United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ei, ei", sanoin minä "minä tahdon että te tiedätte minun lähtevän huomenna matkalle, ja teidän tulee luvata aina rakastaa minua." "Te matkustatte huomenna!" Oi, kuinka suloiselta tämä huudahtus sointui korvissani, ja kuinka hellästi Babet sen lausui! Luulen vieläkin kuulevani hänen äänensä, täynnä surua ja rakkautta. "Näette kyllä", huudahdin minä vuorostani, "että Lazare setä on puhunut totta.
Lazare setä oli ensin vaiti, sitten hän kääntyi minuun ja sanoi: "Muistatko, Jean, kun, enemmän kuin kaksikymmentä vuotta sitten, toin sinut tänne eräänä aikaisena toukokuun aamuna? Silloin näit laakson huikean toimintahalun vallassa ja työskentelemässä syksyn hedelmiä varten. Katso, laakso on vielä kerran täyttänyt työnsä." "Muistan, rakas setä", minä vastasin.
Hän katsoi ulos ikkunasta puita ja jokea, niittyjä ja taivasta ja sanoi sitten hymyillen: "Sinä olet oikeassa, Jean. Tämä seutu on ollut hyvä meille, se on oleva sitä pikku Jacquesillemmekin... Lazare setä, teistä tulee maanviljelijän risti-isä." Lazare setä nyökäytti myöntävästi päätään väsyneen ja ystävällisen näköisenä.
Aamiainen oli kylmä, niinkuin olin arvannut, mutta siitä en minä välittänyt. Kyyneleet tulivat silmiini joka kerta kun katsahdin Lazare setää. Ja Babetia muistellessani tykki sydämmeni niin että olin tukehtua. Minä en muista, mitä tein lopun päivää. Luulen että menin loikomaan pajujeni alle rannalla. Sedällä oli oikein, maa teki työtä.
Kun asetin korvani maata vasten, luulin kuulevani alituista jyskettä. Loikoilin ruohossa aina iltaan asti, uneksien työteliäästä elämästä Babetin ja Lazare sedän kanssa. Maan voimakas nuoruus tunkeusi rintaani, jota nojasin yhteistä äitiämme vastaan ja minä kuvittelin tuntikausia mielessäni olevani yksi noista vankoista pajuista ympärilläni. Päivällisillä en voinut syödä mitään.
Katsellessani ympärilleni näin yhden piioistamme kiivaasti juosten tulevan pitkin kapeata, kunnaalle vievää tietä. Hän kompastui kiireissään kiviin ja heilutti molempia käsiään, ikäänkuin viitaten meille. Sanomaton liikutus valtasi minut. "Setä, setä!" huudahdin minä, "tuolla tulee Marguerite... Minä luulen sittenkin, että se tapahtuu tänään." Lazare setä tuli aivan vaaleaksi.
Nämä olivat hänen ensi sanansa tuon hirveän kohtauksen jälkeen. "Tiesin kyllä että se olisi poika", jatkoi hän, "minä näin hänen unessa joka yö... Antakaa hänet tänne, pankaa hänet viereeni maata." Minä käännyin ympäri ja näin kätilön ja sedän suuressa riidassa keskenään. Kätilöllä oli täysi työ estäessään Lazare setää ottamasta pienokaista syliinsä. Hän tahtoi tuuditella sitä.
Enemmän kuin kuusi vuotta olin jokaisessa tappelussa ensi laukauksella sanonut jäähyväiset rakkaille omaisilleni, Babetille ja Lazare sedälle. Ja nyt, tuskin kuukausi ennen vapaudustani sotapalveluksesta, täytyi minun sanoa vielä kerran jäähyväiset ja tällä kertaa kenties ijäksi! Sitten ajatukseni lieventyivät. Suljetuin silmin näin Babetin ja Lazare sedän.
Sellainen rauha oli vallinnut meidät, että me jäimme mykiksi, ilman kyyneleittä. Me tunsimme ainoastaan hiljaista kaipausta nähdessämme tuollaisen yksinkertaisuuden kuolemassa. Hämärä tuli; Lazare sedän jäähyväiset olivat jättäneet meihin samallaisen lohdutuksen kuin jäähyväiset auringolta, joka illalla kuolee, syntyäkseen uudelleen aamulla.
"Eipä niinkään", väitti Babet puoleksi suuttuneena, "hän tulee pian suureksi. Katsoppas kuinka vankka hän on. Hänen silmänsä puhuvat jo." Lazare setä oli samaa mieltä kuin vaimoni. Hän lausui totisena: "