United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ilme hänen silmissään oli pääasia, kaikki muu: vartalo ja jäsenet, saivat esiintyä niin heikosti, niin vähän silmäänpistävästi kuin vain oli mahdollista. Ja minun onnistuikin niihin saada vain aavemainen, henkinen tunnelma, joka itseenkin vaikutti omituisen salaperäisesti. »En ikinä ole omien kätteni luomaa sillä silmällä katsellut.
Solina jo kajahtelee hänen mökkinsä nurkissa, keskellä tietä laukkaa hevonen ja tienohessa sen suuri, aavemainen varjo. »Kiirut Kiirut hei perkele, Kiirut!» matkue kiitää kuin tuulispää hänen ikkunansa editse. Hänen sydämensä alkaa jyskyttää, tuo kaikki tuntuu niin omituiselta.
Miranda ja Taavi kumpikin hyvin tiesivät, että se oli pesukarhu, eivätkä sanoneet mitään. Kauempana he äkkiä tapasivat aavemaisen hohtavan olennon, joka oli aivan heidän tiellään. Se oli melkein miehen mittainen. Tämä aavemainen valo kasvoi ja katosi heidän silmäinsä edessä.
"Minä olen kuullut kerrottavan, että ennen tuota kamalaa tapausta useat henkilöt olivat nähneet nummella kuleksimassa erään eläimen, joka ei voinut olla tavallinen, ja kuvailujen mukaan oli se täydelleen ollut Baskervillen suvun vainoojan näköinen. Kaikki kertoivat samalla tapaa, että se oli ollut suuri, hehkusilmäinen, aavemainen ja kauhea eläin.
Niin pian kuin asemalta lähdetään liikkeelle, peittävät vuoret näköalan alaspäin. Kaiken maailman kauneus on kadonnut ja meitä ympäröi aavemainen, synkkä, peloittava vuoriston luonto. Päivä kyllä paistaa lämpimästi, mutta kohta, kun joudutaan varjoon tai pistäytään tunneliin, käy värisyttävä kylmyys läpi koko ruumiin. Tunnelit ovat tehdyt milloin vuoreen, milloin läpi lumikinoksien.
Jo väippyy, ruumista vainuin, Tuo aavemainen lokki Ja nokkaa mastohon hioo Ja sydäntä ahnasna himoitsee, Mi tyttäres mainetta laulaa, Ja min kanssa tyttärespoika, veitikka tuo, Niin toimessa leikkii. Oi, turhaan pyydän ja rukoilen! Mun huutoni haipuu myrskyjen meuruun, Tuulten taisteluhumuun. Ne pauhaa, viuhuu, vonkuu ja ärjyy Kuin hulluinhuoneessa äänten!
Oletteko koskaan kuullut kaulushaikaran huutoa?" "En koskaan." "Se on hyvin harvinainen lintu, nyttemmin melkein hävinnyt Englannista, mutta nummella on kaikki mahdollista. En todellakaan kummastuisi, jos saisin tietää, että äskeinen ääni oli viimeisen kaulushaikaran huuto." "Koskaan elämässäni en ole kuullut mitään niin aavemaista ja ihmeellistä." "Koko nummi on kaamea ja aavemainen.
Ja minä kun en ole sitä aavistanutkaan, en tiennyt siitä mitään kaikkina noina pitkinä vuosina. Mutta enköhän sentään ole? Ja hän kysyi itseltään, eikö hänestä välistä ollut tuntunut, niinkuin joku aavemainen olento olisi häntä seurannut, kulkenut mykkänä ja kuulumattomana hänen edellään, ja eikö hän ollut silloin tällöin nähnyt noita kalpeita, itkettyneitä kasvoja ikkunan ruudun takana.
Mutta manaussanat jäivät näköjään tarkoitettua vaikutustaan vaille, sillä Svenonius ryömi alas saarnastuolista, kiiti epäiltyyn nurkkaan ja alkoi siellä mielipuolen tavoin viuhtoa käsillään, niinkuin olisi tavoitellut jotakin näkymätöntä vihollista. Hänen kasvonsa olivat vääntyneet, hiukset liehuivat hänen hikisellä otsallansa ... se oli aavemainen, hirvittävä näky.
Viimeinen se kumminkaan ei ollut. Olin tosin väsynyt mutta täysin hereillä ja kääntyilin levottomasti vuoteessani. Jossakin etäisyydessä ilmoitti kimeä kello tuntien joka neljänneksen, mutta muuten vallitsi aavemainen äänettömyys koko talossa. Mutta äkkiä osui korvaani keskellä yötä selvä, vihlova ja helposti tunnettava ääni. Kuulin naisen tukahdettuja nyyhkytyksiä ja sitten katkeran surun vastustamattoman purkauksen. Nousin istumaan vuoteessani ja kuuntelin.