United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hän kietoi vielä kerran kätensä Eugenin kaulaan ja suuteli häntä otsalle ja poskille, kerran toisensa perästä, kuten hänen oli tapana tehdä, ja Eugen vastasi hänen suuteloihinsa onnellisesti hymyillen. Myöhemmin päivällä Dora kiiruhti vanhempiensa kotiin kertomaan onnesta, mikä oli tullut Lisbetin osaksi.
"Oi, voi", ajatteli Lisbet, "miten me voimme mennä naimisiin Blumin perheen kanssa! Me tukehdumme, me kuolemme..." "Rakas Eugen, älä ole enää vihainen meille", pyysi Dora, kun he erosivat Doran ja Lisbetin portilla, "eihän se ollut niin vaarallista..." "Ei se ollut vaarallista", sanoi Eugen, kohauttaen olkapäitään, "mutta se oli sivistymätöntä.
"Se on meidän onnettomuutemme", oli Lisbetin, sisarista kolmannen, tapana sanoa, "se on onnettomuutemme, että emme voi olla kokonaan huolimattomia, vaan että meissä asuu salainen, hivuttava järjestyksen halu. Pikku isä kulta, sen järjestyksen kipinän olemme perineet sinulta. Ja se pieni kipinä on meidän rikkautemme se on meidän elämämme onnettomuus..."
Mutta pitikö nyt Lisbetin onnen raueta mitättömien raha-asioiden vuoksi? Jotain täytyi tehdä hänen täytyi jollakin tavoin koettaa auttaa Lisbetiä ... miksi piti hänen ja Eugenin elää ylellisyydessä, kun Lisbet parka ei edes voinut mennä naimisiin? Hän heräsi mietteistään kun Eugen kysyi, joko hän oli syönyt, jonka jälkeen he nousivat pöydästä ja suutelivat toisiaan.
"Tanssin avulla tulee puhua, samoin kuin soitonkin ... liikkeillä tulee tulkita unelmia, kaihoa, ajatuksia", sanoi hän, ja pysähtyi Eugenin eteen, molemmat kädet koholla ja silmät kummasti loistaen pimeässä. "Onko hän keimaileva vai onko hän vasta lapsi?" ajatteli Eugen ihmetellen. Mutta Lisbetin tanssi tenhosi hänet samalla tavoin kuin Doran laulu.
"Laula vielä laula vielä äiti!" huusivat lapset ja pitelivät kiinni hänestä, kun hän tahtoi mennä. Ja hän jäi, ja neljännestunti toisensa jälkeen kului huomaamatta, ja hän oli saman satutunnelman vallassa kuin lapsetkin.. Vihdoin hänet keskeytti telefoonin soitto. Lisbet pyysi ei, käski hänen tulemaan kotiin ... se oli tapahtunut ... muuta ei Lisbetin tarvinnut sanoa...
Mutta kun Lisbetin virkistävä puhelu oli lakannut, tunsi hän itsensä taas niin uniseksi ja väsyneeksi, että ei voinut muuta kuin haukotella kerran toisensa perästä. "Lepään viisi minuuttia", ajatteli hän, heittäytyi sohvalle kello kädessä ja nukkui heti.
Ja hän kertoi vilkkain elein Lisbetin koko historian, kertoi, miten hän noin kaksi viikkoa sitten oli tavannut metsässä nuoren opettajan se oli niin runollista Lisbet oli kaatunut ja satuttanut itseään hiukan, opettaja oli auttanut häntä, he joutuivat puheisiin ja ... ei kestänyt kauan, ennenkuin he huomasivat, miten kiintyneitä he olivat toisiinsa.
Hän syöksyi peilin luo, järjesteli vielä viimeisen kerran tukkaansa, irvisti kuvalleen peilissä ja veti ylleen leningin, sillävälin kun Tulla juoksenteli edestakaisin hakien viuhkoja, hansikkaita ja nenäliinoja, tahi polvillaan kiinnitti ylös Doran tai Lisbetin hametta. "Emme saa antaa isän odottaa!" taisteli Tulla yhtämittaa, joka kerran yhä innokkaammin.
Tuli uunissa oli nyt palanut loppuun, huonetta valaisi ainoastaan hehkuvan hiiloksen punertava kajastus, ja sen valossa näytti tuon nuoren tytön tanssi omituisen hurjalta. Lisbetin liikkeissä ei ollut suloa, mutta niissä oli intohimoa ja notkeutta.