United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei ollut minulla juhlavalmistuksiin nähden mikään moitteen syytä, täytyi minun vain palvelijoitani kiittää toimeliaiksi ja taitaviksi. Hämärän tullen alkoivat vieraat saapua. Ei enää kukaan puhunut "majesteetista," ainoastaan "herra kreivistä," ja hyvin kunnioittavasti ja nöyrästi puhuttiinkin. Minkäpä sille mahdoin? Sallia minun täytyi, että minua kreiviksi sanottiin, "kreivi Pietariksi" näet.
Vai niin, sanoi vieras omituisella äänen painolla, vai on siis kreivistä tullut loppu, ja mistä sen tiedät? Mistäkö tiedän? matki mies änkyttäen, sillä öinen ilma näkyi sekoittavan hänen päätään sen sijaan, että olisi sitä selvittänyt. Mistäkö? Sen sanon sinulle tuossa paikassa, Juppiter tai Posidonius, vai mikä nimesi lienee, sillä jumaliahan me kaikki olemme. Mistäkö?
Olisikohan kreivistä kuolema nyt hyvin tuskallinen?
Kreivi katsahti halveksien Johannesta, näytti kuulleen pyynnön, mutta seisoi kumminkin liikkumatta. Johannes ei enää huolinut kreivistä; hän meni ikäänkuin ei kreiviä olisi ollut ovella, töytäsi voimallisesti hänet syrjälle ja poistui kamariin. «Herra!» huusi kreivi tulisen vihaisena.
Kreivillä ei ollut siihen mitään sanomista; hän ei tosiaankaan ajatellut mitään vähemmän kuin, mikä Toverista oli niin tärkeä asia. Kreivistä tuntui niin omituiselta siitä saakka, kun hän laaksoon tuli, josta hän oli peräisin, jossa hänen sukunsa vuosisatoja oli asuskellut; siitä saakka, kun hän oli asettunut kylään, jonka mukaan hän oli nimensä saanut.
Herra von Weissenbach eli muistoineen, mietteineen, kaikkineen maailmassa, jota syvä juopa eroitti uudemmasta ajasta. Abu Simbelin kalliokirkot ja Karnakin rauniot olivat kreivistä tuskin tuntuneet vieraammilta kuin herra von Weissenbachin mietteet valtiolaitoksesta, kansan edustamisesta, poliisijärjestyksestä, köyhäin hoidosta ja muista semmoisista.
Hän oli jo tanssipuvussaan seisonut Marian vieressä, kun heidän välillään nousi puhe kreivistä. «Luuletko että hän tuntee minun?« kysyi Anna. «Luulen, ja luulen hänen häpeevän, jos hän enää saattaa hävetä«, vastasi Maria. Tästä lauseesta oli Anna ruvennut miettimään, ja hetken aikaa mietittyään oli hän riisunut yltään tanssipukunsa. Hän oli kreivin tähden päättänyt olla tanssista poissa.
Pikku häijyttelijä nauroi sydämensä pohjasta, ja kreivistä näytti niinkuin kissakin olisi hänelle irvistellyt. Kreivi tunsi mielialansa sangen merkilliseksi, tietämättä itse miksi. Ei ole koskaan hauska joutua naurunalaiseksi, vaikka naurajina ovatkin vain lapsi ja kissa.
Ja hän sitten seisoo taas meidän keskellämme, ja näkee itsensä vapautetuksi ja voipi kerran kiittää meitä, jotka olemme niin suunnattomasti jääneet velkaan hänelle. Hän ehkä näkee taas niin, hän saa varmaankin taas nähdä vapaalla taivaalla aamuruskon. RAKENNUSMESTARI. Mikä sinua vaivaa, tyttö? KLAARA. Voittenko minut väärin ymmärtää? Kreivistä minä puhun! Minähän puhun Egmontista.
Tiesi lempo, mitä huomenna syötäneen ja juotaneen, mutta siitä saa Niilo Janssen pitää huolen, hänellä on rahaa kuin pähkinöitä pähkinäpuistossa; mutta kreivi, tiedätkö, on köyhä kuin baierilainen munkki ruotsalaisessa sakaristossa. Sen saat uskoa, veikkoseni, koht'sillään on kreivistä tullut loppu, perin pohjin tullutkin, aivan sukkelaan, kaikki tyyni nurinnarin.