United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ei yhtään ehyttä riepua ruumiin verhona, eikä ole paljon ehyttä paikkaa nahassanikaan. Tuli, Ekshäradin miesten puukot ja keihäänpistot kyllä minut merkitsivät. En tahtonut jäädä kotipuolen metsiin itseäni paikkailemaan, sen vuoksi tulin tänne sinun luoksesi, Pekkalainen, ja arvelin viipyä täällä siksi kunnes nahka paranee eheäksi."
Hän oli siellä käydessäni apumiehenä vetämässä kotiin heiniä suolta, ja ukko Pekkalainen sanoi, ettei hän ole nähnyt Hakkaraisen vertaista työmiestä." Oli jo loppupuoli talvea, kun Vetalainen ja Pekka jälleen tapasivat toisensa. Vetalainen oli nyt palannut matkaltaan ja teki siitä selkoa. Pekka oli saanut tarpeensa, ja lisäksi rahoja.
Siinä tuo vanha suomalainen lausui sanat, jotka metsämiehen tulee kaikkina aikoina muistaa. Suomenniemellä syntyi iso ilo, kun vanha talonisäntä tovereineen palasi kotiin. Joitakin päiviä levättiin, jonka jälkeen Pekkalainen sanoi, että jos Pekka tahtoisi viipyä jonkin aikaa, niin he yhdessä vielä tekisivät metsästysretken. Pekkaa pyydettiin auttamaan kevättöissä.
Karjan alun he saivat minulta, niin että kyllä he toimeen tulevat, kun vain tekevät työtä, ja sitä he kyllä osaavat. Sitten täällä on Bjurbergissä vanha ja nuori Pekka, eikä Matti Kailasta enää olekaan. Ne, jotka jotakin tietävät Matti Kailasesta, eivät häntä anna ilmi." "Kiitos, vanha kunnon Pekkalainen, kaikesta, mitä olet tehnyt Matille ja meille!" sanoi Pekka.
Hyvinhän sinä siellä viihdyt, etkä kaiketi tahtonut jättää Mattia, ennen kuin hän oli tottunut tulemaan yksin toimeen. Nyt sinun pitää levätä täällä jonkin aikaa" "Kiitos vain, isä Pekkalainen, mutta minä haluan kotiin, niin pian kuin pääsen liikkumaan." Oli täysi talvi Pekan tullessa kotiinsa Bjurbergiin.
Hakkarainen on vielä vapaana, sen he kyllä vielä aikanaan tuntevat nahassaan. Toimita, että saan kylpeä, niin kyllä minusta vielä mies tulee. Mutta mitä väkeä sinulla on luonasi! Tuon miehen, joka on Gransjön tienoilta, kyllä tunnen, mutta entäs nuo toiset? Vai niin", lisäsi hän, kun Pekkalainen oli ilmoittanut, keitä he olivat, "olenpa kuullut heistä jo ennenkin.
Erotessa ukko kehoitti nuorukaisia käymään häntä tervehtimässä tulevana talvena. Sitä he eivät uskaltaneet luvata, mutta käskivät hänen kotiin tultuaan käydä hakemassa ja pitää ominaan peuran suolatut lihat, jotka pojat olivat tallettaneet säilytyspaikkaansa suuren hongan sisään. Pekkalainen oli siitä kiitollinen, ja niin he erosivat.
Jos ruotsalainen tuli, hän oli Ruotsin alamainen, jos norjalaiset tulivat, hänkin oli norjalainen; hän tuli hyvin toimeen ja oli kaikissa asioissa jäyhä mies. Päivän samoiltuaan Pekkalainen seurueineen päätyi oikeaan aarniometsään, jossa ei näkynyt merkkiäkään siitä, että siellä oli ihmisiä koskaan käynyt.
Nälkä kurni ja vilu puistatti, mutta toivottiin hyvää saalista, sillä Itäpuolella peurat olivat vetäytyneet tunturin laelle ja ampujat pääsivät pyssynkantomatkalle niistä, jotka kulkivat viimeisinä tunturin alaliepeellä. Paavo Pekkalainen, pyssymiehistä nuorin, oli otuksia lähinnä. Hän oli ryöminyt kaiken päivää, ja vihdoinkin oli nyt peura lähellä. Nuori veri virtaa kuumana; nyt se kuohahti.
Tulkaa, Antti ja Pekka!" Ja miehet asettuivat pakinoimaan aholle ja Pekkalainen aloitti puheen. "Niinkuin muistat, Pekka, lupasin auttaa Mattia sillä aikaa kuin hän oleskeli tuntureilla. Se ei käynyt päinsä muuten kuin että lähetin tyttöni hänelle jauhoja viemään. He olivat kauan poissa kotoa, kauemmin kuin minun mielestäni heidän olisi sillä matkalla tarvinnut viipyä.