United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän pörristytti vielä kerran sormillaan hiuksiansa ja lykkäsi minut sitte hiljaa palvelijan avaaman oven kynnyksen yli. Nyt oli tuo suuri hetki tullut, jota aron kouluttamaton lapsi vaistomaisesti oli vastustanut minä käytin itseäni ylen kurjasti. Charlotte oli opettanut minut kumartamaan hyvä Jumala, tekihän Spits Heintzin opettamat konstinsa paljoa paremmin!
Siellä olisin istahtanut pienen pallin päälle pörrökarvaisen Spits ystävän viereen ja tuntenut, kuin ennenkin hiljaisina, kodikkaina talvi-iltoina, Ilsen rakkaan, karkean käden pääni päällä; kentiesi silloin olisin saanut rauhaa!
Vilpas Spits sitävastoin, joka laiskana oli maannut viileitten pensaitten alla, piti asian vaarallisempana. Hän hypähti ylös kuin hullu ja haukkui loiskuvaa vettä ikään kuin itse paholainen ajaisi minua sieltä takaa. Häntä oli mahdotoin rauhoittaa; viimein sortui hänen äänensä julman raivoisesta haukkumisesta ihan kokonaan.
Mieke, Spits ja siipikarja pysyivät ometassa ja katselivat avatusta ovesta hirviön elämöimistä. Mutta se toi jo mukanansa lämpöä ja minä luulin huomaavani hienon kukkasen tuoksun leviävän sen siivistä. Heintz viipyi yöt Dierkhofissa, Ilse ei sallinut hänen lähteä semmoisessa rajuilmassa mökkiinsä. Ah, kuinka kaikki oli muuttunut! Minä en enää lukenut heille, istuessamme luuvassa.
Silloin oli suloista istua sisällä suojassa, silla aikaa kuin sadepisarat lakkaamatta putoilivat katolle; sitä lisäsivät valkean valo takasta ja viehättävä hiljaisuus pitkässä ometassa, johon savupilvet lensivät. Silloin tällöin kalisivat kytkyet Mieken kaulassa, korkealla orsilla liikkui uninen kana tahi käänsihe Spits mielihyvin valkean edessä.
Siihen se asia päättyi. Ja viimein koitti aamu, jolloin minun täytyi lähteä rakastetusta Dierkhofistani... Varhain aamulla, ennen kello neljää, juoksin minä kosteisen aron yli, ojennetuin käsin jätin hyvästi lukemattomilla kukilla koristetuille kanervikoille ja sumuiselle suolle ja pudistin ikävissäni vanhaa honkaa niin kovin, että viimeiset edellisen talven kuivat neulaset karisivat liehuviin hiuksiini... Spits oli tullut minun kanssani ja iloitsi kuin narri hänestä olivat kaikki minun innostuneet liikuntoni ainoastaan liekkiä.
Ihan miettimättä aloin minä juosta sinnepäin. Minun oli hautaa sanomattoman sääli, mutta ääretön uteliaisuus saada nähdä, mitä sieltä tulisi ilmi, valtasi minut myöskin. Spits juoksi haukkuen rinnallani, ja kun minä hengästyneenä pääsin perille, saapui Heintzkin sinne seitsenpeninkulmaisilla askeleillaan.
Minä en liikkunut paikaltani ja tohdin tuskin hengittää; Spitsikin, tavallisesti äkeä Spits, hiipi häntä koipien välissä takan tyköä Heintzin luokse, joka liikkumatonna, ikäänkuin kiinnimuurattuna seisoi samalla paikalla ja hirveän kauhistuneena katseli muutaman kerran minuun... Ah, missähän Ilse olikaan? Ainoastaan hänellä oli valtaa mummon yli.
Kukot lauloivat; Spits juoksi haukkuen kotkottavien kanojen joukkoon ja Mieke kutsui mylvivällä ammumisella laitumelle laskijaansa. Kissa tuli hiljaa kattoa myöten ja hyppäsi kuulumatta alas ruohoon, mistä se säihkyvin silmin hiipi pihlajan alle väjymään pientä lintua, joka huoletonna viserteli oksalla. Minä tulin samassa nurkan ohitse ja ajoin sen pois.
Minusta tuntui, kuin olisivat kahleet pudonneet sekä ruumiistani että sielustani ja virtailleet pois joen aaltojen kanssa. Minä nauroin ilosta ja riemusta itsekseni ja poljin lakkaamatta vallattomasti vettä, että kirkkaat pisarat viskivat korkealle. Samassa kahisi pensaissa. Olihan Spits usein tullut Dierkhofista minua etsimään ja juossut luokseni jokeen.