United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa voi ei kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen. Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa Kuin Pohjolan vankin myrsky, Se kons' on aaltojen harjalla, Kons' yltäki käypi hyrsky; Mut itse perässä hän pelvott' on, Vaan Annasen poski on ruusuton.
Monta kertaa tunkeutui kuitenkin suru tulevasta erosta häneen, ja hän vaipui hiljaiseen sureksimiseen, josta vasta Vilhon vilkkaat mietteet, taikka joku lempeä kysymys hänen äidiltänsä häntä herättivät. Sitten puhui hän taas rivakasti ja hilpeästi, hymyili, löi leikkiä, ja teki kaikenlaisia tepposia, kattaakseen sydämensä karvastelevaa haavaa.
Voi, hänen olisi teidän isänne kuoltua pitänyt oleman sinun ja Vilhon suojelijana, mutta, luonnon ääntä tukeuttaen, on se juuri hän, teidän lähin sukulaisenne, joka on ollut vikapää meidän kovimpiin kärsimyksiimme!"
»Vai niin», sanoi Liisa. »Onko uusia naimiskauppoja tehty?» »Hm, en tiedä, onko teille mitään uutta, että uuden emännän saatte. Kyllä kai sen jo tiedätte, vaikka minä sen vasta nykyään kuulin.» »Vilhoko naimiskaupassa on?» kysyi Matti, ja hänen silmänsä näyttivät teräviltä. Häntä oli aina harmittanut Vilhon ja Annin ystävyys. Hän ei koskaan luullut siinä olevan ikäpäiväistä vakavuutta.
Hän juoksi rantaan etsiäksensä Vilhoa veneestä, vaan ei löytänyt häntä sieltäkään. Siitä huolimatta, että kukaties hurja miehensä rupeisi häntä rääkkäämään, herätti vaimo hänen unesta ja kiljaisi taukoomatta kysymyksen hänen korvaansa. Tästä heräsi Liddykin ja yhdisti äänensä kasvatus-äidin huutoon, saadaksensa selitystä Vilhon poissa olosta.
Hän päätti antaa Annin maksaa kamman, sillä ei hän tahtonut toisen morsiamelle mitään lahjoittaa. Anni oli vaalea ja hänen kätensä vapisi, kun hän otti kamman Vilhon kädestä ja maksoi sen. Vilho meni heti taas kotiin. Anni näki hänessä muutoksen tapahtuneen, ja Vilho olikin muuttunut. Työtä hän teki niinkuin ennenkin, mutta oli näräinen ja kiivas.
MARI. Janne minua varoitti. Hän sanoi Vilhon minua pettävän, ja sisään tultuaan Vilho itse tunnusti kaikki. Oi, setä kulta, peitä minut mustaan multaan, turpeen alle! BLOM. Niin minä olen kuin puusta pudonnut! Minulle hän vallan toista puhui. Armas Mariseni! Mikä erehdys! Ah, hän onkin täällä, setä! BLOM. Niin, puhdista itsesi nyt, jos voit poikani. VILHO. Armas Mariseni!
Hänen kyyneleensä kuivuivat ja mielellään seurasi hän vaimoa, jolla oli asuntonsa aivan lähellä Wäberin tupaa ja joka saattoi hänet sinne asti. Vilhon tarkka silmä huomasi heti, että Liddy oli itkenyt, ja myöskin, ett'ei ruoka tytölle maittanut; kuitenkaan hän ei virkannut siitä sanaakaan. Makea uni palkitsi Liddyä kaikista kärsimisistä ja saattoi häntä ainakin yön aikana niitä unhoittamaan.
Heikille ei ollut hänellä mitään sanomista; mutta Liisa kysyi: »Mistäs tulet, ja mitä kuuluu?» »Eipä mitään erinomaista», vastasi Heikki, »vien vain heinäkuormaa pappilaan ja poikkesin tänne. Tullessani», lisäsi hän, »tapasin Syrjän Vilhon tiellä. Hän lupasi lähteä Hämeenlinnaan.» Heikki vilkaisi Anniin, mutta Anni vain kehräsi. Vihdoin hän läksi pois, kun ei päässyt puheen alkuun Annin kanssa.
Anni, joka Vilhon morsiamella oli luullut itseänsä tarkoitettavan, tuli ensin punaiseksi, mutta pian olivat hänen punaiset poskensa vaaleat kuin lumi tuolla ulkona. Hän ei uskonut, hän ei tahtonut uskoa akan puhetta todeksi, mutta kaikki oli niin kummasti kokoonpantu. Olikohan kuitenkin mahdollista, että puheessa oli perää?