United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vasta Heintzin lähestyessä nosti hän päätänsä eipä Heintz syyttä pelännytkään hänen teräviä silmiänsä; ne katselivat musertavalla tavalla hänen kauhistuneita kasvojansa. "Sinäpä vasta olet oiva poika, Heintz!" lausui hän.
Kaikessa tuskassani täytyi minun nauraa. Minä istahdin Heintzin tuolille ja kerroin hänelle tulipalosta ja isäni sairastumisesta, josta hän kerta kerralta löi kätensä yhteen kummastuksesta. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä korjaamasta valkeata, panemasta teekattilaa kiehumaan ja vasten tahtoani syöttämästä minulle voileipää.
Minä en virkkanut mitään ensin valhetella ja sitten pettää silloinpa vasta olisin ollut oikein inhottava herra Claudiuksen silmissä, vaikka ilmoitukseni olisikin ollut hänelle verrattomaksi hyödyksi. Mutta minä muistelin myöskin syvästi surullisena Heintzin kauhistuttavia kertomuksia panttautuneista sieluista: olinhan minäkin samanlainen edestakaisin liitelevä, eteenpäin pääsemätön sieluraukka.
Jo kaukaa kiintyi katseeni hänen vartaloonsa, jonka piirteet selvästi näkyivät hänen takanansa vallitsevaa puolihämärätä vasten... Kuinka minä rakastin tuota vaaleakähäräistä päätä! Se oli yhtä olenkeltainen kuin Heintzin pörröillään oleva tukka ja päälaelta kohosi aina itsepintaiset kähärät ylöspäin.
Hän pörristytti vielä kerran sormillaan hiuksiansa ja lykkäsi minut sitte hiljaa palvelijan avaaman oven kynnyksen yli. Nyt oli tuo suuri hetki tullut, jota aron kouluttamaton lapsi vaistomaisesti oli vastustanut minä käytin itseäni ylen kurjasti. Charlotte oli opettanut minut kumartamaan hyvä Jumala, tekihän Spits Heintzin opettamat konstinsa paljoa paremmin!
Siksi että äkkiä pisti päähäni ylpeillä mainiosta isästäni, joka oli minut tykkönään unhottanut, sillä aikaa kuu olin kasvanut suureksi Heintzin sylissä. Minun täytyi pyytää anteeksi, katuvaisesti rukoilla anteeksi saamista ja se heti paikalla. Minun oli helppo täyttää se päätös, sillä samassa aukeni ovi Heintz Spitsin seuraamana astui sisään.
Minä juoksin hänen luoksensa rannalle ja samassa tuli Miekekin ja nyhti tuttavasti muutamia mehukkaita kasveja, jotka puoleksi sotkettuina kurkistivat Heintzin jalan alta. "Voi minun päiviäni minkä näköinen tuo on!" huudahti hän nauraen. "Ei siinä mitään naurettavaa ole", toruin minä, Mieke olikin komeasti koristettu.
Minä en liikkunut paikaltani ja tohdin tuskin hengittää; Spitsikin, tavallisesti äkeä Spits, hiipi häntä koipien välissä takan tyköä Heintzin luokse, joka liikkumatonna, ikäänkuin kiinnimuurattuna seisoi samalla paikalla ja hirveän kauhistuneena katseli muutaman kerran minuun... Ah, missähän Ilse olikaan? Ainoastaan hänellä oli valtaa mummon yli.
Sen minä hyvin tiesin; Dierkhofissa ei saanut milloinkaan kuulua laulun ääntä huulieni yli ah, ja minä lauloin niin mielelläni! Minusta tuntui kuin sieluni olisi lentänyt kauas rinnastani kohoilevien sävelten mukana. Senpätähden lauloin Heintzin savimökissä, että vehreät ikkunaruudut kilisivät, tahi hautakummun päällä, mutta en minä milloinkaan olisi uskonut mummon sitä kuulevan.
Melkein haaveksien kuuntelin minä Heintzin askeleita, hänen vielä kerran käydessänsä talon ympäri. Hän jätti varovaisesti kaivopihan tarkastamatta, sillä vaikka pumpunvarsi olikin liikkumatta, oli mummo kuitenkin kaikissa tapauksissa vielä siellä. Eräällä paikkaa, missä pihan aita muodosti terävän kulman, seisoi hän usein tuntikausia katsoa tuijottaen äärettömään ilmaan.