United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kari ei virkkanut mitään; hän otti vaan pojan ja vei sen Torgerille. Ota pois poikanulikka! sanoi Torger vihaisesti ja lykkäsi hänen pois luotaan. Tuokion kuluttua peitti hän kasvonsa päänalaiseen. Minä olen sekä Jumalan että ihmisten kiroissa, Kari, lausui hän ja rupesi ääneensä itkemään. Minä en tiedä siitä mitään, sanoi Kari tyynesti ja korjasi irtipäässeen silmukan. Torger lakkasi itkemästä.
No, kuka olet, vaimo? kysyi pappi jokseenkin suopeasti, lopetettuaan kirjoittamisen. Minä olen Torger soittajan vaimo. Vai niin. Pappi pani päähänsä silmälasit, jotka olivat olleet hänen vieressään pöydällä ja katsoa tuijotti kauvan ja terävästi Karia. Hän on halukas juomaan, sinun miehesi. Ei minun tietääkseni, ja minä olen ollut hänen kanssaan naimisissa nyt seitsemän vuotta.
Ei kukaan köyhä lähtenyt apua saamatta heidän ovensuustaan, sillä niin tahtoi Torger. Kun muut olivat hyviä heitä kohtaan, niin oli heidän tehtävä samoin taas toisille. Muutamana iltana Torgerin kotiin tullessa oli Kari tavallista äänettömämpi. Onko mitään tapahtunut, Kari? kysyi hän. Eipä vain, ei muuta kuin että veljesi on käynyt täällä ja valittanut hätäänsä.
Sitä en ollut mies tekemään, minä häpesin sekä sinua ja poikaa, että koko maailmata. Tekipä melkein mieleni tehdä loppu itsestäni. Kyllä minä hyvin ymmärrän sen. Ja sitte täytyi sinun ryhtyä viinaan kiinni saadaksesi voimaa unhottamaan jo soittamaan. Ei, ymmärrätkö sen, Kari? Herra ymmärrätkö sen? sanoi Torger, taas kohottaen päätänsä.
Mutta tämä oli kai kuitenkin parasta Torger, sanoi kirjuri; ei ole kovin hyvä matkustaa vieraissa maissa, näetkös, ja sitä paitse sinä olet liian vanha ruvetaksesi käymään oppia nyt enään. Sinä et olisi kestänyt kaikkea sitä taistelua ja vaivaa, ja olisit tullut kovin paljon ikävöimään kotiisi. Niin kai taitaisin tehdä, kuiskasi Torger lumivalkeana. Mitä? pyörrytkö? huusi kirjuri kauhistuen.
Ja Torgerista olivat he ikäänkuin vähän ylpeät, ja heistä oli erittäin hyvä että jaksoivat elättää soittoniekan, joten hän pääsi kuleksimasta pitkin ulkopitäjiä. Ja niin sai hän tuon tuostakin antimia, milloin vasikanpaistin, milloin muutaman voinaulan tai tuopin maitoa. Torger oli aina niin iloinen ja herttainen, että kaikkien teki mieli auttaa häntä.
Hän kulki salaa kosken luokse lihanpala nutun alla ja viskasi sen kuohuun, mutta vaikka hän kuinka odotti katsoa tuijottaen koskeen, ei koskenhaltijata tullutkaan. "Lie ollut liian laihaa", ajatteli Torger, ja niin kulki hän monta päivää miettien uskaltaisiko ottaa lihavamman. Viimein otti hän myös sen, ja koskeen meni sekin.
Mutta nyt minä en saa soittaa. Hiljaa, poikaseni, äiti kyllä keksii neuvon siihen. Samassa toi Kari Torgerin lapsenviulun. Kas tämän saat sinä, ja äiti menee kauppamiehelle tänään ostamaan siihen uudet kielet. Talvi oli kulunut pitkältä, vaan Torger ei ollut kotiutunut. Kari ei ollut peloissaan hänen tähtensä.
Kun Kari tuli taluttain häntä saliin, nousi semmoinen ääni ja käsientaputus, että huone tärisi. Mutta Torger ei kuullut mitään. Kari oli asettanut hänet jakkaralle ja antanut hänelle viulun käteen. Ja nyt hän istui kotona kosken partaalla. Ja nyt hän soitti. Oli kuin kaikki ne voimat, jotka olivat olleet kätkettyinä Torgeriin, nyt olisivat päässeet tulvilleen.
Siellä oli laajempi tila ja huokeampi hengittää, ihmiset olivat ystävällisempiä; nyt hänen täytyi koettaa mennä eteenpäin; hän ei enää voinut palata takaisin. Pian saatiin tietää Torger soittajan tulleen pitäjääsen, ja ihmiset kilvan kokivat saada hänet käsiinsä. Torger kuuli vanhan kai'un viulussansa; se ilo, minkä hän toi ympärilleen, vaikutti hänelle hyvää, ja hän ansaitsi rahaa.