United States or Chad ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei, ei, kyllä minä... Kaarina ja Anette katsahtivat Naimin jälkeen ja hymähtivät merkitsevästi. Mennään lukemaan hautakirjoituksia, ehdotti professorska, ne ovat välistä niin mahdottoman hullunkurisia! Siinä oli yht'äkkiä Lauri heidän edessään ja liittyi Aneten seuraan, välttäen Anteron silmiä. Hän tarjosi kukan Anetelle ja Anette kiinnitti sen hymyillen vyötäisiinsä.
Siinä se nyt on tuomiokapitulin määräys. Tuleeko siitä sittenkin juttu? Siltä näyttää. Mutta emme huoli siitä puhua. Hanna oli nostanut päänsä ompeluksesta ja luonut pitkän katseen isäänsä. Mitäs täti kirjoittaa? kysyi Kaarina. Ah niin, ruustinna oli unohtanut syliinsä sisarensa kirjeen. Professorska kirjoitti tarkemmin heidän paluumatkastaan Helsinkiin.
Semmoista jotain on hän kirjoittanut, mutta ei Hanna koskaan ole näyttänyt sitä kirjettä. Minä luulen, että sukulaiset ja ystävät ne ovat sen niin toimittaneet. Se olisi ollut misalliance voitko ajatella! Professorska heilutti vain päätään kahakäteen, se oli jotain niin kauheaa, niin käsittämätöntä ... mon Dieu, mon Dieu! Pappa ja minä ja koko perhe olemme sen joukon erityisessä epäsuosiossa.
Odotellessaan nuoria, jotka illallisen jälkeen vielä olivat menneet soutelemaan järvelle, mistä heidän laulunsa tyynenä iltana tuon tuostakin kajahti, istuivat ruustinna ja hänen sisarensa järvenpuoleisella parvekkeella jatkaen juttelujaan. Molemmat he olivat sitä ennen käyneet saattamassa miehensä makuulle. Niin no, ja kuinka se sitten oli? kysyi professorska.
Muillekin pojille on Anettella kukkanen, paitsi tuolle Ristolle. Olisi sen nyt pitänyt se itsensäkin huomata eikä aina tungetella. Naimi olisi voinut olla hiukan vähemmän ystävällinen Hagmanille ja antaa Kaarinan... Kas niin, ovatko nyt kaikki valmiit? No, kelpaammeko nyt, mamma? Kelpaatte, kelpaatte. Tri s bien! Tri s bien! sanoi professorska. Repien!
Maantiellä, heidän astuessaan ulos hautausmaan portista, tuli heitä vastaan Naimi. Eikö posti vielä tullut? kysyi ruustinna. Ei, vastasi Naimi, en ymmärrä, missä se viipyy. Sinäkö nyt postia hoidat? hymähti professorska. Mutta samalla kuuluikin aisakellon ääni sillalta päin, ja Naimi pyörähti takaisin pappilaan ruustinnan kanssa. Kyllä minä otan vastaan postin, sanoi ruustinna.
Professorska, joka istuu ja suojelee silmiään tulelta? Naimi, joka heittelee risuja tuleen? Tuleeko hänelle juuri nyt, juuri seuraavana hetkenä tapahtumaan jotain erikoista? Onko jo tapahtunut, onko tämä jatkoa siihen, mitä jo on tapahtunut? Silloin hän näki kaksi miestä seisomassa porttihonkain alla kuin maasta nousseina ja tunsi heidät kohta kuvista, joita oli heistä nähnyt.
Ei pappa minusta nyt oikein hyvin onnistunut, vastasi Kaarina. Miksei? Mitä tarkoitat? Sitä minä vaan ihmettelen, virkkoi professorska, että vaikka lanko tästä samasta asiasta on puhunut niin kauan kuin minä muistan, niin ei se ole hänen sanankuulijoihinsa tehnyt sen suurempaa vaikutusta.
Hänestä oli kaikki niin hauskaa, somaa, kaunista ja erinomaista. He olivat tulleet tienhaaraan, jossa toinen tie erosi pappilaan, toinen kirkolle. Siinä tulivat heitä vastaan ruustinna ja professorska menossa koskelle päin, saalit hartioilla, kädet niihin käärittyinä, valkeat päät valkeissa myssyissä, yhdenkokoiset ja hyvin yhdennäköiset, professorska vain hiukan nuorempi ja hienompi.
Näkyi ilmeistä ja kuului äänistä, että isä ja poika olivat ennenkin näissä asioissa törmänneet yhteen. Thure on sellainen fennomaani, että se on oikein kauheata, päivitteli professorska, koettaen tehdä sen leikillä ajatelkaa, että hän on saanut päähänsä ruveta suomentamaan »Wilhelm Telliä.» Miksi juuri »Wilhelm Telliä»?