United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
En voi enää kirjoittaa heille, sillä hetkeni lähestyy, mutta sano Sinä heille, ettei heidän Genoveevansa ollut mikään rikoksentekijä, että kuolin viatonna, että kuolemanhetkellä vielä ajattelin heitä ja että sydämellisesti kiitän heitä kaikesta, kaikesta, mitä he ovat minulle tehneet.
Minä pelästyin niin julmasti, että pudotin sekä nuoleni että jouseni maahan. Hyvä se olikin, sillä jos nyt olisin ampunut jonkun niistä, niin viimeinen hetkeni olisi myös tullut. Kun ne huomasivat, että olin aseeton, niin ne ikäänkuin leppyivät, eivätkä pitäneet enää niin pahaa parakkaa. Ne löivät vain viisaat päänsä yhteen ja näyttivät neuvottelevan. "Vihdoin neuvottelu loppui.
Vaan kuitenkin ne olivat melkein onnellisimmat hetkeni, jolloin olimme kaikki ääneti ja nuot uudet näkymöt joutuisaan vierivät minun ohitseni. Se virvoitti suuresti, kun sai vähän aikaa elää sen nojalla, mitä näki, ja herjetä ajatuksista ja muistoista ja kaikista sisällisistä tutkimuksista.
Vah!» Lydon sanoi kärsimättömänä. »En ole nyt lainkaan juttutuulella.» »Niinpä kai», orja vastasi, »sinä haudot nyt vakavia ajatuksia. Esiinnyt luullakseni huomenna ensi kertaa arenalla. Olen varma, että urhona kuolet.» »Pudotkoot sanasi oman pääsi päälle!» Lydon huudahti taikauskoisesti, sillä hän piti Sosian sanoja pahana enteenä. »Kuolla! Ei uskon, että minun hetkeni ei ole vielä lyönyt.»
Olin aivan varma siitä, että viimeinen hetkeni oli tullut ja että oli turhaa laivan kaatuessa edes koettaa pyrkiä niemen päähän. Jos tämä olisi tavallinen myrsky, sanoin itselleni, olisi se helpoin asia maailmassa. Olen jotakuinkin hyvä uija enkä yleensä hätäänny joutuessani veden varaan. Mutta tässä ovat toiset voimat liikkeellä! Turha potkia tutkainta vastaan.
Miksen olisi voinut sitä varastaa tai ryöstää teiltä, niinkuin te olette sen varastanut tai ryöstänyt joltakin muulta? Sen vuoksi, että te olette ollut varovainen. Mutta tänään te olette tehnyt väärän valan, ja nyt on minun hetkeni tullut. Nyt teidän täytyy antaa minulle sormus. Ymmärrättekö? Sen täytyy tapahtua. Ei koskaan! huusi Larsson.
Hän viittasi kädellään ja puhui hiljaa, melkein kuin uneksija, paremmin hengen tapaisilla silmillään kuin suullaan, joka tuskin liikkui: "Hyvät herrat ja ystävät, tänään on varmaankin minun hetkeni tullut. Niinpä pitäisi minun jättää teille testamenttini. Sodasta minä en huoli sitä valvokoot elossa olevat. Vaan autuudestani ja siitä, mitä te minusta muistelette.
Vielä minun kirkas maineeni kaikkuu maailmassa eikä minun viimeinen hetkeni saa pimittää minun keskipäivääni, tuota myrskyistä, mutta kunniakasta!" Honain otti tulisoiton komerosta ja lähestyi ristikkoa. Se ei ollut kiinni, hän veti sen hiljaan auki ja talutti esiin hunnulla verhotun naisen.
"Sinä olet tekevä Rikhardini onnelliseksi, sen tiedän, sinä olet rakastava häntä yhtä paljon kuin minä olen häntä rakastanut, eikö niin?" "Sen olen tekevä, äiti?" "Kiitos, lapset, tekemästänne viimeiset hetkeni niin onnellisiksi." "Kiitos, äiti, kaikesta mitä olet meidän hyväksemme tehnyt." "Nyt en voi muuta kuin rukoilla tulevaisuutenne edestä.
Nyt on minun hallitus-päiväni tullut... Kruunu, ... valkea kruunu on alas astuva synkistä pilvistä ja pantava päähäni. Päiväni on tullut, hetkeni on käsissä!" Juuri samassa seisoi, sanomattomaksi lohdutuksekseni, eversti tuon onnettoman vieressä. "Sinun täytyy", sanoi hän, "palata takaisin huoneeseesi".