Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
"Tulee kyllä", virkkoi Matti ylpeästi ja pisti sapelinsa ympärillänsä olevan vyön silmukkaan. "Sota tulee, niin että paikat paukkuu, mutta antakaa, hyvä Maija, minulle ensin voileipä; nälkäisenä on niin ikävä sotia." "No, mitä minä nyt kuulenkaan?" virkkoi Maija vieläkin yhtä peljästyneenä. "Sota on paha onnettomuus.
Ei marmori-otsasi puhdasta lunta ole huolet ne konsahan uurrelleet, ei tummunut itkusta silmäsi taivas, ei poskea kyntänyt kyynelveet. Olet untuvakehdossa uinunut aina ja keijuset kehräsi untesi vyön ja sentään koito ma toivoa koitin ja luottaa liittohon päivän ja yön.
Jakob astui konttoriin, piiska vielä kädessä, riisumaan vyön ja sudennahkaturkin yltään. Hän oli ajanut koko päivän ja kasvot punoittivat pakkasesta. »Martin Ringnæs on tehnyt vararikon, Tobiesen! Me saamme nyt, Mathiesen ja minä, ottaa maksettavaksemme myöskin hänen osansa Varaasin metsästä.» »Vai tehnyt vararikon? Onko kummempaa kuultu sellainen rikas mies!» »Rikas, niin!
Silmät aukenivat ja sulkeutuivat nopeasti ikäänkuin tajunta ei olisi aivan kadonnut; huulet värähtelivät vielä sitten rauha ja synkkyys peittivät piirteet, mutta niihin jäi yhä sellainen kauhun ilme, ettei katsoja sitä eläissään unohtanut. Näin kuoli viisas tietäjä suuri Arbakes Tultasuitsevan vyön Hermes Egyptin viimeinen kuningas! Lempivien epätoivo. Joukkojen kohtalo.
Ja sillä välin tarkasteli hän työtään: hän neuloi kaunista, kirjavaa vyötä ja lauloi sitä tehdessään vanhaa, ruotsalaista runoa: "Vyön minä neulon kirjavan, sen lemmikilleni lahjoitan, sodastansa kun saapuvi hän, luo tulevi oman ystävän." On jo sanottu, ettei Meri ollut nuori.
Sitten taivahisen puvun ylleen otti, Athenen taidokkaan kutomuksen, tuon kuvin kirjatun, kauniin, kiinteli parmailleen sen kullanvälkkyvin soljin, uumilleen sataripsuisen vyön vyötti ja renkaat myös siroreikäisiin pani korvanlehtihin kolmin helmin heilumahan; ylen hurmaavasti ne hohti.
Hän ajatteli yhtä ja toista ja varsinkin juohtui hänen mieleensä haudan pitkä, tyyni rauha; sinne alkoi hänkin ikävöidä. Vyö oli liian tiukalla ja hän helpotti sitä. Hevosen ohjat jäivät höllälle ja vyön päitä piteli vanhus kädessään.
Kalmankalpeana, mutta ulkonaisesti tyynenä kuunteli luja Hohenstaufenin tytär kauhean ilmoituksen; mutta kun Hanno, ikäänkuin sanojensa vahvistukseksi, otti esiin tutun, armahaisen, verellä tahratun vyön, valahtivat kyyneleet vastustamattomasti hänen silmistänsä ja ääneensä valittaen heittäytyi hän yhtä onnettoman äitinsä syliin, joka, huolimatta omasta vahingostaan ja tuskastaan, koetti lempein sanoin lohduttaa rakastettua lastansa.
"Kuulkaa nyt, mitä hän sanoo: hänellä ei ole rahoja! Oh, minkälaisia pettureita kaikki nämä ryssät ovat. Vaan varro, varro, herra rajupää! Täti kulta, tulkaas tänne minulla on teille jotakin kerrottavaa". Saman päivän illalla huomasi luutnantti päältään riisuessaan, vyönsä yläreunan, tuon vyön, jota hän aina piti vyötäisillään, olevan aukiratkotun sormen pituudelta.
Jotain semmoista minä kai ajattelin. Niinpä niin ... jaa-jaa.... Sinä olisit voinut hinata sen maihin ja saattaa sen siunattuun maahan etkä sitä tehnyt, uikutti Helga. Elä sinä nyt.... Sinä siis tempasit sen siitä vyön alta ja sysäsit airolla, etkä tiedä, upposiko se vai uiko edelleen. Jos se upposi, niin mahtoi pelastusvyö irtautua. Saattaa kai se olla niinkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät