United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Sinä olet terve-tullut Roos," sanoi hän ja nosti minut jaloilleni. "
Olin yksin pelkoineni, epätoivoineni. Mihin joutuisinkaan, jos tohtori Bresser ei olisi voinut saapua? Juna pysähtyi. Vavisten nousin jaloilleni vaunussa ja otin alas tavarani. Minulla oli vaan mukanani matkalaukkuni ja vähäinen säiliö, jossa minulla oli muutamia sadan-guldenin seteliä.
Hän nousi äkkiä ravistellen päätään ja virkkoi sitten hilpeämmin: Lähtään taas vähän liikkeelle. Minua oikeastaan janotti tavattomasti, ajattelin mennä siemasemaan kupillisen kylmää olutta. Tule! Jo oli hän ehtinyt moniaita askeleita kävellä ennenkuin minä siitä ennätin jaloilleni ja hänen rinnalleen.
Sanaakaan virkkamatta hän puhaltui uudelleen juoksuun ja minun täytyi kompuroida jaloilleni ja lähteä juoksemaan hänen jälkeensä. Olin ennenkin ollut väsynyt, mutta nyt tuntui koko ruumiini olevan kipeä ja aivan kuin möyhyksi piesty, ja sitäpaitsi olin vielä paloviinasta hiukan juovuksissa.
Kun pysähdyin kuuntelemaan, pistin sattumalta jalkani johonkin reikään, jonka kunnianarvoisa Gray's Inn'in jäsenistö oli jättänyt tukkimatta, ja putosin kolisten alas, ja kun taas pääsin jaloilleni, oli kaikki hiljaa. Hapuillen kuljin nyt varovammin loppupuolen matkaa, ja sydämeni sykki kovasti, kun näin ulkopuolisen oven, johon oli maalattu Mr. Traddles, avoinna. Minä koputin.
Jälleen noustuani jaloilleni, teki hän minulle, ylen ystävällisen näköisenä, useoita kysymyksiä nimestäni, miten minä olin tullut tänne maanalaiseen maailmaan ja mitä teitä olin kulkenut, missä kotoseutuni oli y.m.
»Mutta sinulla oli minua kohtaan», sanoi Levon. »Minä olin, käyttääkseni äskeistä sanaasi rintatautinen, hyvin sairas. Sinä olit ottanut minut parantaaksesi. Sinä olit kuin kainalosta väkivallalla nostanut minut jaloilleni ja sitten jätit minut yksin kaatumaan pääni kiveen. Ainoa lääkkeeni oli sinun voimasi ja rohkeutesi. Ja minusta lopulta olisi tullut terve, tosin hitaasti, vaan varmasti.»
Krogstad. Sen voin teille sanoa. Minä tahdon jälleen päästä jaloilleni, rouva; minä tahdon päästä lentoon; ja siihen pitää teidän miehenne olla minulle avullisna. Puoleentoista vuoteen en ole mitään epäkunniallista tehnyt; olen koko sen ajan ponnistellut ahtaimmissa oloissa; olin jo iloinen kun askel askelelta pääsin ylöspäin.
Anna. Herra Jumala! sinä kaaduit... "Sotabanérimme vaipuu maahan! Pelastakaa kallis banérimme!" huusi evesti Burmeister. Nämä hänen sanansa minäkin kuulin ja ne herättivät, sytyttivät uudesti hengen rinnassani... Jo oli ystäväni Olavi ottamaisillansa sotalipun kädestäni... Silloin nousin jälleen jaloilleni ja huusin kuin hullu: "En minä jätä rakasta lippuani toisille! Eteenpäin Suomalaiset!
Oi Ilse, sinun mielestäsi ei edes puu ollut kylliksi "vahvaa ja kestävää" minun levottomille jaloilleni. Tänä aamuna olivat kengät lasketut minun vuoteeni viereen, ihka uusina ja niiden rinnalla oli paksu sukkapari, jotka Ilse itse oli kutonut, vieläpä kehrännyt langankin niihin omien lampaittensa villasta ne olivat hänen komea syntymäpäivälahjansa minulle.