United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Boi alkoi paikalla haukkua, vaan jotensakin kauan viipyi ennen kuin molemmat toverini koirineen ehtivät harjulle; huutoani he eivät nimittäin olleet kuulleet. Tämä olikin koko onnettomuus, sillä jos kaikki kolme koiraa olisivat heti ahdistaneet ilvestä, joka nähtävästi minun tullessani oli lepopaikastaan säikähtynyt, niin luultavasti olisi se aika pikaan puuhun kapaissut.
Sen tapaista Taneli oli odottanutkin, joten hän olikin jäänyt vuoren kukkulalle ollakseen siellä ilvestä vastassa. Tanelin pyssyn heikko pamaus ilmoitti pojille, jotka seurasivat otuksen kintereillä, että ajo oli päättynyt. Ilo loisti heidän silmistään, kun he tulivat paikalle, johon Taneli oli asettanut koko ilvespesyeen vierekkäin.
Silloin se pitkä roikale aikoo myöskin huutaa jotakin... Muttinen ei erota mitä: hänen rintansa huohottaa, silmänsä ovat tylsät, mutta hän, hän tahtoo pistää tuota ilvestä vatsaan, ampua... Eräät tutut näkivät, että hänellä oli jotakin, mutta oli kiire, eivätkä he saaneet häntä estetyksi menemästä teloitukseen; ja hän raivosi, löi nyrkeillään ympärilleen, ja sanoi ampuvansa.
Emä nousi puuhun ja ammuttiin, vaan pojat jatkoivat pakoa, kunnes toisen koirat ottivat ja toinen viimein nousi puuhun ja ammuttiin. Se oli ainoa kerta, jolloin Kokko yhtenä päivänä sai 3 ilvestä. Monta kertaa on hän tappanut 2 ilvestä samana päivänä; kerran 4 ilvestä neljään päivään ja kerran 5 eräällä retkellä, joka kesti 8 päivää.
Minä olin monta viikkoa metsästellyt Lopen pitäjän metsissä ja saanut koko joukon riistaa, muun muassa monta kaunista ilvestä; se olikin onnellisimpia metsästystalvia. Vanha Piski, Valli ja nuori koira Käki olivat mukana. Kauniina, kirkkaana päivänä olin jo kauan seurannut ilveksen jälkiä, koirat nuorassa.
Ainoastaan kerran oli minulla aikaa ensilumen tultua lähteä metsälle. Kokonainen päivä kului minulta ja Boilta ilvestä ahdistaessa Kontuvuoren saloilla; mutta pimeys saavutti meidät, ilves pääsi käsistämme ja minun täytyi palata kaupunkiin. Muutamia päiviä ennen joulua tuli Sääksmäeltä Rommun rusthollin isäntä minua tervehtimään.
ENSIM. TORVIMIES Mertsi vaakunankantajana! Joukosta huudahduksia: Mertsi? Fylkken Mertsi! Puheensorinaa. Oikeanpuoleiselta tieltä kuuluu rivakkaa, nopeatahtista astuntaa. Näkyviin sukeltautuu veeni-nuoriso, etunenässä tummakutrinen Mertsi-valio, kantaen varren nenään köynnöksistä punottua, keltaisin nauhoin somistettua veenien vaakunaa, joka esittää ilvestä.
En omista itselleni enkä anna Panulle, haltijalle vien omansa. Oikein teet, vakuutti Jorma. Ehkä sillä haltijan sovitat. Muuta uhria ei sinun enää tarvinne tehdä. Mutta taas palasi Jorma kuvan eteen ja puheli, sill'aikaa kun Kari kiinnitti ilvestä puuhun niin korkealle, kuin yletti: Mikä rähjä ja haltijan pilkka, sinä vinosuu, vääräsääri, kierosilmä!
Entä kun hänen ilveksensä ammuit pyhältä vuorelta? En ole hänen ilveksiään ampunut! Kari tietää, hän puhukoon. Niin on kuin Jorma sanoo! Kari kertoi, miten he Jorman kanssa olivat ilvestä ajaneet ja sen Panun ampumana pyhältä vuorelta tavanneet. Semmoinen olet! lopetti hän. Tiesin, mitä tein, vastasi Panu päätään nostaen. Haltijalta luvan hankin, haltijain tahdon tiesin.
Jorma ja Kari olivat päänsä paljastaneet ja lähenivät koivua ja lähdettä, Kari ripustaakseen koivuun jousen, jolla oli ilvestä ampunut, Jorma vuollakseen lähteeseen lastuja tuluksissaan riippuvasta hopeatangosta, joka hänellä aina oli metsäretkillä mukanaan sitä tarvetta varten, että olisi haltijoille uhrattava.