United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isä neuoi poikoansa, Vanhin vaivansa näköä, Kun kuki sukimojansa, Itse ilmöin luomiansa: "Poikueni, nuorempani, Lapseni, vakavampani, Kun sulle halu tulevi, Naia mielesi tekevi, Tuoa minneä talohon, Emäntätä etsiellä, Nouse aamulla varahin, Aivan aika huomenessa, Katsele kyliä myöten, Katsele talo talolta, Kust' on savu ensimmäinen, Siitä naios poikueni." Pani poikanen opiksi.
Vaan jos heitti heimokunta, Hylkäsi hyvä sukuni, Elä heitä Herra Kiesus, Hylkeä hyvä Jumala, Hyvien hylättäväksi, Pahojenki pantavaksi. Hoia Herra huolellista, Kaitse lasta kaihollista, Kun ma huuan huolissani, Suruissani surkuttelen! Oli ennen parempi. Olipa minulla ennen, Oli ennen aikoinani, Iso ilmoin syntyessä, Maammo maille kantaessa, Emonen imettäessä.
Linnun lentävän näkevät, Kokkolinnun liitelevän, Näiltä tuulilta tulevan, Näiltä ilmoin ennättävän, Niin kyselevät kokolta: "Oi sie kulta kokkoseni! Etkö tietäisi sanoa, Mitenkä iso elävi, Siellä Pietarin pihoilla, Ulitsoilla uuen linnan?" Ei kokko mitänä tieä, Ei se tunne tuhma lintu; Kokko tiesi kuolleheksi, Lintu liioin maanneheksi, Ikävihin kuolleheksi, Itkuihin kaonneheksi.
Jussi kertoi nyt kuten hänen kansalaisensa Suomessa olivat vainonneet häntä syyttömästi, olivat hakanneet säären poikki ja jättäneet hänen metsään kuolemaan, vaan "pyhä Mikaili" oli parantanut hänen, antanut hänelle hevosen ja nostanut hänen hevosen selkään, joten pääsi pakoon "ihmisten ilmoin" ja aikoi nyt matkustaa Venäjän sotapäällikön puheille pyysi siis apua ja suojelusta.
Mut lempeänä päivän tulen lailla Se kansan vainiolle paahtakoon Ja oraat, yhä uudet, Suomen mailla Se rehevinä ilmoin nostakoon. Miespolvet vaikka vaihtuu yhtenään, Ain' yltyköhön liekki tulen tään, Niin yö ei enää kansaamme voi niellä, Mut voittain edistyy se valon tiellä.
Keksi marjasen mäeltä, punapuolan kankahalta: on marja näkemiänsä, puola ilmoin luomiansa, ylähähkö maasta syöä, alahahko puuhun nousta! Tempoi kartun kankahalta, jolla marjan maahan sorti. Niinpä marja maasta nousi kaunoisille kautoloille, kaunoisilta kautoloilta puhtahille polviloille, puhtahilta polviloilta heleville helmasille.
Noin sanovi lapsi jukka: Iso illalla tulevi, Tuopi tuoresta kaloa, Vetävi verestä lientä; Iso aamuksi ajavi, Keskiyöksi kerkiävi, Tuopi tuoresta pajua, Antoi vitsoa verestä. Emon neuo pojalle. Emo neuo poikoansa, Vanhin vaivansa näköä, Kun kuki sukimojansa, Itse ilmoin luomiansa. Noin kuulin emon sanovan, Vaimon vanhan lausuvaksi: "Poikueni nuorempani, Lapseni vakavampani!