United States or United Kingdom ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja mitä polttopuumetsästä puhuukaan? Sitä on vaikka tuhansille taloille. Ainoastaan hirsipuut ja se maapalsta ovat kauppakirjaan merkittävät, jos isäntä niin tahtoo.» Tarvinneeko hirsipuitakaan mainita kirjassa, kun me otamme ne heti, sanoi isäntä. Aivan oikein, tarpeetontahan se on, kun te otatte ne heti, sanoi herrakin kävellen yhä lattialla.
»Ei todellakaan», myönsi lehtori katsellessaan onnetonta Veli Erkkiä ja sen irtonaisia paloja. »Mutta ostetaan toinen nukke, sillähän vahinko on täysin korvattu.» »Ja luuleeko lehtori, että se Lauralle kelpaisi?» sanoi Leena kuin ihmetellen, että lehtori sellaista puhuukaan. »Samallainen nukke, minä tarkotan», selitti lehtori.
Mutta miksi lapsi kuihtui, luultavasti huonosti ruokittiin. Mitäs siitä puhuukaan? Sen että nimeksi vaan. Arvaahan sen kun ei lapsi ole oma. Kunhan sai elävänä perillekin. Sanoi sen heti Moskovaan tultua heittäneen henkensä. Toihan se todistuksenkin, niinkuin ainakin. Ylen viisas oli akka. Siinä se, minkä Nehljudof sai lapsestaan tietää.
Niin ... hän oli kokonansa kristallista, niin että hänen läpitsensä saattoi nähdä. Niin ... puhumattakaan valehtelemisesta, hän ei voinut ollenkaan teeskennellä. Hän ei ollut ainoastaan hienonahkainen, vaan oli ihan kuin puhtaaksi nypitty, kaikki hermot maalla. Niin ... monipuolinen, rikas luonne, ei mikään tuommoinen... No, mitä siitä puhuukaan!... Kryiltsof oli vähän aikaa vaiti.
»Eikö Colkitto siis kelpaisi teille johtajaksi?» kysyi kreivi Menteith. »Colkittoko!» huusi Allan Mac Aulay ylenkatseellisesti. »Kuka Colkittosta puhuukaan? Ei ole muuta kuin yksi mies, jota suostuisimme seuraamaan, ja se on Montrose.» »Mutta Montrose, hyvä herra», virkkoi Kristoffer Hall, »on ollut tietymättömissä sen perästä, kun kapinayrityksemme meni Pohjois-Englannissa myttyyn.
Mitä siitä puhuukaan, sanoi Maslova, hypähti ylös, viskasi valokuvan pöydän laatikkoon, ja pidättäen vihankyyneleitä juoksi ulos käytävään paiskaten oven jälkeensä. Katsellessaan valokuvaa hän oli tuntenut itsensä siksi, minä oli siinä kuvattuna, ja muisteli omaa silloista onneansa ja sitä, että olisi voinut olla onnellinen hänen kanssaan vielä nytkin.
Nyt menen huoneeseeni. *Matami Helseth*. Hyvää yötä, neiti. Sitä neiti Westiä. Mitä se väliin puhuukaan. TOINEN N
JUHANI. Mikä on totuus? sinä Jukolan Salomoni, herra Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta? »Mikä on synti?» Aih! »Mikä on synti?» Kas kuinka viisaasti kysytty, merkillisen viisaasti. »Onpas siinä päätä, siinä meidän pojassa», onpa tottakin. Niin, kuka enää puhuukaan? »Mikä on synti?» Ahhah! Mikä on totuus? kysyn minä. TUOMAS. Mitä venailet ja koukistelet, poika?
Oli miten oli, mutta Mikko vaatii nyt omansa takaisin. Hän pitää kiinni entisistä lupauksistasi. ANNA LIISA. Joita annoin, kun olin täydellinen lapsi, ainoastaan viidentoista vuotias. Mitä niistä enää puhuukaan. HUSSO. Mikkopa ei ole sinua unhottanut. Pitää sinusta yhtä paljon kuin ennenkin. ANNA LIISA. Siitä pitämisestä ei kannata kehua. HUSSO. Herra varjele, eikö kannata kehua?
Kaksi laihaa kättä tarttui toisiinsa rakkaasti kuin lempivä hämähäkkipari. Tiedätkö, että meillä pappilassa on tänään ylhäisiä vieraita! Ylhäisiä vieraita?... Mitä veli puhuukaan! huudahti nimismies kummastuneesti, ja syystä kylläkin, sillä Taalainmaassa on puute »ylhäisestä väestä», joskin siellä on yllin kyllin ylpeähenkisiä ihmisiä. Ei enempää eikä vähempää kuin muuan kreivitär, veliseni.