Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Niin useasti unissasi mun nähnyt olet rinnallasi sa käyvän luokse alttarin. Niin useasti valvehilla, Annette, sun suusi suudelmilla ma peittänyt oon varkahin. Pois katos onnen hetket varhain, pois autuutemme aika parhain, pois vien virtaan elämän. Mit' auttaa nautinto mua voikaan? Kuin vinhaan ohi karkeloikaan pois hetket onnen pienimmän! Te laulut, viekööt teidät tuulet ja aallot unhon merehen!
Mutta me tarvitsemme kotimaata ja yhteyttä, niinkuin muuttolinnut parveutuvat, tarkoituksiinsa pyrkien ja ikävöiden. Ne meistä, jotka Venäjälle väistyvät, uppoavat aroille. Ne tuhannet ja tuhannet, jotka maastamme vuosittain merten taakse siirtyvät, sielläkin ilman yhteyttä hajoelevat, enimmät outoina elämän vinhaan kierteesen häviävät.
Ma käännyin Mestariini, tiedon mereen, ja kysyin: »Mitä tuo on? Miksi vastaa tuo liekki kaukaa? Ken ne iski ilmi?» Hän mulle: »Tuoltapuolen aallon tumman jo nähdä voit sa, mikä vartoo täällä, jos sumu suon ei sulta kätke sitä.» Ei jousenjänne nuolta ammu, joka niin vinhaan kiitäis halki ilman koskaan, kuin täällä näin ma purren puikovaksi
Näin nuoleni, Noin vinhaan tuuleen liian kevyinä, Takaisin olis kaareen kääntyneet Ja jääneet määrän päähän sattumatta. LAERTES. Ja näin ma kalliin isän kadotin, Ja epätoivoon syösty mult' on sisar, Jok' avuissa, jos mennyttä saa kiittää, Ol' aikakautens' etevin ja kilpaan Voi muita vaatia. Mut kosto tulee.
Ei nukuta, katse harhailee omin päin, kunnes pysähtyy taas harmaaseen rouvaan. Sukkapuikot käyvät vinhaan, hiljaa kilisevät. Välistä on yksi sukkapuikoista hänen hampaattomien huuliensa puristuksessa, välistä katse nousee silmälasien ylitse ja ryppyinen suu kuiskaa silmukkojen luvun. Huh, kuinka aurinko paahtaa häneen! Minun tulee kuuma vaan katsellessa häneen, vaikka onneksi istun varjossa.
Itse hän ryntäsi Paionian hepourhojen jälkeen, jotka nyt vinhaan kiitivät pois joen kuohuvan viertä, huomaten uljaimpansa jo taistoon sortuvan tuimaan, Aiakon aaluvan kun käsi iski ja ankara miekka.
Virkki ja muureja kohti jo kääntyi kiivahin kiukuin, 21 kiitäen, kuin hepo vaunuineen yli kiistämökentän, juoksija palkinnon, karahuttaa vauhtia vinhaa: noinpa nyt vinhaan vilkkui myös jalat, polvet Akhilleun.
Isäni veljen, jok' on isääni Min minä Herkuleeseen. Kuukaus vaan! Ennenkuin valekyyneleitten suola Veristä silmää punaamasta herkes, Hän miehen otti! Kiirett' inhoittavaa, Rutsaiseen vuoteesen noin vinhaan syöstä! Ei hyvää tää, ja hyvää täst' ei lähde. Vaan murru, sydän! kieltä en saa käyttää. HORATIO. Oi, terve, herra prinssi!
Ma käännyin Mestariini, tiedon mereen, ja kysyin: »Mitä tuo on? Miksi vastaa tuo liekki kaukaa? Ken ne iski ilmi?» Hän mulle: »Tuoltapuolen aallon tumman jo nähdä voit sa, mikä vartoo täällä, jos sumu suon ei sulta kätke sitä.» Ei jousenjänne nuolta ammu, joka niin vinhaan kiitäis halki ilman koskaan, kuin täällä näin ma purren puikovaksi
Ja tapuin vinhaan läikyy, Mut naisen silmä tuo Se veden tyyneen kalvoon Vaan katseitansa luo. Mik' kumma silmät yhä Näin puolehensa saa? Tuo kaukainenko kunnas, Mi siinä heijastaa? Niin, kaukainen tuo kunnas Ja laakso kaukainen, Mi kauempana vielä Nyt kätkyy taakse sen. Ja mieleen hälle muistuu Aik' armas kevähän Ja muistot menneen ai'an Ja niiden kanssa hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät