Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Ei suinkaan Mailiisa Sillankorvasta lähde!... se on selvä. Se ei sattunut mieleenikään... Ei ... ei suinkaan! Ja nyt jää Sillankorva isännättä ... jää perijättä! Ajattele sinä, mitä vahinkoa olet saanut aikaan! Mitä se minuun kuuluu! Tahdon Johannan vaimokseni ... enkä muuta mitään. Vai ei muu sinua liikuta...? No!... Et tule sitäkään saamaan, mitä tavoittelet. Se on varma, se!
»Minä olin päivällisellä Dunois'in kanssa», virkkoi herttua, »ja kun siellä kuulin Roland'in salissa olevan vieraita, niin olin siksi rohkea, että tulin niiden lukua lisäämään.» Onnettoman Johannan kalpeille poskille lennähtävä puna, joka silmänräpäyksen ajaksi soi hänen muodollensa kauneuden välähdyksen, osoitti selvään, että tämä seuran lisäys ei ollut hänelle epämieluisa.
Jos häntä vastustetaan, joutuu hän suunniltaan ... ja silloin saattaa hän tehdä mitä tahansa. Hyvä Jumala! Mikä sitte on neuvona?... Sanokaa! Olkaa varovainen!... ja hillitkää mielenne, isäntä. Johannan tähden minä rukoilen teitä: Olkaa varuillanne! Teidän täytyy odottaa... Se on ainoa keino! uskokaa minua. Niin! se on ainoa keino.
Leikkaamme tuosta Johannan kankaan poikki ja viemme sen anniskeluun pantiksi. Mitä luulet? Käykö laatuun? TOPPO. Miksei se kävisi; mutta mitä vaimosi siitä sanoo? RISTO. Minä Johannasta vähät. Minkä hän minulle voi? Itkeä tirauttelee ensin, hankkii sitten rahaa ja lunastaa kankaan pois. Sillä se on tehty. Tulepas neuvomaan, en tiedä oikein, kuinka tässä pitäisi menettelemän.
Ikkunan takaa kaikuu eläköönhuutoja. RISTO. Mitä mietitte, Vappu? Eiköhän olisi hauskaa sentään olla tuolla kohdalla. VAPPU. Morsiamenako? RISTO. Niin juuri. Kun vielä noin kunnioitetaankin. Seuratkaa pois Johannan esimerkkiä ja ottakaa itsellenne mies tekin. VAPPU. Enpä hänestä ole millänikään. RISTO. Mutta minkätähden ei? Teille niitä kumminkin on tarjolla sulhasia kuin kirjavia kissoja.
Eikä minun tehnytkään juuri mieleni puhella kenenkään kanssa eikä tutuksi tulla. Sitten kun olin Johannan menettänyt, ei minun mieleni enää mitään kaivannut. Hän olisi ollut se, joka olisi osannut minun onnekseni olla, mutta muut eivät kukaan. Työtä minä tein, ponnistelin väsyksiin asti, mutta ei siitä minulle mitään iloa ollut, teinmähän vain.
"Minä menen Johannan luo, ehkä ikäväni sitten..." Johanna tuli häntä ovessa vastaan, ilon, onnen taivas silmissä. "Hyvä että tulit, aioinkin juuri tulla..." "Minua vaivaa koti-ikävä. Ikävöin järveä, poikaa..." "Laps'kulta!" "Jos menisin viikoksi, kahdeksi kotiin." "Laps'kulta!" "Ei minun pääni yhtään kiellä, vaikka lähden huomenna." "Laps'kulta!" "Nähtyäni järven, pojan ja ... pitkän matkan."
Pitääkö minun itse laskea Johannan käsi teidän käteenne?» Onneton prinssi katsahti ylös ja vavahti kuin lapsi, kun sitä pakoitetaan käsin tarttumaan johonkuhun, mikä on sen luonnolle vastahakoista sitten hilliten mielensä hän tarttui käteen, jota prinsessa ei hänelle ojentanut, vaan ei myöskään häneltä kieltänyt.
Kättä päälle! Kyllä Johanna vielä teihin omastuu, isäntä!... Täytyy vain osata oikein menetellä hänen kanssaan ... niin kuin nyt näette. No, minnekä koko vieras hävisi? Tapasin tuossa Johannan ... ja jäin tervehtimään. Kun ei ota tuo piippukaan syttyäkseen! Mitä peliä tämä on...! Ketä varten sinäkin olet itsesi noin hankkinut?... ja keskellä arkipäivää! Minä vain koetin... Kreeta sanoi...
Siunatkoon!... En minä enää ymmärrä... Minä kysyn vielä kerran... Annatko minulle Johannan...? Sinä saatat meidät epätoivoon...
Päivän Sana
Muut Etsivät