United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinä et tiedäkään, Thure on matkustanut oppimaan suomea sen Karin luo, josta kirjoitit sedän suureksi harmiksi. Se oli sekin sitä samaa Snellmania! Robert! torui ruustinna, joka oli istuutunut Anteron viereen ja viittasi päällään vieraskamariin. Niin, Snellmanin kylvöä, sitä se juuri onkin ... sanokaa, maisteri Hagman, eikö ole kauheata, mitä Robert aikoo tehdä? Elä nyt, mamma...
On saatu selville, että hänen ja hänen asuntotoverinsa Hagmanin luona on kaiken levottomuuden pesäpaikka. Thure kuuluu hänkin heihin. Heitä olisi välttämättä kehoitettava pysymään rauhallisina. Hyvä olisi, jos tytötkin kirjoittaisivat heille, sillä nuoret kuulevat aina mieluummin toisiansa kuin meitä vanhoja.» En ainakaan minä mitään kirjoita, sanoi Naimi. En minäkään, säesti Kaarina.
Näkyi ilmeistä ja kuului äänistä, että isä ja poika olivat ennenkin näissä asioissa törmänneet yhteen. Thure on sellainen fennomaani, että se on oikein kauheata, päivitteli professorska, koettaen tehdä sen leikillä ajatelkaa, että hän on saanut päähänsä ruveta suomentamaan »Wilhelm Telliä.» Miksi juuri »Wilhelm Telliä»?
Hänen isänsä oli ylihovimarsalkka, serafiimiritariston jäsen ja »yksi valtakunnan herroista», hänen ylhäisyytensä, vapaaherra Thure Klinckowström, ja hänen äitinsä taas kreivitär Hedvig von Fersen, kuuluisan ja mahtavan valtiomiehen, valtakunnanneuvoksen ja sotamarskin, kreivi Axel Fredrik von Fersenin ja kreivitär Hedvig de la Gardien tytär, ja oli Tukholman roskaväen vuonna 1810 murhaama valtakunnanmarski, kreivi Axel von Fersen näin ollen hänen enonsa.
Robert näki Laurin ja Anteron lähtevän ja meni heidän jälkeensä. Thure ja Anette seurasivat mukana. He menivät kirkolle päin. Robert, sinä et saa mennä ilman palttoota, sinä vilustut, huusi ruustinna hänen jälkeensä, mutta Robert ei välittänyt. Kuulkaa miehet, mikä teidän on mikä teitä oikein vaivaa? kysyi Robert. Ei meitä mikään vaivaa.
Kun vaunut oli saatu auki, astui niistä ulos vanha, hieno herra, jonka Antero tunsi professori Hartmaniksi, hänen rouvansa ja tyttärensä Anette, jotka Antero tunsi promotsionista. Kärryissä ajoivat Robert ja Lauri Martin ja Thure Hartman. Se nuori mies, jonka Antero oli pelännyt täällä tapaavansa, ei ollut mukana.
Mutta te ette tietysti nyt niistä välitä olin sitä oikein levottomuudella odottanut. Ne ovat nyt ainakin minulle toisarvoisia, sanoi Antero. Niinpä niin, vai niin... Ja tytöt myös? Niin, Hanna kyllä, mutta onko Kaarinakin? Iloitsisit siitä. Kyllä, kyllä mutta et sinä, Thure, ainakaan? Enkä minäkään, sanoi Anette, joka veljensä kanssa käsi kädessä, innostunut ilme kasvoilla, oli seurannut heitä.
Hän kirjoitti Kuopiosta, jonne lähetimme vaunut vastaan, että he aikoivat viipyä siellä muutamia päiviä tuttavien luona, ja kun Robertkin tahtoi tavata rehtori Snellmania ja tohtori Lönnrotia, jota sinne odotettiin Karjalasta päin ... heillä on ollut hauska matka Helsingistä, suuri iloinen seurue nuoria ja vanhoja sisareni ja hänen miehensä professori Hartman ja Anette ja Thure.
Antero oli Thuren puhuessa yhä enemmän kiintynyt häntä katselemaan. Thure seisoi siinä hentona, mutta jäntevänä, vastakohtana noille kaikille raskaille ja kömpelöille ihmisille hänen ympärillään. Hänen äänensä ei ollut voimakas, mutta soinnukas ja sisäistä lämpöä ja liikutusta väreilevä. Siinä oli samalla lujuutta ja tuimuutta. Antero tempautui mukaan.
Kuvernööri on kuitenkin mies, joka asettuu yläpuolelle semmoista, mikäli se häntä koskee. Ei sanallakaan hän ilmaissut mitään loukkautumista. Meillä oli asiasta kuitenkin semmoinen ikävyys, että Thure ja Lauri eivät tulleet kutsuihin, vaan olivat menneet siksi illaksi Snellmanin luo. Kuvernööri ei antanut mitään huomata, mutta kuvernöörskä ei voinut olla siihen viittaamatta.