Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Kiivaalla liikunnolla irtaannutti Liisi kätensä everstin kädestä ja sen sijasta, että hän kuten ennen olisi nöyränä totellut setäänsä, seisoi hän nyt everstin edessä ylpeänä ja kerskaavana, oikeinpa Medean muotoisena, sekä sanoi taas: "hetkeni on tullut! Minä olen vapaa! Täytyy! Kuka tohtii minulle noin sanoa täällä, tässä paikassa? Enkö minä seiso valtakunnassani?
Vaan mun hetkeni Bolingbroken riemusaaton eellä laukkaa, Ja minä narri olen kelloukko. Vait, soitto! Vait! Se hulluksi mun saattaa; Vaikk' on se hullut järkiins' auttanut, Minusta vain se viisaalta vie järjen. Siunattu sydän, joka teki mulle Tään rakkauden! Näet, rakkaus Richardiin On outo koru vihan maailmassa. TALLIRENKI. Terve, majesteetti! KUNINGAS RICHARD. Kiitos, pääri suuri!
Mutta samassa ennätti myös surmaava, kaikki peittävä aalto meidät ja syöksi kaikki kolme paria laivan reunan yli kauvas kuohuvaan mereen, kun emme sillä hetkellä voineet mihinkään kiinni tarttua. Minä uskoin varmasti viimeisen hetkeni tulleen, ja jättäysin Luojani haltuun, avukseni huutaen sen siunatun nimeä, joka on minunkin syntivelkani Golgatalla sovittanut.
Antti oli hetken vaiti ja sanoi sitten liikutettuna: "Ei tiedä toinen, mitä toinen silloin tekee, kun kuoleman näkee silmäinsä edessä... Ei tiedä muut kuin Jumala, miten ne taistelivat, jotka koskeen joutuivat. Jumala on armollinen, minun hetkeni ei ollut tullut... Mutta jos elänen, niin kerron teille kaikki kerran.
Kaikki, mikä minua ympäröi, oli niin kauheata ja surullista, että se monta viikkoa jälestäpäin on unessa minua vaivaava ja turmeleva kaikki iloiset hetkeni.
Se paikka oli lattian keskikohta ihan kellon alla, missä yksi ainoa hieroglyfirivi sisälsi sanat: *Kivenkuljetuksen salaisuus.* Oliko nyt minun hetkeni tullut? Siltä näytti. Akmed jo onnitteli minua. Mutta mikä oli »kivenkuljetuksen salaisuus»? Tämä huoneko? Kelloko? Kivipatsaatko? Rupesimme hieroglyfikirjoitusta lähemmin tutkimaan.
Kun olimme noin 4 peninkulman päässä maalta, rupesi kauhea tuuli raivoamaan. Minä seisoin perällä ja pojat pitivät mastosta kiinni. Kaksi kertaa loiskahtivat aallot ylitseni, niin että jätin sieluni Jumalan haltuun ja luulin viimeisen hetkeni tulleen. Pääsin kuitenkin onnellisesti perille, sillä kun Furusund'iin tulin, oli ilma tyyntynyt, ja 16 p. Marraskuuta olin Tukholmassa.
Siksipä aloin kaivaa itselleni hautaa ja päätin paneutua siihen lepäämään, kun tunsin viimeisen hetkeni lähestyvän. "Saatuani haudan valmiiksi läksin taas kävelylle ja satuin tulemaan jälleen tuon samaisen puron luo. Mutta tällä välin vesi oli siitä suuresti vähentynyt. Se ei täyttänyt enää koko vuorenrotkoa, jotta saatoin katsoa sinne sisään.
"Se on helvetin hyvä," sanoi Pryhl, "vaikka asia olisi kuinka hyvään, sillä nyi minä saan koko perheen seurakunnan vaivaishoinnon päälle." Kaikista mitä tähän asti olin kärsinyt oli tämä raskain hetkeni. Minun rakas vaimoni ja seitsemän ryysyistä lasta seisoi lähteissäni rattaitten vieressä.
Jos hän on mielipuoli, saavuttaa hän kuitenkin ja lyö kuoliaaksi minut sitä pikemmin, mitä enemmän yritän hänen tahtoansa vastustaa. Mutta jos taas on jotakin totuutta Hänen sanoissaan...? Niin silloin on minun suurin hetkeni tullut.
Päivän Sana
Muut Etsivät