United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vanha Wäber, saatuansa tiedon Vilhon hyvästä aikomuksesta, oli äreissään tuommoisista tyhmistä houkkioista, jotka eivät ymmärrä pitää rahaa arvossa ja sentähden eivät mitään ansaitsekaan, vaan kuitenkin hänen vihdoin täytyi myöntyä Vilhon tuumiin; sillä tämä uhkasi muutoin hankkia itselleen uuden isännän.
Vilho, muistattehan, aina lauleli laulua semmoista. Samaa laulua muorikin laulaa hyräilee ja itkee samalla kallottelee ja Jumalalle haikeasti valittaa"... "Kas tuolta tulee Paavo", virkkoi Rietu. Paavo tuli nuotiolle, kädessään kattila vettä täynnä. "Ei nyt ole", virkkoi hän, oltuaan hetken aikaa ääneti, "ei nyt ole laita oikea". "Kuinka niin?" kysäsi Lauri nopeasti. "Minä kuulin Vilhon äänen".
Se apulainen, joka hänen täytyi ottaa Vilhon sijaan, oli raaka, pahantapainen ihminen; sillä paremmat kyllä varoivat menemästä yleisesti tunnetun ja halveksitun juomarin palvelukseen. Sellainen asiain laita ei voinut kauan kestää ja muutos oli tapahtuva tavalla tahi toisella. Se tapahtuikin, mutta toisin, kuin oli aavistettukaan. Kaksi vuotta oli Liddy elänyt Helgolannin saarella.
"Niinhän sitä kerrotaan", jatkoi Lauri, "että Eeva-Liisa hyppäsi veteen siitä syystä, että sulhanen oli hänet pettänyt". "Siitä juuri". "Mutta muistatkos sinä Vilhon?" lisäsi Lauri murheellisesti. "Mitä Vilhoa?" kysyi Rietu. "Sitä, joka hukkui", vastasi Lauri, "juuri tähän samaan jokeen. Kas sitä sitten oli kelpo poika! voi kuitenkin!
Emäntä sanoi: "kuningas Taavetti sanoo 37 virressään: Minä olin nuori ja vanhennuin, enkä ole koskaan nähnyt vanhurskasta hyljätyksi, enkä nähnyt hänen lapsiansa olevan ilman leipää." "Kuule, vaimoseni", sanoi ukko, "riihessä on vielä yksi lyhde puimatonta otraa. Sen me säästämme ensi jouluksi varpusille. Olkoon se alku uuteen elämään." VILHON MIETTEET VAPUNP
Liddyn surua lievittämässä oli paitsi tätä kalastajan vaimon ja Vilhon ystävällisyys ja lapsen mieli, joka helpommin kuin vanhan voi mukauntua elämän vaiheisin. Parin viikon kuluttua oli katkerin suru unhotettu ja Liddy oli tottunut nykyiseen tilaansa. Uusi tuttava.
Sitten astui hän nopeasti huoneesen, tapasi etuhuoneessa Vilhon ja kysyi äitiä ja vierasta. "Hän on tuolla ulkona lehtimajassa," vastasi Vilho. "Etkös tiedä, mikä hänen tänne saattoi?" "Enpä tiedä, Leo. Mutta sen minä olen nähnyt, että hänen taskunsa oli täpötäynnä papereita, joita kaikkia hän levitti pöydälle tuolla ulkona." "Hm! Minä tahdon kuitenkin vielä kerran katsoa häntä," arveli Leo.
Aikaisin seuraavana aamuna lähti Wäber Vilhon kanssa kalastamaan. Kun edellinen noin peninkulman päässä saaresta pysähtyi heittääksensä ulos koukkuköyden, lausui Vilho arvelevaisesti: "Kuulkaa, eno, minun mielestäni tämä paikka ei ole sopiva meidän yrityksellemme. Ettekö tiedä, että laivasto tänään purjehtii pois ja lähtee aivan tähän suuntaan?
Täydellisesti se onnistui vasta kotona, kun lapsen päältä oli riisuttu märjät vaatteet, hän oli pantu lämpöiseen vuoteesen ja hänelle annettiin lämmintä teevettä juotavaksi, jonka jälleen hän oksensi nielaistun meriveden ja vaipui syvään uneen. Vilhon ihastus ihmishengen pelastamisesta oli ääretön.
Lausuttuansa nämät hirveät sanat, joita kuullessa rouva Wäber ja Liddy milt'eivät joutuneet tainnuksiin, nukkui tuo törkeä mies uudelleen kuurona ja tunnotonna omaistensa haikeille valituksille. Vilhon katoamisen perästä oli koto-rauhan viimeinenkin jäännös hävinnyt. Enemmän kuin milloinkaan oli Wäber juopumuksen orjana.