United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen mukaan kuin Henrik parani ja voimistui, alkoi kuitenkin eräs seikka yhä enemmän kaivaa hänen mieltänsä. Katsellessaan Hilmaa ja ihmetellessään, kuinka kaikki se, mikä oli tässä ihmisessä ollut hänelle vastenmielistä, nyt oli muuttunut puoleensavetäväksi, muisteli Henrik Gabrielin Ingridiä, joka niin monessa suhteessa oli hänestä ihan Hilman kaltainen.
ONNI. No, olkoon nyt miten tahansa; mutta Hilmaa minä kuitenkin ensin tahdon tavata ja antaa hänelle tuon ONNI. Kas tuossa hän onkin! ONNI. Vai niin. (Erikseen:) Hän myöskin. (
Minä oikeastaan olen syypää sinun kauheaan kohtaloosi. Minä onneton en tuntenut rakkauttani, ennenkun ennenkun sinä siitä puhuit. Mutta usko minua Roope! Lapsuutemme muistojen nimessä, usko minua. Se rakkaus on koettanut parantaa kaikki, vaikka se ei ole sille onnistunut. Sus siunatkoon sitä Hilmaa! Tännekkö se lensikin kesken kaikkea? Kaase kiertää, kun viipperä, päästä pyörällä, ja hakee teitä.
Setä käski Matin hevosta valjastamaan ja täti kutsui Elsaa. "No nyt Elsa", sanoi täti, "nyt pääset lähtemään. Vaan sanoppas hyvästit." Elsa kätteli Hilmaa ja Helliä ja selitti, että hänen pitää lähteä nyt kotiin, kuin sinne on tullut isä. "No Inka Pietallekin." Elsa juoksi keittiöön. "Nytkö se Elsa lähtee?" "Nyt minun pitää mennä kotiin, sinne on tullut isä." "Hyvästi, hyvästi.
Hän oli saanut panettelut häädetyksi ja sitäpä oli tarkoittanutkin. Sekä kotona että kansakoulussa oli Hilmaa opetettu hyvää puhumaan ja ajattelemaan lähimäisestänsä, ja kun kielilakkarit panettelevat, silloin on hänen kunniaansa puolustettava. Niin oli Hilmaa opetettu, ja sellaisen opetuksen oli hän sydämeensä kätkenyt.
Mitä rakkaushistoriaan tulee, niin Ingrid ei häntä lainkaan miellyttänyt. Jo heti ensi näkemästä, kun he juhannusaattona tulivat tullivahtimestarin luo, tympäsi Henrikiä Ingridin ulkonainen käytöstapa, tympäsi erittäinkin siitä syystä, että Ingrid suuresti muistutti sitä punatukkaista Hilmaa sieltä Henrikin vanhasta Helsingin kortteerista, joka Hilma oli ollut hänen pahimpia antipatiojansa.
Se oli, että hän nyt keväällä, koko vuoden kärsittyänsä, vihdoinkin pääsee irti tästä hänen ikävästä kortteeristaan ja viimeisiä kertoja enää näkee vastenmielistä, punatukkaista Hilmaa.
Maria oli ilta-askareiltaan tultuaan riisunut kenkänsä ja lämmitteli jalkojaan iloisesti palavan takkavalkean ääressä, hymyillen katsellen valkean toisella sivulla olevaa Hilmaa, joka kapaloi posliinipäistä nukkeaan ja laulaa lirkitteli: Elä itke ilman syyttä, elä vaivatta valita... Mutta tähänpä katkesikin Hilman laulu, kun lumisena ja vilusta kontettuneena mies työntyi huoneeseen.
Samu käänsi katseensa pois ikkunasta, rohkaisi mielensä ja sanoi: Ja teille, isä ja äiti, ilmoitan nyt, että olen aikonut kosia Hilmaa. No, oma asiasihan se on, poikani, virkkoi isä. Minä en kiellä, en kehoita. Minä pidän paljon Hilmasta, sanoi äiti. Suokoon vaan Jumala onnea! Paimen Aaro juoksi keppikädessä tupaan, katsahti kelloon ja sanoi: Aika onkin lähteä ajamaan lehmät kotiin.
Kyllä kylällä nähdään, vaikk'ei kotona hajuakaan tunnu, sanotaan. Silloin minä taas arvelin, että ... ummessahan se on sittenkin. ROOPE. Niinkö Lepsi kertoi? KALLE. Niin se sitä jutteli. Tuntui olevan pohteissaan äijäressu, kun on toimittanut Hilmaa Isoon-Röyhiöön. Vaikka eihän se Hilma sinne Kuules Kalle, Uskotko sinä, että Hilma todellakin huolisi rustmestarista? Enpä tiedä.