United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luulisinpa kait kuulleeni puhuttavan sinusta! Ja Ole Bull soitti. Hän soitti "Pajallakäyntiä", ja hän liitti siihen lauluja ja kansansäveleitä, toisinaan itkeviä, toisinaan nauravia. Torgerin suu aukeni yhä enemmän, silmät tulivat yhä kiiltävämmiksi ja isommiksi, ja Ole Bullin vetäissä viimeistä jousenvetämää istui hän aivan kuin kivettyneenä katsoa tuijottaen häneen.
Kari näki hänen hymyilevät kasvonsa, hän ei voinut sovittaa niitä yhteen hänen sanainsa kanssa. Mikä pappi on sinulle nyt saarnannut? lausui hän. Se oli Bull, nyt olen kuullut Ole Bullin soittavan, näetkös. Ethän vaan puhune totta? Ihan totta, ja sinä et koskaan ole kuullut semmoista!
Nyt on Ole Bull tullut Kristianiaan, sanoi hän, ja jääpi sinne joksikin aikaa. Eihän sinulla, Torger, liene halua pistäytyä kaupunkiin, ja eikö Jon silloin voisi olla mukana? Jon oli silloin jo palannut kotiin, ja hänestä oli tullut muhkea mies; hän oli nyt kuudentoista vuoden ijässä. Torger säpsähti kuullessaan Bullin nimen, vanhat muistot johtuivat hänelle mieleen; hän kätki kasvot käsiinsä.
Minä lupasin kymmenen vuotta sitte sata taalaria sinun miehellesi, sanoi hän; tässä ne ovat. Mutta sinun pitää koettaa saada hänet pois täältä, sillä täällä hän turmelee itsensä. Sinun pojastasi minä pidän huolen; hänestä tulee suuri taideniekka. Itkun tähden ei Kari tahtonut saattaa kiittää; hän suuteli Ole Bullin kättä. Jumala sinua siunatkoon, sanoi hän vaan.
Mutta Kari seisoi ja katsoi Ole Bullin suoraa, juhlallista vartaloa, katsoi kuinka vapaana ja varmana hän seisoi ja kuinka siististi hän heilutti jousta, ja hän ajatteli: Minä voin arvata, että Jonista tulee tuommoinen, kun hän ehtii niin kauvas. Seuraavana päivänä kutsui Ole Karin luoksensa. Hän piti jotakin kädessään.
Raitis aamuilma, uusien paikkojen näkeminen, tieto siitä, että olivat seikkailu-matkalla virkisti Torgeria. Hän tunsi helpoitusta päästyänsä pois koti-olojen yksitoikkoisuudesta, ja Kari oli nyt voiton puolella. Tultuansa kaupunkiin kysyivät he Ole Bullin taloa. Ihmiset hymyilivät ja osoittivat sitä hotellia, jossa hän asui.
Se on paljasta poikanulikan soittoa kaikki tyyni. Nyt minä en koske viuluun, ennenkuin se ääntää niinkuin Ole Bullin viulu. Hän tuli juosten Karin tykö, niin että tämä oikein hypähti seistessään puuropataa hämmentämässä. Nyt minä en enään kelpaa soittajaksi, Kari, sanoi hän viskaten viululaatikon vuoteelle; uh, minä olen kävellyt itseni oikein hikeen.
Ethän vaan puhune totta, tiedän mä, sanoi Torger kiiltävin silmin. Jumala sinua siunatkoon! Hän astui esiin ja suuteli Ole Bullin kättä. Ja nyt pannaan kaikki tyyni jotakin Torgerin viuluun olkaa niin hyvä, kirjuri ja te myös, sanoi hän naisväelle. He nauroivat ja tulivat tuomaan lanttiansa, ja Ole Bull pani sinisen setelin.
Ilma ikäänkuin täyttyi sävelistä, ne olivat säveliä Ole Bullin viulusta, sillä kertaa kuin ne sulattivat kaiken kovan ja kylmän, ja kuin kaikkien, jotka vaan osasivat itkeä, täytyi ruveta itkemään. Ja tuossa istui muuan jakkaralla. Kuka se oli? Tuossa tuli "Koskenhaltija" ja "Karinpolska" esiin.
Lopun iltaa makasi Torger vaateseinän takana ja itki, sillä nyt hän taas kuuli Ole Bullin soittoa, ja se oli miltei suloisempaa kuin ennen. Hän soitti samaa kuin silloin kirjurin kotona.