United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kotiin mennessä poikkesi Aune tervehtimään erästä tuttua sairasta, mutta lieneekö matka väsyttänyt tai sairaan luona käynti, illalla oli hän alakuloinen ja uupunut. Raskaasti nojasi hän Erkin käsivarteen heidän yhdessä istuessaan hänen huoneessaan. »Kuules», sanoi hän äkkiä, »olen tänään niin paljon muistellut äitiäni. Muutamat hänen antamistaan muistoista ovat rakkainta, mitä minulla on.
Niinhän se on, toisti Aarnio, vähänhän sitä meillä vielä seurataan kaikkea uutta ja uudistavaa. Mutta eihän se ole meidän syymme! Heillä oli nyt vielä paljon puhumista kaikista, entisistä muistoista lapsuuden ajoilta ja siitä mitä huomioita olivat tehneet ijäkkäämpinä elämän tuoksinassa. Julia palveli nykyään eräällä maisterilla, joka oli opettajana lyseossa.
Ja Cineas tiesi hyvin niistä muistoista, jotka nyt tunkeusivat hänen mieleensä, kuinka todellinen se lohdutus oli, jonka tämä Ainoa voi antaa. Hän oli nähnyt sen.
Oli niin omituista kuulla hänen puhuvan näistä muistoista, jotka olivat Ellin salaisuuksia ja joista hän ei ollut kenenkään kanssa puhunut, vaan säilyttänyt ne jätteinä elämänsä onnellisimmista hetkistä. Tälle toiselle ne nähtävästi olivat aivan sattumalta mieleen johtuneita, niinkuin joiltain kaukaisilta lapsuuden ajoilta, eikä niissä arvatenkaan ollut hänelle sen suurempaa merkitystä.
Kumpikin heistä tunsi tunnossaan jotakin jaloa ja pyhää, sentähden halusiwat he mennä sinne, missä tunto wainajien muistoista elpyneenä saapi kenenkään häiritsemättä rauhassa nauttia niitä tunteita, mitkä iäisyyden aatelmat useinkin ihmissydämissä hereille saawat. Aurinko oli kohonnut jo taiwaan rannan yli, kun he hautausmaan portista astuiwat sisään.
Tuota kaikkea oli kestänyt kokonaista kuusi vuotta, ilman ainoatakaan ilon päiväpaisteen tekemää lomaa... Noista muistoista ei Lovisa voinut vapautua. Ne olivat säilytettynä hänen sielunsa syvyydessä, ikäänkuin kokoon käärittynä, niin etteivät ne vaatineet liian suurta sijaa, seurasivat häntä vain alituisena tietoisuutena elämän surusta ja olemisen raskaasta taakasta.
Onko kotokunnas siel, Ilomäki lapsuuden, Kun sydämmeni tunteist kummallisist, Muistoista ihanist riutuu? Olipa pilvinen sunnuntaipäivä Helteises heinäkuussa, Juhlallist muotoa kantoivat kuuset Kotkien kirkkuessa; Tuuli oli vaijennut, Vitkon pilvet kiiriilit, Kuin vuoret mustanharmaat, kuusten kärjil Vallitsi himmeys kaunis.
Jeanne d'Arcin muisto ei tarvinnut tätä kirkollista puhdistusta säilyäkseen jälkimaailmalle yhtenä historian suurimmista muistoista. »La pucelle d'Orleans» antoi Ranskan takaisin itselleen, hän loihti esiin ranskalaisten isänmaanrakkauden, eikä se työ, jonka hän aloitti, sitten koskaan kuollut. Jeanne oli ennustanut, että ennen seitsemää vuotta olisivat englantilaiset poissa maasta.
Labeo luuli, että Markus täällä, tässä tyvenessä ja levollisessa paikassa, kaukana Roman tuskalloisista muistoista, unhottaisi menneet ajat; että hänen nuoren sydämensä taakka keventyisi ja taudin oraat häviäisivät. Mutta Markossa ei havaittu mitään parannuksen merkkiä. Unissaan hän vielä näki katakombien kauhut ja asui hautojen keskellä ja seisoi kuolleitten vieressä.
Kaikista ponnisteluistaan huolimatta hän ei ollut tänä aikana nähnyt koko tyttöä, vain kerran sattumalta kadulla tavannut, jolloin tämä oli hymysuin kiittänyt häntä kirjeestä sekä kukkasista ja Antti eräistä kauniista muistoista, jotka hän oli säilyttävä sydämensä syvimmässä.