United States or Cayman Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen verran vaan välillä nousi, että näytti matkalippunsa junailijalle. Minä istuin yksin ja koetin vaikka vähääkään onnistumatta selvitellä pulmallista kysymystä. Väliin taas koetin lukea Satamatyömiestä, joka uusilla yllätyksillään vaan lisäsi miettimistä. Riihimäeltä eteenpäin, lähdettyä ajoin Esan ylös ja pyysin hänen kertomaan jotakin siitä, miten se siirtola oli pystyyn saatu.
Esan välitys oli toiselta puolen Helenasta hyvin mieleen, toiselta puolen se taas veti toisessa kamarissa olevien huomion asiaan, jota ei Helena olisi suonut. Kaikeksi onneksi nyt salissa syntyi melu, koska siellä, rinkitanssia tanssiessa, muuan pariskunta lankesi lattialle. Tämän tapauksen jälestä pastorin Mari meni kamariin ja kumarsi Tapanille, joka täten tuli vedetyksi tanssin kuiluihin.
Senpä vuoksi pidinkin suuni kiltisti kiinni ja katselin hymähdellen kun Esa muiden matkalle lähtiöiden kera, asemalle ehdittyä hymysuin hääri piletin ostossa ja muissa matkapuuhissaan. En osannut enää ajatellakaan mitään. Istuin vaan ja ihmettelin. Kummallista tosiaan. Kolmas luku. Siinä istuessa juolahti mieleeni Esan äskeiset puheet. Muistin hänen sanoneen olevansa naimisissa.
Luopion isäntä oli pitkä ja laiha, toimelias mies, hyvänpuoleisella järjellä, joka elämänsä päämääräksi oli asettanut: kohota arvossa. Hän piti siis suurimpana onnenaan saada seurustella rovastin, pastorin ja nimismiehen sekä Esan kanssa, joka oli pitäjän etevin talokas.
Vähitellen, Esan eväitä pureksiessani aloin ilostua ja paremmin tarkata matkakumppaliemme keskustelua. Iloisia tuntuivat kaikki olevan ja kaikki puheet kohdistuivat vaan siirtolaan. Se tuntui olevan jokaisen lempilapsi. Muuankin oli niin haltioissaan siirtolaan pääsystään, että tuppasi pyörittelemään ja tanssittamaan jokaista, kuka vaan eteen, sattui.
Muori heltyi yhä, läheni hevosta, joka yht'aikaa hänen kanssaan oli vanhentunut. Ruunan kyljet olivat laihat, selkä notkossa ja silmät loistottomat ja himmeät. »Ruuna-parka», virkkoi muori ja taputteli hevosta kyljille, kyynelten juostessa omista silmistä. »Sanoiko se Hautalainen todella, että hän vie Esan käräjiin siitä hevosenajosta?» »Uhkailivathan ne molemmatkin ja kiukussa olivat vahvasti.»
Grönberg lähti otsanahkaansa rypistellen kävelemään lattialla. Esan kalvakoille poskille nousi punaa. Levottomista ruumiinliikkeistä päättäen oli hänelle olo täällä hyvin tuskallista. »Minun taitaa pitää mennä», äänsi hän ja kääntyi lähteäkseen. »
Esan ääni sortui, hän pyyhkäisi lakinperällä nopeasti poskille vierivät kyyneleet. »Onko sinulla monta lasta?» kysyi Grönberg hiljaa. »Kaksi.» »Joko olette syöneet sekaleipää?» »Ei, mutta kyllä se nyt näyttää siltä, että talven päälle täytyy.» »Niin», sanoi Grönberg vastaten Esan äskeiseen kysymykseen, »kyllä saat sen leivän suhteen tehdä miten itse tahdot.» »Kiitoksia.» Oltiin hiljaa.
Minkä vuoksi nyt? Ei minkään muun, vaan olisihan sitä vähemmän noissa lapsissa hoitamista, kun et itse kumminkaan nyt kykene, selitti Esan emäntä. Onhan tuo nyt vähän niinkin, mutta siinä se tulee hoidetuksi yhtenä. Kinkerissäkin saisi olla samalla tiellään, huomautti vielä vieras. Onpa se Liisakin kotona, sanoi Reeta. Löytyypäs siihen nyt esteitä, sanoi Kupeiston emäntä kiukkuisesti.
Matkalla yhdistyi jälkijoukko ja niin oli heitä lopullisesti kaksitoista poikaa ja yksi tyttö. Sillä välin oli lukkarin ja vallesmannin taloissa saatu asiaan aina uutta valoa. Nikodemus oli jutellut Oton ja Esan katoamisesta ja vallesmanni oli oitis oivaltanut asioilla olevan yhteyttä.