United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rankonen, sinä muistat, mitä minä aina olen sanonut sinulle. »Rankonen», olen minä sanonut, »maisteri Olavi on syntynyt piispanhiippaa kantamaan. Kun hän haastaa, on kuin tuliset kielet lähtisivät hänen päälaeltaan.» OLAVI: No, noh, ei puhuta syntiä, Karpalainen. Päivää, Rankonen. RANKONEN: Tottahan toki, herra maisteri. OLAVI: Kuinka nyt ketut jaksavat?
Niin, niin, tunnustapas vaan, että sinulla on jälleen monta surmansilmukkaa heille Kuusiston takamailla. RANKONEN: Ketut? Eei, eihän niitä näin kesäaikaan... OLAVI: Niin, tiedäpäs, setä, tämä Rankonen on ollut minun suuri opettajani metsästyksen jalossa taidossa. Totisesti tuntuvat täällä ijäisyyden siipeiniskut. Hänen sielunsa halajaa rauhaa. ANNA: Ihmisrauha on sodalla ostettava.
Olemmehan me ystävät, Elina: ELINA: Maisteri Olavi on aina ollut hyvä minulle. OLAVI: Sinä voit sanoa vain: Olavi. Maisteri voin minä olla muille, sinulle olen minä ... mitä olen minä sinulle, Elina? ELINA: Minä en tiedä. OLAVI: Ja sinä olet niin yksin? Mutta onhan isäsi täällä, ja Rankonen on täällä... OLAVI: Niin, eikö totta, Elina: hän rakastaa sinua.
Häntä vartoi Suomen vanha piispa, vartoi lapsuuden leikkikentät, saaret, salmet, niemet, vartoi koko linna korkea Kuusiston, Pekka Karpalainen, linnanvouti, Rankonen, asemiesi myöskin, enin kenties tytär Karpalaisen, keltakutrinen Elina.
Kuningas siihen virkaan valitsi Kustaa Fincke'n Sonniemen herran. Tämä oli sukunsa ja nimensäkin puolesta oikeastaan Suomalainen; sillä isän-isä oli ollut Klaus Rankonen Mälkkilän herra, ja nimi Fincke oli myöhemmin otettu isän-äidin mukaan.
OLAVI: Hyvä, hyvä. Nyt täytyy minun vain pyytää Rankosta auttamaan teitä matkakapineitteni kantamisessa sinne. RANKONEN: Kyllä minä... OLAVI: Niin, nähkääs, se arkku on hiukan raskas. OLAVI: Ei sitten tällä kertaa muuta kuin: kiitokset edeltäpäin. Siellä on vähän tuomisia sinullekin. MAUNU TAVAST: Mitä? Ethän jälleen liene tuhlannut vähiä varojasi kirjalahjoiksi minulle? OLAVI: Olenpa niinkin.
Hän rakasti sinua jo silloin, kun minä viimeksi kävin täällä, vaikka sinä olit vain tuollainen pikkuinen sinipiika. Kas niin, Elina, nyt sinun täytyy kaikki minulle suoraan ja rehellisesti tunnustaa: hän rakastaa sinua? ELINA: Rankonen! Kyllä hän pitää paljon minusta. OLAVI: Ja sinä? OLAVI: Todella? Kenties on hän jo kosinut sinua? ELINA: On. Isäni on puhunut minulle siitä.