Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Oi lapseni, kyllä on isäsi vanha ja heikko, kun täytyi sallia tuon miehen pelastaa sinut! Kun me vuonna 32 viskuukoneella olimme sytyttäneet Braunfels'in linnan ja tulipalon riehuessa ryntäsimme sitä vastaan, ponnistelin minä kolmen kelpo miehen kanssa kaksi tuntia keskellä paksuinta savua, kunnes vihdoinkin saatiin linna rähjä kukistetuksi.
Valo oli pimennyt yöksi ja epätoivoksi; kaipauksessa ja surussa ei ollut edes sitäkään lohdutusta, että omaiseni olisivat päässeet kuoleman rauhaan. Miten minä ponnistelin, etsin ja taistelin, te kyllä tiedätte, mutta Jumala yksin on nähnyt ja lukenut, mitä minä sill'aikaa kärsin. Senköhän tähden hän viimein satutti teidät minun tielleni ja minut teidän tiellenne?
Eikä minun tehnytkään juuri mieleni puhella kenenkään kanssa eikä tutuksi tulla. Sitten kun olin Johannan menettänyt, ei minun mieleni enää mitään kaivannut. Hän olisi ollut se, joka olisi osannut minun onnekseni olla, mutta muut eivät kukaan. Työtä minä tein, ponnistelin väsyksiin asti, mutta ei siitä minulle mitään iloa ollut, teinmähän vain.
Minä, joka niin pitkän ajan olin viettänyt pimeään kanssiin suljettuna enkä tiennyt vastatuulista mitään, olin otaksunut purjehtivamme puolivälissä Atlantin valtamerta. Paitsi sitä, että vähän ihmettelin näin myöhäistä auringonlaskua, en välittänyt koko asiasta. Ponnistelin vain peräpuolelle, pidellen kiinni köysistä laineiden vyöryessä kannen yli ja juosten eteenpäin tieni vapaana ollessa.
Mutta tuskin huomasinkaan tuota, enempää kuin suolaisen veden vaikuttamaa kirvelyäkään. Taukoomatta ponnistelin vaan voimiani päästäkseni vihdoinkin laivaan. Viimeinkin se onnistui. Mutta käteni olivat vallan tunnottomat tuskallisista puserruksista ja ylenmääräisistä ponnistuksistani. Katsoin pikaisesti ympärilleni ja huomasin olevani laivassa yksinäni.
Kallioilla ei ollut yhtään pensasta tahi muuta palavaa ainetta, jotta minun ei tarvinnut pelätä liekkien minua saavuttavan; olin myöskin niin alhaalla ettei savu voinut minua tukehduttaa. Sinä ehkä ihmettelet sitä, että minä näin ponnistelin henkeäni pelastaakseni, vaikka pitkällinen nälkään kuoleminen minua uhkasi.
En kumminkaan antanut epätoiwon itseäni woittaa, waan ponnistelin kaikin woimin sitä suuntaa kohden, jonka pidin mahdollisimmasti oikeana, sillä tietä ei enään ollut. Wihdoin wiimeinkin rupesi kaukaa taiwaan rannalta häämöittämään korkeampaa metsää, joka jo wiitatessa oli minulle ilmoitettu olewan uudistalon löytämisen merkki.
Tule pois minun kanssani.» Ja Iikka yritti lähteä, mutta Anterolla ei näyttänyt olevan halua lähteä hänen kanssansa. »Vähäpä tästä naarmusta lukua. Eihän siitä enää verta juokse; kohtahan se jo paranee.» »Mistä sait reiän päähäsi?» kysyi Elias. »Sieltä se tuli kosken terävistä kivistä, kun hengen edestä ponnistelin maalle.» »Entä hevoset, jotka otit ensi yönä, annoitko ne takaisin?»
Minä ponnistelin woimiani, kokosin ajatuksiani, ilmoittaakseni rakkauttani, mutta eipä se ollut mikään helppo asia. Sydämeni sykki niin kowasti, että helposti sen jyskeen kuulin. Niin tawoin tulimme meidän portille. Siitä piti Agnetan palata takaisin, ja nyt särki minun sisällinen tuskani sulkunsa. Käännyin siis portilla kaunista saattajaani päin ja kuiskasin hänelle wapisewalla äänellä: 'Agneta!
Asia kävi aivan arveluttavaksi. Päivän syömme ja kaksi ollaan ilman. Aloimme syödä ruohoa. Siitäkö sitten vai muutenko lienee vaimoni sairastunut. Hän kääntyi vuoteen omaksi ja perin voimaton sitä minäi olen. Ja milläpä sitä tästä paranisikaan. Minä tässä yksin ponnistelin, sanoi ämmä, mutta eihän sitä syömättä kauan pystyssä pysy; pian minäkin kävin heikoksi. Tyttökin kävi heikoksi ja araksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät