United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Onko koskaan jalompi olento tallannut maata, kuin tuo punapukuinen ritari on?" huudahti Zayda, vanhin sisarista. "Katsokaapa kuinka uljaasti hän liikkuu, juurikuin kaikki hänen ympärillään olisivat orjia!" "Entäs tuo keltapukuinen!" huudahti Zorayda. "Mikä iha! mikä sievyys! mikä ylevyys!" Hellä Zorahayda ei virkkanut mitään, mutta salaa hän katsoi vihriäpukuisen etevimmäksi.
"Se on meidän onnettomuutemme", oli Lisbetin, sisarista kolmannen, tapana sanoa, "se on onnettomuutemme, että emme voi olla kokonaan huolimattomia, vaan että meissä asuu salainen, hivuttava järjestyksen halu. Pikku isä kulta, sen järjestyksen kipinän olemme perineet sinulta. Ja se pieni kipinä on meidän rikkautemme se on meidän elämämme onnettomuus..."
"Tulee", vastasi Gabrielle matalalla äänellä ja katsomatta ylös, "en tiedä mitään, mikä niin miellyttäisi minua kuin ihmiset, jotka kokonaan ja täydellä todella voivat antautua siihen, johonka he uskovat, olkoonpa se sitten henkilö tahi ... tahi uskonnollinen vakuutus... Olen aina pitänyt laupeuden sisarista ja nunnista..."
"Vanhin sisarista ei ole juuri ystävällisesti minua kohdellut, mutta sen vuoksi en häntä pidä huonompana. Nuorempi näyttää olevan vähemmän vakava ja lujaluontoinen kuin Klea. Minä näin kyllä, kuinka hän vastasi sinun hymyilyysi, kun juhlakulkue loppui. Sitä paitse et sinä, niinkuin en minäkään, heti lähtenyt kotiin, ja minun luullakseni oli se Irene, mikä sinua pidätti.
Kummalliselta tuntuu, kun istuu vanhassa kodissa, jossa kaikki nyt on niin hiljaista, kallis, sokea isä alikerrassa ja vaan Thekla kotona kaikista sisarista, sillä välin kuin valo äidin-äitimme urhoollisessa, lujassa sydämessä vähitellen sammuu; taikka kun kuulee Greetan heleän, iloisen lapsen-äänen veisaavan kunniakkaan uuden ajan virsiä tälle uupuvalle sydämelle vanhoilta ajoilta.
Kavahda itseäsi Judan pettäjän veljistä ja sisarista, ehkä he ovat kauniit ulkokullaisuudessaan, vaan sisältä ovat he raatelevaiset sudet". Nämä sanat olivat ikäänkuin tuliset kekäleet olisi viskattu Saaran sydämeen. Ankara taistelu alkoi myös Simon rinnassa. Ensi vihassaan olisi Saara mielellään kappaleiksi murtanut tuon miehen, joka noin inhottavalla tavalla polki hänen siveellisyyttään.
Sitte lauloi hän, kuinka yksi sisarista johdatti Permesson rannalla harhailevan Gallon Aonian vuorille ja kuinka kaikki Phoebon runottaret nousivat seisalleen miehen edessä; kuinka paimen Linus, tuo jumalallinen runoilija, hiukset koristettuna karmian sillerian lehdillä, näin sanoi hänelle; "Ota!
Silloin sanoi yksi sisarista: "mutta kesää ei tullutkaan, jolloin Rafaelin olisi pitänyt parantua." "Niin," sanoi toinen sisar, "Rafaelin kesä ei tullut koskaan." Mutta vanhemmat pyyhkivät kyyneleensä ja lausuivat: "kyllä se on tullut. Jos voisimme katsoa kauas sinitaivaasen, niin näkisimme nyt Rafaelin leikkivän pienien enkelien kanssa Jumalan paratiisissa.
Tää rakkautt' eikö? Me miehet, enemmän me puhumme Ja vannommekin enemmän, mut meissä Enemmän kuorta on kuin tahtoa, Ja valamme ne vaan on vahtoa. HERTTUA. Mut siskos, kuoliko hän lemmestänsä? VIOLA. Sisarista ja veljist' olen minä Jälellä yksin; kuitenkaan en tiedä Menenkö neidin luo? HERTTUA. Niin, sehän totta. Mene, helmi tämä hälle vie ja sano: Rakkautta pyydän, kieltoa en ano. Viides kohtaus.
Täälläkin kohtasi surullinen näky, sillä Hetyn, toisen sisarista, he löysivät kuoleman kielissä vuoteellaan. Hirveä kuume kalvoi viimmeisiä voimiaan ja Chingachgookin sekä Haukansilmän huoneesen astuessa kuolon enkeli kirkasti jo kasvonsa piirteitä. Surullisena seisoi Judith kuolinvuoteella ja muittenkin oli nähdessään tuon niin aikaiseen poislähteneen vaikea pidättyä itseään liikutukselta.