United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen kirjoitelmansa »Sokrateen luonteesta» ja »moraalifilosofian nykyisestä tilasta» tulivat palkituiksi. Suuret harrastukset herättävät suuria ajatuksia. Ne raottavat mahdollisuuden ovea kunnes tullaan sille ovelle, jonka takana odottaa ihmisen tietoinen minä. Alkaa Väinämöisen ja Joukahaisen kilpataistelu. Kysymyksiä ratkaistaessa löytyvät vastakohdat ja häviävät rajat.
Hän löytää siitä Väinämöisen, jonka sydämeen hän voi sijoittaa koko oman ikuisen päivän-uskonsa, Ainon, jonka kulmille hän voi painaa muinaisten paimenlaulujensa pehmeimmän, haaveherkimmän seppeleen, ja hän löytää siitä lopuksi Joukahaisen, jonka hahmossa hän voi laulaa suohon kaiken matalan, epäpyhän, surkastuneen ja kelvottoman elämässä ynnä ihmisissä.
Kun vain pääsen takaisin entiseen onneeni ja tasapainooni, luovun mielelläni jostakin, joka minulle on rakasta, mutta jota sinä, elämä, et soisi minulla olevan.» Sielu on valmis luopumaan pikku nautinnoistaan ja käymään käsiksi omaan elämäänsä vakavammalla tavalla. Mutta elämä ei huoli sielun pikku synneistä, ei synneistä eikä hyveistä. Väinämöinen laulaa Joukahaisen yhä syvemmälle suohon.
Orja valittaa. KIRRI. Kurista katala riepu! AINO. Ei sovi sinulle, veikko, Käydä orjahan käsiksi. Se on tyttö aina armas! NUORI JOUKO. Olet, sisko, oikeassa. Henkipattosen pelastit. On sotia suurempia Käydä nuoren Joukahaisen Ei orjan opettaminen. TAINA. On salossa saartamista Pelloksi ja niittymaaksi, Kirvehen ja kuokan työtä.
Ensin muutamissa muissa paikoissa käytyäni, kävin Hietajärven talossa Suomen puolella ehkä Wenäjän uskoinen. Siinä oli vanha eukko, jonka kyllä työn tuskin sain lauluille, mutta sen yksi sana maksoi enemmin kuin monta kymmentä muiden. Tämän eukon laulusta tuli se merkillinen tieto, että Lemminkäinen Pohjolan häissä tappoi Joukahaisen Pohjolan isännän.
Joukahaissielu pahastuu: »jos niin on, tahdon nähdä sitä, joka on minua oppineempi ja viisaampi kyllä sitten hänelle näytän.» Sen oma luonto kuiskaa emona sille, että varovaisuus on paikoillaan, sillä syvempää tietoa saattaa ehkä olla ..., mutta Joukahaissielu uhmailee kohtaloaan: »näyttäköön elämä vain minulle!» Ja elämä näyttää. Väinämöinen tulee Joukahaisen tielle.
Näiden viittausten kautta ovat runot »kudotut toisiinsa», Castrén'in sanaa käyttääksemme; niiden kautta syntyy se yhteys, jota yksi ja toinen tutkija on väittänyt ainoaksi, Suomen kansan epoksessa löytyväksi. Ottakaamme nyt tarkasteltaviksi muutamat näistä viittauksista. Tietotaistelussaan Joukahaisen kanssa muistuttaa Wäinämöinen nimenomaan osallisuudestansa luomiseen;
Ei ole itkettäviä, suuresti surettavia: tuota toivoin tuon ikäni, puhki polveni halasin sukuhuni suurta miestä, rotuhuni rohkeata, vävykseni Väinämöistä, laulajata langokseni." Sisar nuoren Joukahaisen itse itkullen apeutui. Itki päivän, itki toisen poikkipuolin portahalla; itki suuresta surusta, apeasta miel'alasta.
On noita itselläniki joka tela tempaeltu, joka lahtema laottu, mikä tuulella tukeva, mikä vastasään menijä." Lauloi nuoren Joukahaisen, lauloi siitäki syvemmä. Sanoi nuori Joukahainen: "On mulla oritta kaksi, kaksi kaunoista hepoa; yks' on juoksulle jalompi, toinen raisu rahkehille. Ota niistä jompikumpi!" Sanoi vanha Väinämöinen: "En huoli hevosiasi, sure en sukkajalkojasi!
Annan aumani kotoiset, heitän hietapeltoseni oman pääni päästimeksi, itseni lunastimeksi." Sanoi vanha Väinämöinen: "En halaja aumojasi, herjä, hietapeltojasi! On noita itselläniki, peltoja joka perällä, aumoja joka aholla. Omat on paremmat pellot, omat aumat armahammat." Lauloi nuoren Joukahaisen, lauloi ainakin alemma.