United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iiri meni ulos ja Pekko läksi kamariinsa. Hän istui ikkunansa ääreen ja katseli viljavainiolle päin. Mielensä kävi taas vähän alakuloiseksi. Juuri kun hän siinä istui, tuli matami sisälle ja taputti Pekkoa olalle, sanoen: »Kyllä kai olet väsynyt matkasta ja ikävästä.
FIGARO. Oo! todellakin, tämä vasta!... KREIVI. Figaro? FIGARO. Teidän Excellensinne? KREIVI. Luuletko hänen kuulleen minua? Lindor voi kuinka on suloinen! Mä hällen suon koko sydämen'. FIGARO. Uskotteko nyt, että hän on teidät kuullut? KREIVI. Hän pani ikkunansa kiinni; joku on luultavasti tullut sisään hänen luoksensa. FIGARO. Ah! pikku raukka! kuinka hän vapisee laulaessaan!
Heillä arvon oli aamuhameet päällä, mutta itse nuo kelvottomat olivat paitahioillaan ja paljain jaloin. Sillä lailla ilkesivät heille näyttääntyä. Ja uskalsivat! Se oli todella anteeksi-antamatonta. Uimaan he arvatenkin vilistivät, mutta oliko pakko mennä heidän ikkunansa alaitse, kosk'eivät kerran viitsineet oikein päällensä panna? Mahtoivat kiertää tuolta, niityn ja peltojen takaa.
Kuulehan, Elli, sanoi hän huolestuneesti, melkein kuin jotain onnettomuutta valittaen, kun se kuitenkin on päättänyt mennä ... eikä sitä näy voivan mikään pidättää ... pitää kai laittaa sitten päivällinen valmiiksi laivan tuloon. Mutta Elli ei liikahtanut paikaltaan, istui ikkunansa ääressä ja tuijotti järvelle.
Jono koulutyttöjä kulkee editseni Suomalaisen Tyttökoulun kulmassa. Kysyn itseltäni, mitä ihmettä minä nyt täällä teen. Ja minun täytyy tunnustaa, että tahdon vielä kerran kulkea hänen ikkunansa alitse. Sanon itselleni, että minä olen hullu. Mutta samalla sanoo toinen ääni: »Ole vaiti ... mitä sitten, jos oletkin hullu!» Puodit ovat jo auki. Tavaravaunu ajaa edelläni.
Teen käännöksen Fredrikinkadun kulmassa ja siellä on hänen ikkunansa vähän matkan päässä. Valkea uudin on vielä alhaalla, ja sitä vasten näkyy kukkasia. Hän nukkuu vielä, ne eivät siis tule rantaan. Olisivat kai sitä paitsi sen eilen sanoneet, jos olisi ollut se aikomus. Ja nyt selviää minulle yht'äkkiä, miksi mieliala eilen oli heillä niin raskas.
Mutta mitäpä siitä ... nyt enää! merkillistä vain, että tällä tavoin tultiin tuttaviksi. Melkein yhtä merkillistä ... kuin se unikin. Aikoi ampua häntä ja sitten... Sakris istui ikkunansa ääressä ja tirkisteli ulos. Keväisenä iltana hohteli taivaanranta, minkä Sakris sitä liiterirakennusten ylitse näki, kauniisti punaisena ja kellertävänä.
MORTON. Hänen ikkunansa ovat sillä puolella. Ken voi sitä estää? LINDSAY. Hän ei saa! MORTON. Hyvä, siinä tapauksessa en tiedä kuin yhtä neuvoa. LINDSAY. Ei ampua, ei ampua! MORTON. Ei porvareita, vaan LINDSAY. Mitä tarkoitatte? MORTON. Ymmärrättekö, että jos hän puhuu, tämä linna, tiluksemme ja henkemme palavat poroksi? LINDSAY. Ymmärrän että tässä on vaara. MORTON. Olenko minä käskijä täällä?
Mutta tunteet eivät aina ole kätkettävissä, kaikkein vähimmin romantiikan aikakaudella, ja levon ja välinpitämättömyyden rukoukset eivät kenties olleet tarpeeksi vakuuttavia tullakseen kuulluksi tuolla ylhäällä. Valoisat kesäyöt ja ne monet serenaadit »huumaavine sävelineen», joita laulettiin hänen ikkunansa alla, eivät tuoneet mitään viilentävää tuulahdusta hänen »tuliseen rintaansa».
Nämät huomattuani astuin pihalle. Kas, kun se Vierimän ukko oli viiden pienen ikkunansa pielet punaisella maalilla maalannut. Sepä oikein sievältä näytti! Mutta vieläkin sievemmältä näytti uutukainen pieni aitta, joka pihan laidassa seisoi, niin sievästi kuin pirtin pöytä neljän paasikiven päällä.