United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Olen kyllä lukenut." "Muistatkos, siinä on eräs kaunis kohta." "Siinä on montakin kaunista kohtaa." "Kyllä minäkin sen tiedän. Mutta siinä on eräs, joka sopisi tähän." "Veneesenkö?" "Ei, mutta tähän tilaisuuteen. Se on niin ihmeen ihana kohta." "Kuinkas se kuuluu?" "En muista kuolemaksenikaan. Vaan maltas, kielelläni pyörii... Jo muistan; se kuuluu: Vait..." "Entä sitten?"
Muistatkos? Viime talvena Kaarlon luona ... hänen atelierissään. KUSTAA. Ah todellakin! Sehän oli sama taulu, jonka kuningas osti! Tämä paikka on siis epäilemättä Velhovuori. KAARLO. Aivan niin! Ja nyt juuri, Juhannusyön tullen, on soveliain aika tarkastella tätä eriskummallista paikkaa. KUSTAA. Mutta ettehän täällä vaan joudu lumoihin. KAARLO. Mitä vielä!
Muistatkos nyt?» »Kyllä», vastasi Hanna ja läksi toimiinsa, ensin huonekaluja tomuttamaan sekä huoneita siivoamaan ja sitte pastorin ja lukkarin perhettä pappilaan kutsumaan. Iiri istui kotonaan salin peräikkunan ääressä. Hänellä ei ollut erityistä huonetta, mutta peräpuoli salia oli kuitenkin ikäänkuin hänen olinpaikkansa, sillä täällä oli hänen piironkinsa ja kirjoituspöytänsä.
AINA. Ai, Liisa! enpä usko ensinkään, Ett' ompi laita niin, kuin lausuu hän; Mutt', Liisa, muistatkos sa sitä vielä Kun olin kaupungissa vaarin kanssa? Kuin kaunista, kuin kultaist' oli siellä! Ja Suomi kuin on sorja luonnoltansa! Tienpuoles' oli koivupuut niin koreat, Ja lehdot somat, niittyset niin soreat! Kaikk' oli niinkuin kukkatuoksu ois Maanpinnan kaiken siellä kattanut.
"Sinähän juuri täytit sen tuolla sisällä"... "Minäkö?... En suinkaan! mutta tulta, näetkös, tulta"... "Kuule, Jäger! Scharfenberg on vielä tuolla ylhäällä päivällislevolla." "Niin, niin; mutta muistatkos Valkoa, sillä sinä petit minua häpeällisesti." "
Silloin minä sieppaan miestä niskasta, ja kerrassa se meni permannolle, että jymähti. Vasara sattui olemaan kädessäni, eikä siinä olisi arveltu, ennenkuin olisi kuoliaaksi paiskattu. Mutta nämä toki ajoissa tarttuivat minuun kiinni. MIKKO. Kyllä olit julman-näköinen sillä hetkellä. Muistatkos, Antti? Silmät punaiset ja hiukset pystyssä. Jo minua kamotti. MATLENA. Kuinkas sitten kävi?
»En minä muista sinua niin pienenä», sanoi Jori. »Ensi kerran muistan nähneeni sinut, kun olimme Vimparin Aapon kanssa katsomassa Unkarin mustalaisia. Te olitte Ojanniemen Marin kanssa ja Aappo sanoi minulle nimenne.» Elsa katsoi utelevasti Joria silmiin. »Muistatkos sinä sitä?» kysyi Jori. »Muistan, veikkonen!» ja Elsa purskahti nauramaan. »Mitä sinä naurat?» kysyi Jori ja punastui.
Dami pysäytti ne ja paiskasi kapineensa nopeasti niihin. Sitten kulki hän käsityksin sisarensa kanssa ulos kylästä, ja Avojalka koetti häntä ilahduttaa, sanoen: "Muistatkos, minkä arvoituksen annoin sulle tuolla leivin-uunin luona?" "En!" "Muistelepas: mikäs on parasta leivin-uunissa? Etkö tiedä enää?" "En!" "Parasta leivin-uunissa on se, ettei se itse syö leipää".
No ja mitäs sinä, Henrik veli? sanoi hän, venyttäen suoremmiksi liiallisen tyytyväisyyden pyöristämiä poskilihaksia. No mitäs minä, olenhan vaan, sanoi Henrik. Muistatkos sinä vielä kuinka me kerran sinun kanssasi kävimme pohjanmaalla? Kuinka en sitä muistaisi. Joo, joo, oli nekin aikoja, sanoi hän, puhaltaen itsensä tyhjäksi. Mitenkäs se onkaan, siitä on kohta kuusi vuotta, muisteli Henrik.
MATTI. Ha, ha, ha, en elämässäni ole nauranut niin paljon kuin sinä yönä. Muistatkos, Kalle? KALLE. Kyllä muistan. POJAT. No, kerrohan jo! VAPPU. Jos vaan kerrot, Matti, en sinuun ikänäni lepy. MATTI. Mutta kas, kun nyt kerron kiusallasikin. Me olimme Kallen kanssa piiloutuneet pensaan taakse likellä maantien risteystä, Kuusiston kohdalla.