United States or Greenland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ollaan niinkuin ei mitään semmoista olisi tapahtunutkaan. HUSSO. Ei löytynyt sikiökään. Niin syvälle minä sen kaivoin maahan. ANNA LIISA. Niin, niin! Ei nyt siitä sen enempää. HUSSO. Painukoon vaan siihen minun puolestani. Mutta Mikolle sinun täytyy mennä. Elä ajattelekaan muuta. Nyt kyllä isäsikin suostuu. Mikko on ansainnut paljon rahoja siellä Saarijärvellä tukkitöissä.
Johan siitä on kulunut niin pitkä aika neljä vuotta! HUSSO. Vaikka neljäkymmentä. Ei se siitä riipu. ANNA LIISA. Mutta millä tavalla ne tulisivat ilmi? Kun niistä ei tiedä muut kuin me kolme te molemmat ja minä. HUSSO. Siinähän sitä onkin. ANNA LIISA. Ettäkö te ? Ei, sehän on mahdotonta. HUSSO. Miksikä niin mahdotonta? Sillähän me ainakin saisimme naimisesi estymään Johanneksen kanssa.
HUSSO. Mistä sen tiedät? JOHANNES. No arvaanhan minä. HUSSO. Erehdyt. Minulla on tärkeätä puhuttavaa tälle nuorelle morsiamelle. ANNA LIISA. Minulle? Mitä sitten? HUSSO. Semmoista vaan kahdenkeskistä. JOHANNES. Voitte heittää toiseen kertaan. Anna Liisalle ei nyt sovellu. HUSSO. Jospa kuitenkin soveltuisi? Niinkuin sanoin: minulla on tärkeätä puhuttavaa. Ajanko minä hänet ulos?
ANNA LIISA. Minulla ei ollut silloin rohkeutta. Olin liian nuori. Mutta nyt minulla on. HUSSO. Sepähän sitten nähdään. ANNA LIISA. Te olette kauhea ihminen, teillä ei ole sydäntä eikä omaatuntoa. HUSSO. Sinäkö puhut sydämestä ja omastatunnosta? Sinä, joka olet murhannut lapsesi ja nyt kumminkin tahdot käydä kunniallisesta naisesta. Petät sulhasesi, petät koko maailman.
Kysyivät sinua, ja minä sanoin, että voivat lähteä matkaansa ja tulla toisen kerran, pyhän jälestä, ettet sinä nyt ole kotona. Mutta Husso katsoi minua silmiin ja sanoi: valehtelet. Uhkasi itse tulla katsomaan. Nyt, jos tahdot heitä välttää, niin pakene pian uunille tuonne. ANNA LIISA. Ei, antaa heidän tulla. Täytyy kait heitä puhutella, ei he kumminkaan päästä minua vähemmällä.
RIIKKA. Tuommoisia hän uskaltaa sanoa meille vasten silmiä! Ajakaa hänet ulos, miehet. Tarttukaa käsikynkistä kiinni ja viekää pellolle mokoma heittiö. MIKKO. Ei, niin kauvan kuin minä olen tässä. HUSSO. Ajakaahan minut vaan ulos, ajakaahan! Silloin menen suoraa päätä vallesmanniin ja ilmoitan hänelle paikan. Kaivettakoon ruumis ylös, niin nähdään, olenko valehdellut.
Mutta minua ette saa narratuksi. HUSSO. En, jumaliste, minä narraa. Tulet sen kohta näkemään, ellet vaan hyvällä taivu. ANNA LIISA. Minä en usko teitä, en sittenkään. Mikkokaan ei anna teidän sitä tehdä. Odottakaahan, kun hän tulee, niin saatte kuulla. HUSSO. Mikko ei pane vastaan, siitä olen varma. Ja toisekseen, ei minun tarvitse siihen Mikolta lupaa kysyä.
Oli miten oli, mutta Mikko vaatii nyt omansa takaisin. Hän pitää kiinni entisistä lupauksistasi. ANNA LIISA. Joita annoin, kun olin täydellinen lapsi, ainoastaan viidentoista vuotias. Mitä niistä enää puhuukaan. HUSSO. Mikkopa ei ole sinua unhottanut. Pitää sinusta yhtä paljon kuin ennenkin. ANNA LIISA. Siitä pitämisestä ei kannata kehua. HUSSO. Herra varjele, eikö kannata kehua?
Nyt saatte haukkua minua tästä puolin niin paljon kuin ikinä haluatte, en ole siitä millänikään. En virka en halaistua sanaa. Vähät minusta, iänlopusta, kunhan vaan pojalleni hyvin käy. MIKKO. No, no, en minä anna äitiäkään pahoin kohdella. KORTESUO. Enkä minä sitä teekään. Muistathan vaan, ett'et vielä hiisku tästä kenellekää mitään. HUSSO. En hiisku, en. Mitä minä siitä ennen aikojaan.
HUSSO. Sinä? Sinäkö et suostuisi? Sepä kumma! ANNA LIISA. Kuinka voisin suostua, kun en hänestä enää vähääkään välitä. Enkä ole sen koomin välittänyt. HUSSO. Sitä et voi tietää. Neljään vuoteen et ole häntä nähnyt, tuskin muistat enää, minkä näköinenkään hän on. Annahan olla, kun Mikko ilmestyy eteesi, niin pian sydämesi lämpenee uudelleen. Ei vanha rakkaus ruostu.