United States or Seychelles ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vähän väliä tuli eteeni Johannan kysymys: »Minnehän olisit joutunut, jos olisit järven pohjaan jäänyt?» Oli minua kuolema silloin tällöin ennenkin vavahduttanut, mutta en sitä kuitenkaan sen enempää ollut ajatellut, eikä se milloinkaan minua niin paljon pelottanut, että olisi saanut elämääni toisenlaiseksi muuttumaan.
Sen, jota etsi ja kaipasi, uskottunsa Johannan, tyttären vertaisen pikemmin kuin palvelusnaisen huomasi hän sekä, kättään nostaen, viittasi luokseen. Merkin arvasi tuo, tuvan kaltevan porrasta herkes lehdittämästä, ja luo hikipäisenä, hehkuen saapui.
Ja sillä olin puolustautuvinani itseni edessä, että pitäähän minun auttaa, minkä voin, kun minua siinä talossa on niin kauan hoidettu ja minusta huolta pidetty. Ja sillä minä lumosin itseni ja uskoin sitä itsekin, vaikka tekosyyhän se oli ja oikea syy oli toinen. Ja sillä lailla minä jäin sinne vielä, mistä minun olisi pitänyt jo aikoja lähteä pois. Johannan häät olivat sitten kohta.
"Hyvä, hyvä, mutta en minä nyt jouda," sanoo Johannan ääni aitasta. Tyttö tuiskahtaa sinne takaisin. Minä seuraan. Siellä on vuona karsinassa, seisoen kolmella jalalla, neljäs lastoitettuna ja sidottuna.
Mutta kovuudella ei Johannan mieltä taivuteta!... Vaikk'en minä muita maailman asioita niin ymmärräkään, niin Johannan minä tunnen ja tiedän paremmin kuin te, emäntä!... niin äiti kuin olettekin... Minä olen Johannan pienestä pitäen katsonut ... ja tiedän sanoa... No, no, no, Kreeta!... antakaa nyt olla! Tehän hänelle olisittekin paremmin sopinut äidiksi kuin minä.
Riston ja Johannan häähuone. Oikealla ovi sivuhuoneeseen, vasemmalla ikkuna. Perällä ovi porstuaan. Huudetaan: »Morsian ulos!» Esirippu nousee. Johanna seisoo morsiuspuvussa ikkunan edessä; Katri ja Laura näyttävät valkeata molemmin puolin. Vappu seisoo etunäyttämöllä oikealla. Taempana: Risto, Yrjö, Toppo, Kustaa, Heikki, Janne, Lotta, Liisa, Leena-Kaisa ja Anna-Maija ym. häävieraita.
»Hm!» pani kuningas. »Te ette ole koskaan nähnyt minun tytärtäni Johannaa tarhapöllö hän on, hyvä herra! aivan tarhapöllö, jota häpeän! Mutta kun Orleans'in herttua vain olisi niin kiltti ja naisi Johannan, saisi hän sitten minun puolestani par amours olla vaikka kuinka hullusti rakastunut Ranskan kauneimpaan neitoon.
Aina sen jälkeen, kun olin puhunut Johannan kanssa, oli sydämeni niin täynnä suloisia ja vienoja tunteita, etten osannut niitä sisässäni pitää. Ne puhkesivat sieltä milloin mitenkin, mutta useimmiten koetin hyräillä samoja virsiä, joita olin kuullut Johannan veisaavan. Mutta en minä siihenkään tyytynyt. Minä rupesin itsekin virsiä sepittelemään.
Mutta Johanna oli kieltänyt kovasti ja samassa saarnannut tyytyväisyydestä ja ahneudesta. Mitäpä jos ei huolisikaan Johannan kielloista? Mitäpä jos laajentaisi liikkeensä ja muuttaisi valtakaupunkiin...? Pääkirjan numerot muuttuivat; yhdeksänkymmentä markkaa suureni yhdeksäksisadaksi markaksi! Vieterikello oli vaiti; aurinko paistoi huoneesen oven pienistä ruuduista.
Uudet saappaatkin, joita säästi niinkuin olisivat olleet kultaa, seisoivat pesukaapin ja muurin välissä. Pääkirja oli piirongissa; kahden päivän sisääntulot olivat siihen merkityt ja rahat asetetut eri komeroon rahalaatikossa. Simon ja Johannan tultua menivät he puotiin. Pieninkin kapine oli paikoillaan. Lootassa oli rahaa toistakymmentä markkaa.