United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta lesken mieleen tuli taas se toivo, joka siellä aina kävi, vaan tähän asti oli mahdottomana pitänyt karkoittaa: että saisi Elsaa kouluttaa vielä tämän vuotta kansakoulussa.
Vai niin, no annappas kuulla nimesi. Jojun silmät vilkkuivat nyt oikein veitikkamaisesti, kun hän vastasi: Kansakoulussa minua sanottiin aika veitikaksi ja kylän muijat nimittivät minua muona-Matin poikaveitikaksi. Onhan minulla siis liikanimi. No pistetään tänne paperiin nimesi sitten. Joju Veitikka, ehkäpä olet hyväkin lehtiä myymään. Oojah, kyllä sen saatte nähdä.
Tiesiväthän ne, kun toiset sanoivat, ja sitten kirjoitettiin kirjeitäkin toisillemme. Kirjeitäkin? ihmetteli Aliina. Eikö siitä oltu vihassa? Salaa kirjoitettiin. Vaikka kohta, en minä vaan uskaltaisi. Osaatkos sinä kirjoittaa? Hyvin huonosti. Eikö sinua ole käytettynä kansakoulussa? Eivät ole käyttäneet. Ennätäthän sinä vielä. Pyri tänä talvena, kehoitti Hilja.
Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan tuollaisia sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin sanovat paljon rumemmin, kun kiroilevat. Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla. Kansakoulussa sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti. Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta hullua on. Ymmärsit opettajan aivan väärin.
Kello yhdeksän selitin hänelle, että hänen oli pantava levolle ja lupasin seuraavan päivän aamupuolella tulla uudestaan, antamaan hänelle tarpeelliset määräykset. Kansakoulussa, hän kertoi, oli hänellä tunti vasta yhdeltätoista siihen asti hän lupasi pysyä huoneessaan. Kotiin tultuani löysin vaimoni levottomana minun tähteni.
Usein tuli hän hauskaan huoneeseni, käyskenteli kanssani, ja oli melkein kuin oma lapseni. Sieltä ja täältä oli hän kerännyt koko joukon oppia. Kor opetti häntä latinaa ja opettaja kansakoulussa soitantoa ja ranskankieltä. Lapsi oli hyvin halukas oppimaan, mutta tultuaan seitsemäntoista-vuotiaaksi tahtoi hän elättää itseänsä, ett'ei tädillensä ja serkullensa enää olisi rasitukseksi.
Oli vähän tuttu puotilaisen kanssa, joka oli kaupungin lapsia, Hanna Pitkänen nimeltä. He olivat istuneet samalla luokalla kansakoulussa yhden vuoden, ehkä tuo nyt siitäkin syystä häntä armahtaisi. Väkeä oli puodissa, Hanna hääri kaupanteossa, Mari seisahtui syrjään odottamaan.
Hän selitti kuinka ihminen jo luomisessa luotiin oppivaiseksi ja oppia tarvitsevaiseksi koko elämänsä ajaksi ja vertaili ihmisten keskinäistä suhdetta oppineena ja oppimatonna. Hän puhui kokemuksistaan, kuinka ison välin hän on huomannut rippikouluunkin tullessa niiden välillä, jotka ovat kansakoulussa olleet ja niiden, jotka eivät ole olleet.
Hän oli saanut panettelut häädetyksi ja sitäpä oli tarkoittanutkin. Sekä kotona että kansakoulussa oli Hilmaa opetettu hyvää puhumaan ja ajattelemaan lähimäisestänsä, ja kun kielilakkarit panettelevat, silloin on hänen kunniaansa puolustettava. Niin oli Hilmaa opetettu, ja sellaisen opetuksen oli hän sydämeensä kätkenyt.
Istukaa! Mistäs tämä Iidan toveri onkaan, minä en muista nähneeni. Tämä on tuolta Lahnaniemen talosta, selitti Iida. Opettaja muisti heti, talon nimen kuultuaan, sukunimenkin ja kääntyen erityisellä huomiolla uuteen tuttavaansa sanoi: Ei teiltä ole ollut yhtään lasta kansakoulussa. Ei ole ollut, vahvisti Aliina. Nythän tämä Aliina aikoo tulla, jos sopii, ilmoitti Iida iloisesti.