Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
"Tämän pyynnön woisin kieltää keneltä hywänsä, mutta teiltä en woi", sanoi hän towin päätä puoli=surullisesti. "No, alkakaamme siis...! Joko kauwankin olette ollut poissa kotitienoistanne?" aloittelin minä. "Kuusi wuotta." "Ja aiwan rautatien töissä?" "Aiwan rautatien töissä. Kun toisesta paikasta on työ loppunut, olen siirtynyt toiseen." "Mistä te olette oikein kotoisin?"
Hän oli tuota ajan autuuttawaa woimaa koettanut jo puoli wuotta; eikä se ollutkaan suosioton ollut häntä kohtaan: hän ei ollut koko sillä ajalla langennut. Mutta eipä hän ollut woinut seisoa wastaan ensimmäistäkään kiusausta, ja siis ei ollutkaan aika woinut hänen himojansa puhdistaa.
"Onhan tuota jo ikää lähemmäs sata wuotta." "Te ehkä tietäisitte minulle selwittää erään asian, minkä halulla tahtoisin saada tietooni?" "Mikä se sitten olisi? "Tuolla hautausmaalla, eräässä muistomerkissä, näin kummallisen hautakirjoituksen; siitä tahtoisin tarkempaa tietoa." "Kuinka se kuuluu?" "Tässä lepää lewottomuuteensa waipunut nuorukainen."
Kului taas kolme wuotta, ja ne wuodet eiwät olleet muutoksia ihmisissä aikaan saamatta. Perheellinen elämämme oli wakautunut wakawammalle kannalle. Se toi tullessaan uusia puuhia, uusia huolia ja uusia welwollisuuksia.
Tämä kaikki oli jo sangen hywää, mutta suurin hywä kuitenkin oli se, kun Marin rinnoilla lepäsi terwe, kaunis poika. Hän oli isänsä kaima, Hiskias, ja äitinsä hymyili esikoisellensa ja oli niin onnellinen. Ystäwäni, Kalle, oli suorittanut tutkintonsa; hän oli nyt maanmittari ja hänelläkin oli oma työpaikka. Puoli wuotta takaperin oli Tiina muuttanut hänen luoksensa.
Tuon käsitettyämme huomasimme, että me juuri olimme ne, jotka tarwitsimme maailmaa, eikä päinwastoin, ja silloin tunsimme, että olemme welkapäät uhraamaan aineellisia warojammekin isänmaamme ja yhteiskunnan hywäksi ja toimillammekin auttamaan yleistä hywää. Niin. Yksitoista wuotta! Noin paljon aikaa oli kulunut siitä kuin wiimein olimme olleet yhdessä.
Rönkkölässä, näet, ei ollut koskaan katowuotta, eikä koskaan aiwan kadotonta. Se kuulunee wähän kummalliselta, mutta niin se kumminkin oli. Sillä ei niin hywää ja wiljawaa wuotta koskaan tullut, ett'ei Rönkkölässä olisi läpi wuoden pantu pettua leiwän sekaan.
Pontewasti selitti hän, kuinka hyödyllinen laitos lainakirjasto on, jota ei heidän syrjäisessä kylässään wielä ollut, wedoten siihen, että tämän hyödyn isokyläläiset parhaiten tietäwät, jotka owat jo monta wuotta saaneet nauttia lainakirjastoa.
Tuon tapauksen jälkeen käwi Perälän perhe=elämä entiselleen, eikä mitään erinomaista tapahtunut. Kaksi wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko ja Aina tuliwat Juhon taloon. Perälä oli paljon sillä ajalla muuttunut. Yhdellä puolen pihaa seisoi wankka ja uljas pytinki täydessä asussa.
Minä olen kaksikymmentä wuotta elänyt sodan melskeissä, kaukana sukulaisista, yksinäni salaten raiwoisessa maailmassa, rinnassani aukkoa, suurempaa kuin minkään raudan läwistämää, minä olen kaiwannut ainoata rakasta lastani, jota oma silmäni ei saanut nähdä, waikka oma äitini sitä hoiti ja kaswatti. Nyt olen sen löytänyt tyttäreni, ainoa lapseni, anna minun puristaa sinua rintaani wastaan."
Päivän Sana
Muut Etsivät