United States or Uzbekistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Oikeastaan minun pitäisi päästä sinne itsekin Maija-vainaan viereen sinne minä kuitenkin kuulun», ajatteli hän. »Voisinhan minä niin määrätä.» »Lapsellisuutta!» päätti hän hetkisen päästä. »Onhan yhdentekevää missä makaan.» Ja hänen korvissaan alkoi taas humista koivujen, haapojen ja pajujen hiljainen soitto.
Kun ohra oli tehty, aloimme hakkaamaan pajuja pois tuosta peltomaasta. Ohra oli näet niinkuin muidenkin ihmisten ohra aikanansa kylvetty ja korealla laiholla, eikä siis enään ollut siinä mitään työtä, ennen elon leikkuu-aikaa. Pajujen lakkaamisessa tein minä pienellä kirveelläni jo täyden työn ja sainkin pajujen kaatamisen yksinomaiseksi toimekseni.
Ne alkoivat himoita pajujen ja haapojen nuoria silmuja, jotka paraillaan mehukkaina puhkesivat etelämpien jokien varsilla. Katsellen akkunasta eräänä aamuna, ennenkuin karjaa vielä oli ulos laskettu, Miranda näki Ten-Tinen ilmestyvän metsästä ja pitkin, heittelevin askelin tulevan aromaan poikki.
Kun mainittuna aamuna tulin alas rannalle, oli vesi melkein häikäisevän valkoinen ja kirkas. Koskaan ennen en ollut nähnyt sitä niin iloisen näköisenä. Minä hiivin nopeasti ales pajujen alle erääsen avonaiseen paikkaan, jossa aurinko paistoi tummalle ruoholle. Siellä laskeusin pitkäkseen vatsalleni, kuunnellen tarkasti ja katsellen oksien välistä polulle, jota myöten Babetin piti tulla.
Seuraavana silmänräpäyksenä hän ei enää muistanut, että semmoista oli koskaan tapahtunutkaan. Hän näki vain ristin pilkottavan oksien alta. Sitten hän kuuli kuin hiljaista soittoa koivujen ja pajujen vieno hyminä ja haavanlehtien äänekkäämpi lepatus ne siinä soitoksi yhtyivät.
Muut olivat heittäytyneet pajujen ja poppelien taakse. Sitten alkoi piiritys. Enemmän kuin tunnin ajan lenteli kuulia myllyn läpi. Ne piiskasivat raesateen tavoin vanhaa muuria. Kun ne sattuivat kiveen, kuultiin niiden litistyvän ja putoavan veteen. Puuhun tunkeutuivat ne sisään tuhisevalla äänellä. Välistä ilmaisi vinkuva ääni luodin sattuneen pyörään.
Yks ainoa pilvi käy yli taivaan purjehtien kuin laiva valkoinen. Sen varjo verkalleen käy kunnaasta kunnaaseen. Niin pilvi häipyy pois kuin täältä sen kiire ois. Ja sitte ei mitään taas sun kolkkoon maisemaas. Sinne missä kesä kuluu nopeasti. Sinne, pajujen ja lepikoitten taa, missä ruostehiset rannat aukeaa alastonna aina mereen asti.
Kuulin hänen viheltävän eräässä katoksessa, jossa hän auttoi miehiä viljasäkkien nostossa. Poika oli jo kahdeksantoista vuotias; hän oli pitkä veitikka, jolla oli pari vahvoja käsivarsia. Häntä ei ollut Lazare setä ollut pilaamassa, eikä hänelle latinaa opettamassa; hän ei välittänyt pajujen alla rannalla loikomisesta ja uneksimisesta.
Hän ei tietänyt minun loikovan pajujen alla; hän käveli iloisena eteenpäin, hän juoksi huolimatta tuulesta, joka kohotti hiukan yhtä hänen hameensa liuskaa. Minä eroitin hänen sukkelaan teputtelevat jalkansa ja käteni suuruisen liuskan hänen valkeista sukistaan, ja minä punastuin suloisesti, vaan samalla tuskallisesti hämmästyneenä.
Mutta Babet, joka tulisi rannalle puettuna valkoisiin aamuvaatteisinsa ja jota minä en sitten saisikaan nähdä! Kun setä olisi saapuvilla täytyisi minun katsella maahan. Olisi niin hauskaa loikoa vatsallaan pehmeässä ruohossa pajujen alla! Minua rupesi hervostuttamaan ja hiljakseen, lyhyin askelin, pidättäen hengitystäni, saavuin ovelle.