kirri. AINO. Murhasitko ?! TAINA. Ja sit' itket? NUORI JOUKO. Tuot' en itke, muuta itken, Surujani suurempia. AINO. Murhasitko, julma Jouko? Teitkö vielä julmempia! TAINA. Tapoitko Suvannon urhon? NUORI JOUKO. Tein vielä tukalampata. AINO. Kerro, kurja!
Meni kevät, meni kesä, mieleni muuttui mustaakin mustemmaksi, laulu sai surujani särähtävän sävelen, sai poskeni kalvakaksi. En enää huoletta lasna mä leiki kukkana kunnahalla, leikki jo loppui lumien tullen, kukkahan koski jo halla. 6:s kohtaus Nyt se on ohi, sisko, ohi, meidän on vielä kotitienoot! Kaikkivaltias, Sinulle kiitos! Onko sinulla, Anna sisko, maitoa juodakseni? Se virkisti.