Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. syyskuuta 2025
Hällepä vastasi näin nyt päilyväsilmä Athene: "Rakkahin, kyll' isä pyys, emo korkea pyys, perätysten polviin lankesivat, pyys ystävät ympäri saartain jäämään sinne, kun niin hätä suuri on heillä ja hirmu, vaan sydänjuuria raateli mult' ylen murtava tuska.
Minä oikein hämmästyin hänen pitkästä kertomuksestansa, josta saatoin päättää että tällä kansalla oli tavatonta touhua tyhjästä. Isännän ollessa poissa katselin lähemmin ympärilleni huoneessa ja näin kirjakokoelman, sangen rikkaan mitä kirjojen lukuun tulee, mutta sisältönsä puolesta ylen määrin kehnon.
Mutt' ei tuskana mull' ole niin tuho iliolaisten, ei Hekaben edes, ei Priamon, maan kaitsijan, eipä veljeinkään kato, joit' ylen monta ja aimoa silloin kaatuu tanterehen vihamiesten miekkojen alle, kuin sun kohtalos, konsa Akhaian mies asevälkky pois sinut vie, polokyynelisen, sekä raastavi orjaks; outojen kangaspuill' asut Argos-maass' elinaikas tai vedenkantoon käyt Messeiin tai Hypereian lähteest', et halumiellä, mut ankara pakkopa käskee.
Virkki ja taistoon taas jumal' astui ankaratöiseen. Mutta kun Idomeneus majasuojaan nyt tuli sorjaan, koht' asun otti hän kaunoisen, parin peitsiä koppoi, lähti jo taas asevälkkeessään kuin leimaus, enteeks ihmisien jonk' iskee Zeun käsi ylhä Olympon hohtavan korkeudesta, ja sill' ylen kirkas on loiste: noin oli vaskenvälkkehinen uron rientävän rinta.
Näissä sanoissa kuvastautui niin sydäntä viileksivä valitus, että luutnantti Fieandt, joka samassa astui huoneesen, jäi seisomaan ovelle ja katseli Erkki Ollikaista ylen säälivin katsein. Vihdoin astui hän esille ja sanoi Erkille: "Nuo konnat ovat paenneet Vihtakantaan ja ovat ottaneet naiset mukaansa, mutta..." "Kuinka Herran nimessä te sen saatatte tietää?" kysyi Erkki tulisesti.
Tämän uskoin jonkun ajan perästä tämän jälkeen isännälleni, vaitiolon ehdolla, sillä minä pelkäsin että maanalaiset kansat muuten saisivat ylen huonon käsityksen ihmiskunnasta. Hän lupasi minulle pitää tämän jutun hampaittensa takana ja vei minut erääsen oppisaliin, jossa oli tapana pitää muistopuheita.
Toiset taas tulevat ylen harvoin taikka vain käskystä hoviin. He pysyvät kotona, jossa he uskollisesti ja innolla täyttävät mitä heidän tulee tehdä ja osoittavat kovalla lainkuuliaisuudellansa kuinka syvästi he hallitsijaa kunnioittavat.
Jos jollakin ei ollut tuollaista laukkua, toi hän mukanaan samaa tarkoitusta varten pienen, siron ompelulippaan. Sanomalehtien lukemiseen ei siihen aikaan totisesti yleisön tarvinnut paljon aikaansa uhrata, sillä lehtiä oli vähän ja ne olivat ylen pieniä.
Jo huutaa hän raittihisti, syyn virkkavi selvälleen: »Sinä, Matti, senpäiväinen risti, lopun nyt sinust' oitis teen. Vai vartoa näin unes tähden iankaiken tässä mä saan! Vai tiennyt et, milloinka lähden joka aamu ratsastamaan!» Ja tallista renki se pikaa nyt raudikon uljaan toi; hän ei nukkunut, siin' ei vikaa, ylen varhainpa nousta voi. Hän ääneti, otsin ylpein, toi orhin porrasten luo.
Sittenkun kaikki tämä oli tehty mitä suurimmalla juhlallisuudella ja alasvaivutetuin päin, julistettiin hän lainmukaisesti vihityksi tohtoriksi. Ylen ihmeissäni näistä kummallisista tempuista kysyin eräältä oppineelta mitä tämä meno merkitsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät