United States or Falkland Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
RUOTSILA. Kuinka niin? KASKI. Hm, niin, juohtui mieleeni, että te olette "Suomessa" särkeneet ruudun ja tahtoneet akkunasta sisään mennä. RUOTSILA. Minä tahdoin päästä sisään! Aivan oikein. RUOTSILA. Ovet olivat kiinni! KASKI. Aivan oikein. RUOTSILA. Eikä kukaan tullut avaamaan! KASKI. Aivan oikein. RUOTSILA. Ah, te ette ymmärrä minua! KASKI. Saattaa olla! Hyvää yötä!
Jotain tahdon tietää, enkä liikaa, salaisuutta tahdo en hohtokivi-kaunehen, sanain merkitystä en laulussa, jot' ihailen, tarkoitusta elon en nykyisen, en entisen. Jotain tahdon tietää, enkä liikaa, en, miks hyisen ruudun kukka niin on tähden lainen, en, miks Herran kaaren piirtää pilvi satavainen, en, miks runon poljento kuin kedon vilja keinuu, en, miks loppusoinnun umput laulun puussa uinuu.
Ja minä kun en ole sitä aavistanutkaan, en tiennyt siitä mitään kaikkina noina pitkinä vuosina. Mutta enköhän sentään ole? Ja hän kysyi itseltään, eikö hänestä välistä ollut tuntunut, niinkuin joku aavemainen olento olisi häntä seurannut, kulkenut mykkänä ja kuulumattomana hänen edellään, ja eikö hän ollut silloin tällöin nähnyt noita kalpeita, itkettyneitä kasvoja ikkunan ruudun takana.
Samassa tuokiossa Inkeri sattui katsahtamaan yhteen tuvan ikkunoista, ja oli hänestä, kuin olisi hän nähnyt ruudun toisella puolella kasvot. Joku on ikkunan takana ja katsoo sisään, sanoi hän. Missä? kysyi Aadolf. Tuossa... Inkeri osotti ikkunaan. Mutta samassa naama katosi. Aadolf riensi ulos, käväsi kerran tuvan ympäri, vaan ei nähnyt ketään.
Kohta senjälkeen putosi lattialle ulkoapäin särjetyn ruudun palasia, ja nyt vihelsi herra Kartmann pienellä pillillä. Melu, joka tätä seurasi, osoitti, että tämän merkin kautta annettuja käskyjä noudatettiin. Kuului useampia ääniä, jopa laukauskin. Tämän kuultuansa riensi herra Kartmann ulos, mutta Fredrik ei voinut vieläkään liikuttaa itseänsä.
Tuskin oli hän sen sanonut, kun kivi lensi sisään läpi ruudun ihan läheltä häntä ja musersi vastaisella seinällä olevan viehättävän, alabasterisen Venus kuvan. Mitä tämä merkitsee? kysyivät vieraat kalveten. Harhaan ammuttu kuula, joka oli aiottu toisaalle, vastasi Bertelsköld.
Eräänä iltana tapasi sankarimme vihoviimein entistä leikkikumppaniaan yksinänsä puutarhan lystihuoneessa. Hän istui ikkunassa; hänen valkeat sormensa piirustivat kukan, linnun ja konstikkaasti yhteen rahnikoittuja puustavia ruudun kasteesen. Hänen tummilla silmillä oli se haaveksiva, umpimielinen näkö, joka osoittaa, että ajatukset lentävät pitkät matkat.
Kiivaasti tarttui hän niihin ja katseli niitä säihkyvin silmin, sillä välin näyttäen hammasriviä, joka melkeen ulottui toisesta korvasta toiseen. Pahaksi onneksi havaitsi muuan toinen kasakki, joka oli seisonut akkunan takana, koko tämän kohtauksen. Pampun lyömällä särki hän yhden akkunan ruudun, niin että lasin palaset lentelivät pitkin lattiaa.
Tarkasti kuuneltuansa, osoittaisiko jokin kenenkään kuullen ruudun särkymisen, ajatteli hän: "Joko täällä ei ole vahtimiestä ensinkään, taikka lepää hän täydessä unessa. Mutta mitähän lämmintä oikealla poskellani tuntuu. Täällä on niin pimeä, etten saata nähdä. Ah, se on varmaankin verta; lasinsirpale on tehnyt siihen haavan".
Kauan pilkistelee rampa kummulta aidan takaa, olisiko Nelma kamarissa ... ja avaisi hänelle ikkunan. Ei avaa! Ei uskalla..! Mutta merkillisen katseen oli hän luonut Sakrikseen ... kauniit, siniset silmänsä! Muuallakin turvakodin huoneissa sytytetään valot. On tullut melkein pimeä. Mutta Nelman varjoakaan ei näy ruudun takana. Lieneekö tytöt viety iltarukoukseen?