United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen jalkansa olivat yht'äkkiä pettää hänet, ja hänen täytyi puristaa käsipuusta estääkseen itseään putoamasta. Naimin mies on kuollut... Hän seisoo kamarissaan. Hänen ympärillään noustaan ylös. Hän näkee ikkunasta lumisen pihan ja aitovarsilla hevosia rekineen. Hänelle sanotaan jotain, hän sanoo itse jotain ja nauraa vaiko itkee? Hän näkee näyn: ovi aukee.
Siinä oli ihmeen soma pienoinen saari. Anteron teki mieli maihin, ja kun hän samalla muisti, ettei vielä ollut avannut eväsnyyttyä, joka hänelle oli pappilasta reppuun pistetty, ehdotti hän, että laskettaisiin rantaan. Kenen lienevätkään olleet eväät, ruustinnan, Kaarinan vaiko Naimin laittamat?
Rovasti meni ruustinnan luo. Naimi riensi ulos. Porstuassa tuli häntä vastaan Antero heittämään hyvästiä. En tahtoisi, että syyttäisitte minua siitä, mitä täällä on tapahtunut... Naimi ei vastannut. Antero ei saanut selville, mitä hän ajatteli. Lauri ei tehnyt oikein, minä koetin häntä siitä estää, mutta en voinut... Saanko jättää tämän pienen muiston? Hän pisti Naimin käteen paperin. Mikä se on?
Etkö luule? Lyö vaan! lyö vaan! Jos sinä luulet saavasi sen Naimin, niin erehdyt, sillä se on jo toisen, sanoi Risto kostaakseen ja kääntyi sitten seinään päin vetäen peitteen korvilleen. Antero valvoi vielä kauan, käyskeli edestakaisin tuvan lattialla, istahti milloin sinne, milloin tänne, tempasi kanteleen seinältä, näppäili sitä, asetti sen taas takaisin naulaan, hyräili, huoahteli.
Sinun, Naimin ja Martan taulut ovat puhtaat. Katsos, kuinka ne ovat puhtaat kuni puhtain liina, mutta minun tauluni tästä nurkasta, tuosta juuri, on vielä likanen, vaan annas kun käyn saippuata, niin kyllä se lähtee, kyllä se puhdistuu viimeinenkin." Sen sanottuaan viskasi kauhansa vesiastiaan ja mennä huurahti ulos.
Kun vain Naimi nousisi, ja saisin hänet taas nähdä ja saisin varmuutta siitä, oliko se vain ollut unta, jota olin luullut näkeväni. Vai onko se totta ja pysyväistä? Ei, ei, ei siitä voi mitään tulla, ei se ole mahdollista, ei se Naimin herttaisuus ja ystävällisyys minua kohtaan mitään merkinnyt.
Hänen olisi tehnyt mieli ottaa sisarensa uskotukseen, tunnustaa hänelle rakkautensa ja tulevaisuutensa tuumat, hän jo päätti sen tehdä, mutta ei sittenkään saanut Naimin nimeä huulilleen. Sen sijaan sanoi hän: Emmehän me kuitenkaan saisi olla yhdessä. Niin, niin, sepä se, ja sentähdenhän tämä nyt onkin semmoista huvipuhetta. Mutta täytyyhän välistä saada semmoistakin ajatella ja puhua.
Yht'äkkiä näki Antero Kaarinan edessään ilmielävänä, hänen silmäinsä, tummain ja syväin ja suurten, katsovan häntä Naimin selän takaa. Usein, kun hän tänään oli hakenut Naimia, oli hän nähnyt Kaarinan ja hänen silmäinsä aran, kysyvän ilmeen.
Illan hämärässä, kun Antero ja Lauri tulivat tuvastaan, tapasivat he pihalla Naimin ja Kaarinan. Minne olette menossa? kysyi Lauri. Laamanniin ... tulkaa tekin mukaan, sinne tulee muitakin vieraita ... pidetään hauskaa! Mitä niin? Hauskaa, lauletaan ja soitetaan ja tanssitaan! Me menemme Honkaniemeen. Paljon hauskuutta!
He-eerra! kuuli Antero Naimin äänen huudahtavan, ja kun hän heitti koivut olaitaan maahan, näki hän hänen käsiään yhteen lyöden seisovan edessään, yllään kotikutoinen pumpulihame, vyöllään valkoinen esiliina ja tukka kahtena pitkänä palmikkona.