United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei mitään, ei mitään muuta kuin omat hirmuiset silmäni... Mutta minkätähden ne ovat niin tavattoman avoinna, Heintz? Eivät neiti Streitin silmät senkaltaiset olleet, eikä Ilsenkään." "Ei, ei Ilsenkään", myönsi Heintz. "Mutta Ilsen silmät ovat terävät, pikku prinsessani, hyvin terävät." Heintz oli alussa, tosin kyllä nauraen, uhannut minua peloittavalla nyrkillänsä Heintz ei voinut vihastua.
"Tuopa vasta on ihka uusi tieto ja sen olet saanut tuolta..." Hän osoitti sormellaan sitä suuntaa, missä suuri kylä oli metsän takana ja jossa Heintz nuorempana oli ollut palveluksessa. "Niin, sinä olet oikeassa, sieltä olen sen saanut," vastasi hän yhtä uppiniskaisesti nyykäyttäen paatunutta, kankeata niskaansa.
"Luuletko siis kaiken voivan käydä ijankaikkisesti tällä tavoin, Heintz, luuletko lapsen päivät päästänsä voivan juoksennella ympäri kuin pieni villi ja iltasin palata sukat ja kengät kädessä?... Hän ei taida eikä ymmärrä mitään ja juoksee tiehensä kuin villi kissa, kun hän vaan näkee vieraita kasvoja tiellä!... Mitähän siitä syntyisi?"...
Minä riensin hänen luoksensa ja laskin käteni hänen leveälle rinnallensa. Korkeammalle en ulottunut. "Heintz, sinä olet hirveän suuttunut minuun, se on varma!" "Ah, siitähän minunkin pitäisi tietämän jotakin, prinsessani," mumisi hän, piippu suussa. Hän seisoi ujona ja liikkumatonna kuin muuri edessäni. "Sinä tiedätkin sen, Heintz," lausuin minä.
"Vai niin, vai et sinä usko minua Heintz?... No, soisinpa juuri että vetehinen olisi katsellut sinua yhtä häijysti kuin minuakin." Sepä jo sai hänet uskomaan. Hän otti piipuu suustansa, sylki äkkiä ja ojensi naurettavalla voittoriemun ja pelon-alaisella katseella sen rikkipurrun varren minua kohti. "Enkö sitä aina ole sanonut, hä?" huudahti hän. "Mutta minä en sitä enää milloinkaan tee!
Minä kyllä tiesin jo ennakolta hänen viekkaan vastauksensa, sillä hän muisti epäilemättä sitä hirveätä hetkeä, jolloin minä poljin hänelle jalkaani ja niin, niin, Heintz kyllä tiesi, miten pulasta päästä. "Niin herra, Ilse sanoo häntä 'lapseksi' ja minä sanon " "Prinsessaksi", täytti nuori mies samalla juhlallisella äänellä, jolla minun sukkela ystävänikin oli puhunut.
Mikä heidät saattoi sinne, voin helposti käsittää, Heintz näytti heille kapean, pitkin rantaa pensaitten vieressä kasvavan ruohokentän. Siinä oli paljon helpompi kävellä kuin kankeassa kanervikossa; tie oli pehmeä, juuri kuin luotu arkojen jalkojen astuttavaksi.
"Ilse! Ilse!" huusin minä, mutta siinä seisoi hän jo ja koetti Heintzin avulla nostaa langennutta. Molemmat olivat pihan ovesta vartioineet ja pitäneet mummoa silmällä. Minä juoksin ulos ikkunasta. "Hän on kuollut!" kuiskasi Heintz, minun tultuani heidän luoksensa. Hän antoi nulosti raskaan ruumiin vaipua alas takaisin, sillä se hengettömänä oli sanomattoman painava.
Heintz ynnä renki lähimmäisestä kylästä veivät matkakalumme. Lempeästi, vaan vakavasti lykkäsi Ilse minut ovesta, jonka kynnyksellä jalkani viivähtivät ikään kuin siihen kiintyneinä.
Onhan Heintz siellä, ja hän varmaankin iloitsee siitä... Ja minä rupean myöskin ahkeraksi, isä; voit olla varma siitä minä tahdon oppia ompelemaan ja kutomaan... Saat nähdä, minä en milloinkaan enää, en koskaan tule sinulle kiusaksi!... "Hiljaa, lapsi," varoitti Ilse nousten seisomaan; kyyneleet valuivat hänen silmistänsä.