United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän nousi äkkiä ja heittäytyi Arbakeen jalkoihin. »Olen siis nähnyt», hän sanoi kunnioittaen, »Mahtavan vyön haltijan ota vastaan minun kunnioitukseni!» »Nouse! Tarvitsen apuasi.» Arbakes istahti samalle puunrungolle, jolla Ionekin oli istunut ja viittasi velhoakin asettumaan entiselle paikalleen.
Hän koetti huoata rukouksen sanoja, mutta turhaan. Yksi käsi pusersi hänen kurkkuaan, toinen haperoitsi hänen uumiansa ja irroitti sen kalliin vyön, joka niitä ympäröitsi. Hetkeksi helpotti käsi hänen kurkustaan. "Säästä minua", huusi Hegio, kun hän sai hengittää. "Minä annan sinulle kultaa, jos sitä halajat. Minä olen keisarillinen upseeri. Varo itseäsi, jos vahingoitat minua.
Ei, vaan ruumiissa kiinni ... niinkuin jonkun vyön alla. Olisitko ehtinyt saada sen maihin, ennenkuin se katosi tai upposi? Miksen olisi ehtinyt, jos olisin tahtonut. Jos sinua kammotti käydä käsiksi ruumiiseen? Olihan minulla puoshaka venheessä. Mikset sitten hinannut sitä maihin? Sinä ajattelit ehkä, että saat pitää kaikki, jos annat sen mennä, mutta et mitään, jos otat sen maihin.
Hän hillitsi vihaisia, voimakkaita nikahduksiansa ja jatkoi entistä synkempänä: »Ja kunhaan mie hain Hikun avuks niin nähööt eivätkö sua selekääsä!» Se toivo tyynnytti hiukan mieltä. Hän teki pajunkuoresta vyön, veti sillä housunsa kireälle ja lähti entistä tukevammin taivaltaa pullittelemaan polkua pitkin.
Päähänsä asetti hän huuhkaimen nahkasta tehdyn lakin, jonka siivet hartioille valahtivat, ja kiinnitti vasemman olkapään yli ja oikean kainalon alaitse vyön, jossa riippui messinkirenkaita, rautaisia nuolenpäitä, käärmeen niveliä, karhun hampaita ja haukan kynsiä.
Heihin liittyi orjia, jotka jo pitkän aikaa olivat asuneet Roomassa, kerjäläisiä, jotka eivät muuta omistaneet kuin vyön, joka verhosi heidän lanteitaan, ja takakatujen hirveitä hylkiöitä, jotka eivät koskaan päivisin uskaltaneet näyttäytyä kadulla ja joiden olemassaoloa roomalaiset tuskin olivat aavistaneet.
Siihen suostuttiin, ja poika vietiin keskelle tuvan lattiaa, jossa hänen ympärilleen kokoontuivat kaikki herrat ja naiset. Ja poika pisti peukalot vyön alle kupeiden kohdalla, nojautui vasemmalle jalalle ja ojensi oikean, risasaappaisen ulos lyödäkseen sillä tahtia.
Iltahämärissä nähtiin metsäherran tulevan pois Rankolasta ja nyt luultiin Telkiän isännänkin lähtevän. Hän odotti kuitenkin aamua ja sitte vasta valjastettiin ruuna matkalaitojen eteen. Matti ei ottanut matkaansa muuta kuin punaisen vyön, pikkuisen evästä ja ison puhtaan raidin.
Mutta vaari tunsi Hinkin kohta, ja kuten aina kaikkien merkillisyyksien edellä he rupesivat nytkin ensin syömään. Hinkki söi sillä kertaa tavattoman paljon ja kauan, eikä koko aikana kuin hänen suunsa ruuan puremisessa kävi puhunut mitään. Joten vaarilla oli hyvä aika kaikin puolin tarkastella Hinkkinsä uutta pukua. Musta takki ylettyi lähes polviin asti, takaa se oli vyön kohdalla poimuissa.
Olen tai en ole, kaikkihan tietävät, että jumalaa pitää rukoilla. Jumalaa ei ole kukaan missään nähnyt. Ainokainen poika, joka on isän helmassa, hän ilmoitti, sanoi äijä ankaran näköisenä ja yhtä nopeasti. Sinäpä taidatkin olla pakana. Rukoilet tyhjään ilmaan, sanoi kyytimies, pujottaen piiskansa vyön alle ja korjaten hevosensa länkiä. Joku naurahti.