United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, pään on peltohon sysäsi, perän painoi kankahasen, kären käänti rintahansa, itse iskihe kärelle. Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli. Se oli surma nuoren miehen, kuolo Kullervo urohon, loppu ainakin urosta, kuolema kovaosaista.
Hän, kun nyt loihe laulamahan, niin lauloi Joukahaisen suohon suonivöistä, kankahasen kainaloista. Tässä hengenhädässä masentuu koko Joukahaisen röyhkeys; nöyrästi rukoilee hän Wäinämöistä peruuttamaan tuota ankaraa tuomiota ja lupaa jos jotakin lunnaiksensa, vihdoinpa oman kauniin sisarensa.
Itsen lauloi Joukahaisen: lauloi suohon suonivöistä, niittyhyn nivuslihoista, kankahasen kainaloista. Jo nyt nuori Joukahainen jopa tiesi jotta tunsi: tiesi tielle tullehensa, matkallen osannehensa voittelohon, laulelohon kera vanhan Väinämöisen. Jaksoitteli jalkoansa: eipä jaksa jalka nousta; toki toistakin yritti: siin' oli kivinen kenkä.
Vaan jok' on kohalla kesken, Jos sen vyöllä vyötteleisin, Ei vyöhyt pitäisi'känä, Vyö kaheksi katkiaisi. Sepä huoli keskimäinen Se syäntä maitelevi, Viepi vienosen manalle, Iän nuoren tuonelahan. Paha panna'ki olisi Hiekkahan heliä silmä, Multihin muhia muoto, Kasvo kaunis kankahasen, Tuonen toukkien torua, Manalan matojen syöä. Maassa mieleni matavi.