United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pitkien väliaikain jälkeen sain muutamia kirjeitä, joista näin että minua yhä vielä rakastettiin, että onni odotti minua rakkaassa laaksossani. Ja minun täytyi tapella, piti antaa tappaa itseni! Minä rupesin uneksimaan kotiin tulosta. Minä näin vanhan setä raukkani ojentavan kynnykseltä vapisevia käsiään minua vastaan, ja hänen takanaan seisoi Babet punastuen, itkien ja nauraen.
Mutta Babet, joka tulisi rannalle puettuna valkoisiin aamuvaatteisinsa ja jota minä en sitten saisikaan nähdä! Kun setä olisi saapuvilla täytyisi minun katsella maahan. Olisi niin hauskaa loikoa vatsallaan pehmeässä ruohossa pajujen alla! Minua rupesi hervostuttamaan ja hiljakseen, lyhyin askelin, pidättäen hengitystäni, saavuin ovelle.
Sitäpaitsi ei hän valehtele koskaan. Te rakastatte minua, te rakastatte minua, Babet! Teidän huulenne uskoivat sen aivan hiljaa aamulla minun sormilleni." Me istuuduimme pensas-aidan viereen. Muistissani on säilynyt tämä ensimmäinen rakkauden keskusteluni, puhtaassa viattomuudessaan. Babet kuunteli minua kuin pieni sisar. Hän ei enää peljännyt, vaan uskoi minulle rakkautensa historian.
Babet oli luultavasti tarttunut poikaansa ja vienyt hänet mukanaan kuolon syleilyssä. Mikä hirveä tuska! Olisin tahtonut kuolla, laskeuduin vähitellen alas löytääkseni heidät mustan veden alta. Vaan kohta kun aalto kosketti pikku Marian kasvoja, taistelin jälleen epätoivon voimilla, päästäkseni rannalle.
"Eipä niinkään", väitti Babet puoleksi suuttuneena, "hän tulee pian suureksi. Katsoppas kuinka vankka hän on. Hänen silmänsä puhuvat jo." Lazare setä oli samaa mieltä kuin vaimoni. Hän lausui totisena: "
Se kirkui lakkaamatta ja sen kirkuna tuntui meistä taivaalliselta soitannolta. Minä istuuduin sängyn laidalle, setä suureen nojatuoliin, ja Babet makasi väsyneenä ja hiljaa sängyssä peitettynä leukaan saakka, katsellen meitä hymyilevin katsein. Ikkuna oli avoinna. Rypäleitten haju tunkeusi huoneesen herttaisen syyspäivän lauhkean ilman mukana.
Vähitellen valitukset lakkasivat, nyt kuului vaan tuskallista murinata, aivan kuin unisena itkevän lapsen ääntä. Sitten vaikeni kaikki. Tämä hiljaisuus tuntui pian minusta hirvittävältä. Talo tuntui mielestäni tyhjältä nyt, kun ei Babet enää nyyhkinyt. Ajattelin juuri mennä ylös, kun kätilö hiljaa avasi ikkunan. Hän nojautui ulos ja viittasi minulle. "Tulkaa", sanoi hän.
Minä katselin lasta, jonka olin vallan unohtanut äidin tähden. Se oli aivan punainen kasvoiltaan. Babet väitti aivan varmaan sen olevan minun näköiseni; kätilön mielestä oli sillä äitinsä silmät, minä en tietänyt kumpi oli oikeassa, olin liikutettu kyyneleihin asti, ja minä suutelin kunnioituksella pienokaista; luullen yhä suutelevani Babetia. Asetin lapsen sänkyyn.
Babet oli ottanut pikku Marian polvelleen ja puheli hiljaa hänen kanssaan, huvitettuna tytön lapsellisista lörpötyksistä. "Tuletteko mukana, isä?" kysyi Jacques. "Mennään tarkastamaan kellarit ja yliset." Menin hänen kanssaan alas. Muutamina vuosina olimme saaneet huonoja satoja.
"Vastaa minulle heti, määrää, jos mahdollista, päivä jolloin palaat. Me luemme viikot, Babet ja minä. Me tapaamme kohta; toivotaan!" Päivä, jolloin palaan!... Minä suutelin nyyhkien kirjettä ja luulin hetkisen suutelevani Babetia ja setääni. En koskaan saisi varmaankaan enää nähdä heitä. Minä kuolen kuin koira täällä pölyssä lyijyraskaan auringon paahtamana.