United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Haarauduttuaan antautuu se yksinomaan somistelemaan tuoreella vihannalla ruohostolla autioita aroja ja emona elättämään silmän siintämättömiin ulottuvia hedelmäpuumetsiä. Jo kuuden tunnin päässä Damaskuksesta itään päättyy kumminkin sen juoksu suoperäiseen järveen. Virtaapa Hermon-vuoreltakin eräs joki, vaikk'emme me sitä tuskin huomanneetkaan, malttamattomina kun vaan odotimme perilletuloa.
"Parempi olisi ollut ilman impenä eleä, kuin on nyt tätä nykyä vierähellä veen emona: vilu tääll' on ollakseni, vaiva värjätelläkseni, aalloissa asuakseni, veessä vierielläkseni. "Oi Ukko, ylijumala, ilman kaiken kannattaja! Tule tänne tarvittaissa, käy tänne kutsuttaessa! Päästä piika pintehestä, vaimo vatsanvääntehestä! Käy pian, välehen jou'u, välehemmin tarvitahan!"
"Lienen kaltoin kasvatellut lajiani, lapsiani, ollutkin emona outo, vieras äänelle vereni, tyly liian tyttärille, pahantuuli poijilleni, kaunoisilleni katala, kunnoton koko suvulle. "Vaan oli kotikin köyhä, missä lasta laulatella, karu kasvatus emonkin turvatonta tuuitella, kolkkoa koko elämä sydänlämmön läikähellä.
Mutta vanha, villin elon tassima ukko on kuin vanha susi, joka, viimeisen kerran emona, synnyttää ainoastaan yhden penikan, niinkuin kerrotaan; tätä yhtä hän nyt armastelee kaikin voimin, mutta morahtelee koko mailmalle hänen ympärillään. Niin Varro myös. Käy nyt kanssani luolaamme, kurja penikkani. Mutta voi, mikä virnistelevä kohtalo!
Hyvinvointi kasvaa, kennojen rakennustapa paranee, asumuskunta lisääntyy. Sen perustaja pysyy yhä sen sieluna ja korkeimpana emona ja hallitsee kuningaskuntaa, jota miltei voi sanoa oman hunajamehiläisemme yhteiskunnan luonnokseksi. Tämä luonnos on muutoin jotensakin kömpelötekoinen.
Joukahaissielu pahastuu: »jos niin on, tahdon nähdä sitä, joka on minua oppineempi ja viisaampi kyllä sitten hänelle näytän.» Sen oma luonto kuiskaa emona sille, että varovaisuus on paikoillaan, sillä syvempää tietoa saattaa ehkä olla ..., mutta Joukahaissielu uhmailee kohtaloaan: »näyttäköön elämä vain minulle!» Ja elämä näyttää. Väinämöinen tulee Joukahaisen tielle.
Silloin Ilmatar ihana tunsi tuntehen povessa, tuskan niin ilonihanan, riemun niin surunsuloisen, kuin on kuutamo keväinen ilman tumman tuoksutessa ja hän astuikse alemma, vaipui valtahan utujen. Vieri impi veen emona, meren laajan morsiona, vuotta seitsemän satoa, yhdeksän yrön ikeä, allansa aliset aallot, yllänsä ylinen taivas Siellä syntyi Väinämöinen lemmestä meren ja ilman.
Karhun penikka ei sen vuoksi, emonsa kanssa kuljeskellessaan, kunnes oli täysikasvuinen, tullut ajatelleeksikaan vihollisia; ja Kroofin kaltainen jättiläinen emona, penikka saattoi huoletta nauraa vaikka pantterillekin. Yksinkertaiset olivat senvuoksi penikan opittavat, sen emonsa vieressä tallustellessa.