United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Noin sanovi lapsi jukka: Iso illalla tulevi, Tuopi tuoresta kaloa, Vetävi verestä lientä; Iso aamuksi ajavi, Keskiyöksi kerkiävi, Tuopi tuoresta pajua, Antoi vitsoa verestä. Emon neuo pojalle. Emo neuo poikoansa, Vanhin vaivansa näköä, Kun kuki sukimojansa, Itse ilmoin luomiansa. Noin kuulin emon sanovan, Vaimon vanhan lausuvaksi: "Poikueni nuorempani, Lapseni vakavampani!
Ennen kuusia kumarran, Kun kumarran kunnotonta, Ennen kierrän kieron koivun, Kun ma kierrän kelvotonta; Ennen palvelen pajua, Kun ma palvelen pahoa; Ennen leppeä lepytän, Kun lepytän lempolaista. Lempoko näistä lemmen saapi, Piru kunnian pitävi, Tästä lemmon leisiosta, Pirujen pesäsiasta!
Eräässä paikassa kasvoi kolme pajua yhdessä ryhmässä aivan lähellä veden reunaa, luoden läpikuultavan salaperäisen varjon. Juuri samassa kun Taavi ja Miranda saapuivat tähän hohtavan hiekan keskelliseen pieneen keitaaseen, kuului veden poikki uroshirven pitkä täyteläs hirnunta. Se oli syvä, soinnukas ja kauas kantava ääni, se tavallaan tuntui olevan itse autiuden julki lausuttu ajatus.
Myöhään iltaseen otimme osaa sen onnellisen perheen ilohon. Sitten vanhus itse saattoi meitä pajua kasvavalle rannikolle, jonka selvävetinen, monimutkainen virta ympäröipi saarenteeksi.
Yksi on pajua ja taipuu vaikka lattiamatoksi. Toinen on koivua ja antaa kurittajilleen vitsoja. Kolmas on haapaa ja taittuu, kun sitä tahdotaan taivuttaa. Jos Ester Larsson ei ollut haapaa, niin koivua hän kumminkin oli; minä pelkään, että siinä olisi pantu kova kovaa vastaan.
Seurassa oli ilmennyt niin loukkaava käsitys isästäni, että yhdessäolo heidän kanssaan oli minulle suuri kidutus. Vähän matkan päässä talosta vietti mäkirinne alas kapeaan, pieneen laaksoon, jonka molemmin puolin kohosivat koivua ja pajua kasvavat harjut, ja sen läpi kiemurteli piikivien lomitse peilikirkas kimmeltävä pieni puro, jossa silloin tällöin välähti joku taimen.
Laulaen, soittaen ja iloa pitäen siirtyi uhrikansa täysissä venheissä tyyntä järven pintaa pitkin Lehtoniemen nenään, josta Panu heidät hakkauspaikalle opasti, itse edellä kulkien. Hyötyvää lehtoa, raitaa, pihlajaa, tuomea ja pajua kasvoi niemen nenä ja ranta kahdenpuolinen.
Vihdoin lieve laskeutuu alas, toinen kohoaa, laulavan, säteilevän vaipan neljä auringonpaisteista kulmaa liittyy yhteen, ja, muistuttaen noita satujen älykkäitä pöytäliinoja, jotka kulkevat avaruuden kenttiä täyttääkseen jonkun ihmistoivomuksen, se lentää kokonaisuudessaan ja jo kokoonkääriytyneenä sulkeutuaksensa uudestaan tulevaisuuden pyhitetyn persoonan ympärille, lehmusta, päärynäpuuta tai pajua kohti, johon kuningatar äsken on asettunut kultanaulan näköisenä.
Tie kulki täällä enimmäkseen pitkin tuon muinoin tasavirtaisen Kyrönjoen rantaa, joka nyt, jääkahleistaan juuri päästyään, vallattomana vaahtoili matalain, leppää ja pajua kasvavain savirantainsa välissä. Aukeilla lakeuksilla näkyi jo jommoisiakin metsiä, jotka olivat sodan aikana saaneet aikaa kasvaakseen ja joita kirves ei vielä ollut haaskannut tervahautain tarpeiksi.