United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta he erehtyvät suuresti, sanoi Uuno; kulkuneuvojen edistys noilla seuduilla, joilla tähän asti ei ole ollut mitään erityistä merkitystä tai vetovoimaa sisämaasta päin, vaikuttaa, että niihin nyt rupeaa tulvaamaan suomalaista työväkeä ja liikemiehiä, se on: juna viepi läpi sen maan suomalaisvirran, joka huhtoo viikinkien viimeisetkin jäljet puhtaiksi, he he!
Ja määräti mun mielehen' Tul' lauseet armaimmat; Mutt' aika tuntui tauvonneen, Vaikk' kiiti rattahat. Jo riensin pikku kammioon, Lens' äiti vastahan' Huul' huulta vasten ... vaiti oon, Kuin marja varressaan. Agnes. Virran reunall' Agnes nuori Hurstiansa huhtoo, huhtoo; Valkoliinaa, hurmehista Virta vuolas tempoo, ruhtoo. Oi laupias Isä, armahda!
CYMBELINE. Tuo kullan maanpako on vielä uutta; Hänt' ei hän vielä unhota; mut aika Sen muiston jäljet kyllä umpeen huhtoo; Sun on hän silloin. KUNINGATAR. Kuningasta kiitä; Hän kaikin keinoin koittaa taivutella Tytärtään sinuun. Tee nyt parastasi Ja kosi säällisesti; ystäväkses Sopiva aika hanki.
Näätpä haamun sentään vielä Kalliolla vaahtoisalla, Nuorukainen viipyy siellä Yksin kolkoll' iltamalla. Syksypilven myrsky vinkuu, Tuot' ei ollenkaan hän säiky, Hiuksihin jo hyrsky sinkuu, Vaan ei paikaltaan hän väiky. Valkotyrsky rantaa ruhtoo, Ryntää hänen rinnoillensa, Oi, vaan haamuaan se huhtoo Itse läks' hän haaveinensa. Kun on sointu sydämissä, Oi kuin kaks' on yhdenmoista!
Ennenkuin tulin niihin ja kuulin mitä siellä lausuttiin, minä luulin olevani ihan yksinäni, niinkuin haaksirikkoinen autiolla rannalla taikka pienellä hietasärkällä, johon ei yksikään ihminen koskaan ole jalkaansa astunut, ja jonka nousuvesi pala palalta huhtoo pois. Kun koetin tavata kokoon virret veisukirjastani, minusta oli kuin olisin löytänyt jälkiä hiekassa, ja olihan sekin jo jotain.
Tämä kiertotähti rupesi vähitellen näyttämään niin isolta, että minä lopulla, tuon taajan usvakehän lävitse, joka sitä ympäröi, selvästi saatoin erottaa vuoria, laaksoja ja meriä. Linnun tapaan, joka siiviltänsä ilmoja huhtoo, laajalta maiden ja merien poikki, tuhansien vaarallisien uhkien kautta samoten, minäkin maan ja taivaan välillä avaruudessa kiidin.
Luoja suokoon» «Siihen voimaa, armahdusta.» Oi laupias Isä, armahda! Siitä virran reunall' Agnes Hurstiansa taaskin huhtoo; Valkoliinaa, tahratonta Virta vuolas tempoo, ruhtoo. Oi laupias Isä, armahda! Veri poiss' on hurstisesta, Liina puhdas, mutta turhaan: Agnes vielä verta näkee, Niinkuin tuolloin yönä murhan. Oi laupias Isä, armahda!